Asfalttijuhlat.
Näistä on tullut kiva tapa juhlistaa nyt maaseudun pitkään uutta asfalttia ja peruskorjauksia odottaneiden teiden valmistumista. Aikanaan sain itse ensimmäisen kerran kutsun juhliin Janakkalaan, kun uutta pikipintaa juhlistettiin Tanttalan koululla. Viime vuonna Siikalantien ja Hunsalantien varren väki pitivät upeat isot juhlat ja avajaiset uuden asfaltin saaneille teilleen ja tänään sitten vuorossa oli Hämeenlinnan Lammin Liesontien
juhlat.
23.9.2019: Tanttalantien Asfalttijuhla
Tämän tieosuuden remontti nytkähti nyt liikkeelle, kun paikallinen Reijo Saksa otti yhteyttä ja kyseli asian perään ja esitti tienperuskorjaamista. Nostin Mt3129 eli Liesontien viime syksynä sitten listoillemme ja 3,7 kilometrin tieosuudelle varasimme hallituspuolueiden johdolla 700 000 euron korjaus- ja asfaltointirahoituksen. Kokonaissumma näin lyhyelle tieosuudelle kertoo karulla tavalla siitä miten huonoon kuntoon on maamme alempi tieverkko monin paikoin laskettu. Toisaalta tämä taasen kertoo siitä, että uutta asfalttia on monessa paikassa saatu odottaa vuosikymmeniä ja nyt kun näitä sitten pala palalta kuntoon lopulta laitamme niin monessa paikassa se koetaan tällä tavalla ihan yhteisen kyläjuhlan paikaksi. Tämän päiväinen Lieson Asfalttijuhla oli tällaisesta juhlahetkestä mitä parhain osoitus. Ja oli mukava saada mukaan myös ex-kollegani Kalle Jokinenkin (Kok), joka aikaan tämänkin alueen teitä ns. kuntoon ryhtyi laittamaan. Tänään minä kiitin Kallea silloin tehdystä työstä ja Kalle yhtyi kiitoksiin kiittäen minua nyt Liesontien remontista, mutta myös laajemminkin tämän työn jatkamisesta.
Tieasiaa määrätietoisesti eteenpäin ajanut Reijo Saksa piti tilaisuudessa avaussanat ja itse sain myös muutaman sanan Eduskunnan liikennejaoston puheenjohtajana tilaisuudessa lausua. Eduskunnan liikennejaosto siis vastaa näiden asfaltointien ja perustienpidon rahoituksista eduskunnassa ja viime ja tänä vuonna olemmekin nyt sitten laittaneet uutta kestopintaa ennätysmäärän myös maamme valtion alemmalle tieverkolle. Osa näistä on nyt sitten jo valmiina ja osassa koneet paraikaa käynnissä. Kävinkin tässä joku päivä sitten juuri katsomassa Mommilan ja Haminankylän Kotipirtin 100-vuotisjuhlien yhteydessä miten työt etenevät Lammintiellä ja Haminankyläntiellä ja paraikaa työnalla on myös kantatie 54:n riista-aidankin jatkorakentaminen ja liikkeelle lähdössä myös ennätyspitkä yli 15 km peruskorjaustyö Pilpalantiellä. Tällä urakalla jatkamme viime vuonna valmiiksi tulleen Siikalantien ja Hunsalantien peruskorjausta Pilpalasta aina kantatie 54:lle.
Näitä aina välillä joku kyselee eli tässä tälle vuodelle erillisrahoitustamme saaneet hankkeet
Hämeestä:
-Mt 2951 Lammintie 5,5km kesken jääneen asfaltoinnin loppuun saattaminen 630 000 euroa.
-Mt 13845 Lastuvuorentie, 2km asfaltointi 300 000 euroa
-Mt 13838 Viralantie noin 3km Vt3 lähtien 450 000 euroa
-Mt 13609 Pilpalantie asfaltointi Pilpalasta kirkonkylän läpi kantatie 54:lle (yhteensä yli 3me euroa)
-Mt 13610 Kalamajantien alkuosan (Pilpalantie) n. 3km uudelleen asfaltointi 350 000 euroa
-Mt 13814, Haminankyläntie 0,9km 150 000 euroa
-Mt 3129, Liesontien 3,7km 700 000 euroa
-Kt54 Riista-aidan jatko Sajatieltä länteen kohti Tammelaan 3,0km
-Jokioinen-Vaulammi kevyenliikenteenväylä väylän rakentamiseen yhteishankkeena kunnan kanssa 305 000 euroa
-mt 3134, mt 14173, mt 14174 Padasjoen keskusta-alueen kevyenliikenteenväylien asfaltointi
-Rantatien kevyenliikenteenväylän uudelleen asfaltointi Messilä-kirkonkylä yhteishankkeena kunnan kanssa 100 000 euroa.
Lämmin kiitos vielä kutsusta Liesontien ja kylän Asfalttijuhlaan ja kyläjuhlaan ja kiitos myös lukuisista kiitoksista. Ja kiitos myös terveisistä liittyen vielä uutta asfalttia ja peruskorjauksia odottaviin teihin. Lupaan tätä työtä jatkaa ja tehdään tätä nyt määrätietoisesti vuosi vuoden perään, niin joskus voimme saada tuon massiiviseksi päässeen korjausvelan myös poismaksetuksi. Se toki vaatisi pitkään vuosittain nykytasoista rahoitusmäärää eli tehtäväksi noin 4000km vuositasolla uutta asfalttia.
Hieno juhla Lammilla Lieson kylässä ja Lammille aina mukana tulla, sillä sieltähän aikanaan oma isoisänikin Lopelle poliisin hommiin lähti. Lapsena usein sinne ajelimme Ella-tädin ja perheen kanssa ja jo silloin tutuksi tuli mm. Lammintien mutkat ja kiemurat. Nyt sekin tie siis uudella pinnalla ja taas hyvässä kunnossa muutamaksi vuosikymmeneksi eteenpäin.
Tänään illalla palataan sitten Hämeenlinnan OKL:n nuoruusvuosiin ja opiskeluvuosiin tai niiden tunnelmiin, kun illalla on vuorossa legendaarisen Ultra Bra:n Olympiastadion keikka. Opiskelijabileissä nämä biisit soivat usein.
”Sinä lähdit pois
Minä katselin parvekkeelta
Loittonevaa selkääsi
Kiersit vesilammikot
Ja arvaan ettet murehdi tätä eroa”




















