Poliisi Pappa eli Juho Heinonen tuli 1930-luvulla Lopelle poliisiksi. Lammilla Hilma ja Vihtori (Viktor) Heinosen perheeseen vuonna 1898 syntynyt isoisäni oli jäänyt leskeksi ja kolmen tytön yksihuoltajaksi hyvin nopeasti Ella-tädin synnyttyä. Ella-täti eli Aune Elina oli syntynyt 2.3.1932.
Heinosen talo elokuussa 2023.
Lopella Poliisi-pappa asettui asumaan taloon kirkonkylällä. En tiedä suoraanko tähän vaiko ensin nimismiehen taloon tai johonkin, mutta pian kuitenkin tähän. Mansardikattoinen talo seisoi silloin pellon reunassa, nykyisin kantatie 54:n pientareella Lopen Nesteen takana. Lopella isoisäni tapasi poliisina nimismiehen kansliassa Maija Oilin aiemmin Olga Maria Salon, jonka kanssa hän avioitui toisen kerran. Maija-mummu oli ollut myös aiemmin aviossa ja tästä avioliitosta hänellä oli Raija Kaarina -niminen tytär. Poliisi-papan ja Maija-mummun mentyä yhteen syntyi siis uusioperhe missä oli neljä tyttöä yksi mummulta ja kolme papalta. Helvi-täti oli syntynyt 1929, Annikki eli Tumma 1931 ja Ella 1932. Ja Maijan Raija-tyttö oli syntynyt 1930. Vuonna 1942 perhe sitten täydentyi vielä yhdellä lapsella, kun isäni Hannu Juhani syntyi. Hän oli kuulemma äitinsä lellikki ja Maija-mummu taasen siskopuolten mielestä vähän sellainen ilkeä äitipuoli. Mene ja tiedä.
Isovanhempani asuivat Heinosen talossa aina Poliisi-papan kuolemaan vuoteen 1972 asti. Poliisi-pappa kuoli 23. elokuuta 1972. Maija-mummu muutti tällöin juuri valmistuneeseen läheiseen Viertolanrinteen kerrostaloon. Heinosen talo jollain tavalla pakkolunastettiin kantatie 54:n läheisyydestä jo silloin. Myöhemmin talo palasi minusta kuitenkin vielä yksityiseen omistukseen, kunnes jälleen kantatie 54:n läheisyyden takia talo siirtyi julkiseen omistukseen tällä kertaa Lopen kunnalle. Talo siis sijaitsee kirkonkylän risteysalueen läheisyydessä tai oikeastaan risteysalueella ja jos tielle joskus tulisi eritasoliittymä niin ramppi talon yli menisi.
No, nyt talo on jo niin huonossa kunnossa, että sen elämä taitaa olla lopuillaan. Helanderin perhe sitä viimeiset parisenkymmentä vuotta vuokralla asui. Hirsirunko talossa on ja jos joskus talo purkuun menee, niin joutuuhan sitä silloin pohtimaan, josko rungon sieltä saisi hankittua. Katsotaan. Elä ja näe.
Mutta yksi elämä tässä talossa myös päättyi – oman käden kautta. Isäni siskopuolista yksi Raija nimittäin ampui itsensä talon yläkerrassa maanantaina 20.9.1948 – vajaan seitsemäntoista vuoden iässä. Isäni kertoi tuosta päivästä. Isähän oli silloin vasta pieni kuuden vanha poika. Isosiskot joutuivat kuulemma siivoamaan talon yläkerran, missä Raija elämänsä päätti – isäpuolensa poliisiaseella. Kylällä liikkui juoruja ja oli kuulemma jotkut käyneet ruumishuoneella päänympärille käärittyjä liinojakin availemassa. Ainakin tarinat näin kertoivat. Talosta liikkui myös myöhemmin kummitustarinoitakin. Ei siitä ole kuin vuosia, kun eräs talon myöhemmän ajan perheen lapsi ”talon salaisuuksista” minulta kyseli. Liekö Raija nuorta lempeään siellä vielä surrut?
Mutta nyt itse pääsin, eilen 21.8.2023, käymään Heinosen talossa siis ensimmäistä kertaa. Lueskelin Raijan päiväkirjoja tässä ja katselin myös vanhoja kuvia talolta. Paikat kyllä tunnisti – ikkunat ja huoneetkin. Itseasiassa vierailu oli jollain tavalla koskettavakin. Varsinkin toiseen kerrokseen kapuaminen ylös portaita mitä pitkin Raija viimeisen kerran oli huoneeseensa kavunnut, kirjoittanut, nukahtanut kesken lauseen ja aamulla tehnyt ratkaisunsa. Rakkaussurujen murtamana.
Talon pihassa kasvaa vielä vanhoja omenapuita. Ne lapsuudestani jo muistan. Naapuritalo nimittäin oli silloin toisen puolen mummilani – Paavo ja Hilkka Heikkilän – vanhuudenkoti. Heinosen talon omenapuut olivat jo silloin isoja. Pohdinkin, että ehkä sieltä täytyy joskus yksi varte hakea ja saada Heinosen Omenapuu Pekkalaankin. Ennen kuin puskutraktorit tämänkin elämän päättävät. Myös sireenejä – toisten mukaan syreenejä – myös pihassa paljon. Olisikohan valkoista? Täytyy kysyä lupa ja käydä ensi keväänä katsomassa. Nuoren rakkauden sireeni. Ja juhannusruusukin.
Heinosen talossa ei enää asuta. Talo tyhjeni hetki sitten viimeisistä asukkaistaan. Onko talolla vielä uusi elämä tulossa? Sen aika näyttää.
Raijaa tässä jäin pohtimaan. Olisiko minulla enemmän serkkuja? Päiväkirjassaan Raija lapsista haaveilee ja nimenkin toivomalleen lapselle kertoo. Nimeää muuten päiväkirjansa tällä tytön nimellä. Sille hän surunsa ja kaiken avoimesti kertoo. Nuoren mieli ei kuitenkaan kestänyt nuoren rakkauden karikkoja.
Raija ampui itsensä isäpuolensa poliisiaseella syyskuun 20. päivänä 1948. Sunnuntain Nuijantalon tanssien jälkeen, minne hän ei kuitenkaan halunnut mennä.
Henry Theelin Lokki julkaistiin muutamaa vuotta myöhemmin ja muistan kuinka isäni tästä laulusta puhui kertoessaan Raija-siskon kohtalosta.
Lokki
Kas lokki tuo ylhäällä uljaana liitää,
kun leikkivät aallot ja koittavi koi.
Saa siellä se vapaana huolista kiitää
ja siipensä aurinko vain hopeoi
Ja siipensä aurinko vain hopeoi
Vaan äkkiä laukaus
Ei lokkia enää
Se vaikertain vaipuvi kaislikkohon
Voi sammua iäksi elämä nuori
Myös ihmisen, onneen mi uskonut on
Myös ihmisen, onneen mi uskonut on
Voi sammua iäksi elämä nuori
Myös ihmisen, onneen mi uskonut on
Myös ihmisen, onneen mi uskonut on
– Henry Theel-