Lämpimät kiitokset Lopen Lukion rehtorille Vilho Ylöselle ja ansaittuja eläkepäiviä – Istutetaan koululle keväällä sitten Ville Vaahtera

Blogi, torstaina 18.02.2021

Vuonna 1999 Lopen lukion ja yläkoulun rehtoriksi tuli riihimäkeläinen Vilho Ylönen. Työrupeama Lopella venähti lopulta lähes 22 vuoden mittaiseksi ja tuona aikana Lopen lukio nousi Hämeen kärkilukioksi. Lukuisissa lukiovertailuissa piskuinen lukiomme on keikkunut rakingien kärkisijoilla ja myös koko Hämeen parhaana. Laadukas ja hyvä, nuorenkokoinen, lukio onkin näin kasvattanut myös vetovoimaansa ja lukiomme on valinnut joka syksy iso joukko loppilaisia nuoria. Suosion myötä nähtiin jo sekin, että lukioomme ei enää kaikki hakeneet edes mahtuneet.

Lopen lukio ja yläkoulun pitkäaikainen rehtori Vilho Ylönen jää ansaituille eläkepäiville hiihtolomasta. Eilen koululla oppilaiden ja opettajien johdolla Villeä kiitettiin työurasta Lopella. Lopen lukio on Villen aikana kehittynyt ja pärjännyt hyvin ja monena vuonna noussut myös lukiovertailuissa kärkisijoille ja Hämeen parhaaksikin. Itse aikanaan sain Villeen tutustua Riihimäen lukiossa, missä hän meille matikkaa opetti. Myohemmin Villen saimme sitten Lopelle lukiomme rehtoriksi. Kiitollisena Villelle hyviä eläkepäiviä saamme nyt toivottaa! Kuvat koululta Tiina Vuotilalta.

Ja koronaturvallisesti Villeä eläkkeelle oli saattelemassa vain lähimmät työkaverit ja koulumme oppilaat. Tässä tilanteessa se oli oikein ja vastuullista.

Hiihtoloma vie sitten Villen eläkkeelle. Alunperin ei Ville kuulemma suunnitellut Lopelle elävirkaan tulevansa, kun hänet tänne mm. itsekin olin houkuttelemassa, mutta niin siinä sitten vaan kävi. Itse aikanaan Villeen sain tutustua 90-luvun alussa Riihimäen Lukiossa. RiLu:ssa Ville opetti meille nuorille matikkaa ja täytyy sanoa, että oli kyllä opettajista laudatur-kamaa. Osaava ja mukavakin. Hyvä opettaja.

Eilen sitten koronaturvallisesti lukiomme ja yläkoulumme oppilaat ja opettajat saattelivat Villeä kohti lomaa ja sen kautta eläkepäiviä. Suuria juhlia ei pystytty nyt järjestämään, mutta toivottavasti sellaisetkin kahvit vielä päästään Villen kanssa nauttimaan. Itse kun olen tällainen puiden ystävä ja Villenkin tiedän metsienkin ystäväksi, niin ajattelimpa, että minun kiitokseni Villelle olkoon oma puu. Aikanaan Ville kanssa istutimme jo yhdessä kuoronjohtaja Pekka Perkon kanssa Lopen kuorojen ja Pekan Tammen Loppisalin lähettyville ja onhan vuosittain Ville ollut johtamassa Lopen Uupuneiden puistonkin puiden istutuksia. Eikös silloin koulukeskuksemme ja lukiomme pihamaalle sovi mitä parhaiten myös Villen Vaahtera. Istutetaan sellainen, kun korona-tilanne sen sallii ja juodaan kahvit sitten.

Iso kiitos ja lämmin kiitos Vilholle mitä parhaimmasta työstä Lopella. Lopen yläkoulu ja Lopen lukio jäävät seuraajalle erinomaisessa kunnossa ja iskussa. Lukiomme on kerännyt nuorilta kiitosta ja kehuja. Opettajat ovat osaavia ja erilaiset oppijat huomioon ottavia. Yläkoulumme on myös hyvässä kunnossa ja hyötynyt lukiostammekin.

Nyt jo eduskunnan työhuoneessa. Aamulla Veikkauksen hallintoneuvoston kokous ja etänä puolustusvaliokuntaa ja Eduskunnan kylätoimintaverkoston kokousta. Pakkanen paukkuu, mutta villasukat työhuoneessa eduskunnassakin jalassa tarkenee. Melkein yhtä hienot, kuin nuo Villen eilen saamat eläkepäiväsukat 🙂

….

Kello 21.47 ja illan sähkönsiirtokeskustelujen jälkeen eduskunnasta kämpillä. Vaadimme edelleen hallitukselta kunnollisia toimia sähkön hintojen ja ennen muuta siirtohintojen kuriin saamiseksi. Itse esitin uudestaan ajatuksen siitä, että tyhjillään ollessa mökki tai talo pitäisi voida asettaa autojen tapaan ns. seisontaan. Tällöin sähkönsiirtomaksuja maksettaisiin vain niiden mukaisesti sähkön siirtämisestä eikä varsin mielivaltaisesti vain johdosta. Nythän on tilanteita joissa 100 euron sähkölaskussa voi olla 4-6 euroa sähköä ja loput yli 90 euroa sähkönsiirtoa. Hullua.

Mutta yritetään nyt saada painetta, että siirtohinnat todella saataisiin kuriin pelkkien puheiden ja lupausten sijaan. Periksi ei anneta sillä sähkönverkothan ovat nimenomaan ns. luontainen monopoli ja sellaisisa ei ylisuuria voittaja ole oikein kahmia. Tällaisessa riskittömässä busineksessä tuttojen pitää olla kohtuullisia tai mieluumminkin vähäisiä. Teemme siis Kokoomuksessa Heikki Vestmanin johdolla parhaamme, että tälle saadaan nyt loppu.

Tänään myös koronapuolella ihmeellisiä uutisia. THL kertoo uusista koronatoimista mm. siitä, että Uudellamaalla ravintolat laitettaisiin kokonaan kiinni ja myös sieltä mm. mökeille ja Lappiin hiihtolomalla matkailu ei olisi mahdollista. Ja hetkeä myöhemmin sitten eri ministeriöt yksi toisensa jälkeen ampuu alas näitä Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen suosituksia. Eipä taida enää oikein kenenkään hanskassa olla nämä koronatoimet? Palaan aiheeseen huomenna.

Kommentit