Loppilainen kansanedustaja ja Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Heinonen osallistui jälleen kuntansa markkinavuoden avanneille Lankalauantain Markkinoille. Pääisiäisviikonloppuna alkanut torikausi vilkastuu kesää kohden ja jo toukokuussa viikonloput näkyvät katukuvassa ja kaupoissa. Heinonen kiittelikin vapaa-ajanasukkaiden merkitystä kotikunnalleen.
– Vaikka nyt olemmekin viime vuosina kasvattaneet myös kanta-asukkaidemme määrää erittäin hyvää vauhtia, niin on tosiasia, että ilman vapaa-ajanasukkaita ei kuntamme palvelutarjonta olisi tätä luokkaa, totesi Timo Heinonen Lopen torilla keskustellessaan toriväen kanssa.
Heinonen kertoi jo nyt pääsiäisviikonloppuna torilla näkyneen paljon vapaa-ajanasukkaita ja joka vuosi ”mökkikausi” pitenee. Heinonen antaisikin vapaa-ajanasukkaille enemmän mahdollisuuksia asua huviloillaan läpivuoden ja myös vaikuttaa vapaa-ajankuntansa päätöksentekoon.
– Itse tein aikanaan valtuustoaloitteen kesäasuntojen vakinaiseksi muuttamisesta tai sen mahdollistamisesta. Se on poikinut useampia muutoksia ja tätä kautta myös asukkaita kuntaamme. Uskon, että kun nyt ns. suuret ikäryhymät jäävät eläkkeelle niin vapaa-ajanasuntojen käyttö läpi vuoden tulee lisääntymään. Monet kuntamme vapaa-ajanasunnoista on sellaisien teiden päässä ja sellaisilla alueilla, että ne eivät sovellu vakinaiseet asumiseen, mutta uskon, että käyttö tullee kuitenkin lisääntymään.
Heinonen antaisikin vapaa-ajanasukkaille helpommin mahdollisuuden varustaa vapaa-ajanasuntojaan mm. vesivessoilla ja myös rakennuskokoja Heinosen mielestä kannattaisi miettiä.
– Nyt usein rakennetaan mökki ja sitten pian sen kainaloon vierasmajaa, huvimajaa, saunaa, aittaa ja sen semmoista. Minusta saavuttaisimme kauniimman kokonaisuuden kun sallisimme hieman isommat huvilat ja luopuisimme esimerkiksi vierasmajoista ja vastaavista, visioi Heinonen ja jätti asian pohdittavaksi.
Lankalauantain Markkinoilta Heinonen kertoi vuosittain aina jotain matkaakin lähtevät. Lopen markkinoilta on Heinosen omalle kesämökille löytynyt mm. pöytäliinoja, pellavaisia saunan laudeliinoja ja viime vuonna myös upea pieni tuulimylly.
– Tällä kertaa ruokapöytää löytyi jälleen marinoituja valkosipuleja. Katsotaan kevään markkinoilta sitten jos vaikka mökillekin jälleen jotain löytyisi.
Lopen markkinakesään mahtuu monet markkinat kesän kohokohtana loppilaisen uuden perunana kunniaksi järjestettävät Perunankukkapäivät ja Lopen Yrittäjien rompemarkkina. Tärkeä tapahtuma kesässä on myös Joentaan kylän Krouvin Kyläpäivät.
– Kyllä kuntamme on sellainen kesäkunta parhaasta päästä. Tapahtumia riittää ja se on upea piristysruiske kunnallemme muutenkin, kiitteli Heinonen.