Lasia ja Muotia – Suomalaisen osaamisen ja kivijalkakaupan päivä lauantaina 28.3.2015 klo 11-16 herättää perinteikkään Lehmushovin kartanon henkiin. Muutaman vuoden vain yksityisasuntona toiminut entinen lasitehtaan johtajan talo palaa näin tapahtumien ja tilaisuuksien keskipisteeseen. Lasia ja Muotia –tapahtuma tekee sen vielä Riihimäen lasikaupungin perinteitä kunniottaen.
– Suomalainen osaaminen, käsityö ja taide, tarvitsee meitä kaikkia. Lasia ja Muotia -tapahtuma nostaa esille suomalaisia tekijöitä niin muodin, lasitaiteen kuin kuvataiteenkin saralta, kertoo Kati Kokkonen ja Timo Heinonen tapahtuman järjestäjistä.
Mukana päivässä on myös vahvaa kivijalkakaupan osaamista hämeenlinnalaisen MyMiloun johdolla. Myös muotisuunnittelija Sirpa Kalliola tuo Viona Blu kalannahkaiset desing-laukkunsa tapahtumaan ja päivän kohokohdat ovat kaksi Kati Kokkosen järjestämää Salonki-muotinäytöstä kello 12 ja 14.30
– Näytöksissä on mukana muotisuunnittelijoiden Jukka Rintalan ja Aurora Raiskisen lisäksi myös MyMilou. Luvassa on siis todellisia helmiä muotimme huipulta kahdessa näytöksessä.
Lasiosaamista tapahtumaan tuovat lasitaiteilijat Marja Hepo-aho ja Kari Alakoski ja heidän lisäksi mukana nähdään myös taidemaalari ja taidegraafikko Netta Tiitinen. Mallien kampauksista vastaa Helmi Hiusmesta Hämeenlinnasta ja mallien meikin tekee Kauneus Ateljé Eevakaisa.
-Lehmushovissa on mahdollisuus seurata Mafkan Marja Hepoahon lasikorujen valmistusta ja herkutella Lehmushovin Hyvää Hämeestä -kafeterian herkkuja. Lisäksi Kari Alakoski puhaltaa lasia lasinpuhallusnäytöksissä läheisellä Mafka & Alakoski Lasistudiolla.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.