Lakialoite paikallisen sopimisen laajentamisesta – Paikallisen sopimisen laajentamisella saataisiin yksin vähintään 15 000 työpaikkaa lisää

Blogi, lauantaina 12.09.2020

Lomautukset ja myös irtisanomisten määrä kasvaa Suomessa nyt hurjaa vauhtia. Ongelmia pahentaa se, että jo ennen koronakriisiäkin nykyisin pääministeri Sanna Marinin komennossa oleva vasemmistohallitus teki päätöksiä joilla työttömyys lisääntyi. Kuluvan vuoden valtion talousarvio oli tässä valossa ehkä ainutlaatuinenkin. Vallassa oleva hallitus päätti omin toimin lisätä työttömyyttä eikä siis aiempien tapaan etsiä keinoja työllisyyden parantamiseksi. Esimerkiksi edellisellä hallituskaudella maahamme syntyi valtavasti lisää työpaikkoja ja työllisten määrä nousi yli 140 000 hengellä. Nyt työttömyysluvut ovat räjähtäneet ja koronatilanne pahentaa tilannetta entisestään.

Me kokoomuksessa emme haaveile neljän emmekä myöskään kolmen työpäivän työviikosta. Me emme myöskään haaveile kuuden emmekä myöskään neljän tunnin työpäivästä. Me tavoittelemme, että mahdollisimman monelle suomalaisella ei olisi mahdollisuus työpaikkaa ja työhön.

Siksi me olemme nyt valmistelleet lakialoitteen paikallisen sopimisen laajentamisesta. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on kansanedustajamme Matias Marttinen.

Helsingin Sanomathan uutisoi tämän viikon keskiviikkona, ettei työministeri Tuula Haataisen (sd.) valtiosihteeri Ville Kopran (sd.) johtama työryhmä ole päässyt sopuun paikallisen sopimisen edistämisestä. Työryhmänhän oli määrä valmistella ehdotukset asian edistämiseksi hallituksen ensi viikon budjettiriiheen. Hallitusohjelman varsin kunnianhimoiset ja ehkäpä juuri keskustan kynästä syntyneet kirjaukset paikallisen sopimisen edistämiseksi ovat jäämässä korulauseiksi. Keskustan pitäisikin nyt myöntää, että enää ei kauniita sanat ja puheet riitä, vaan nyt tarvitaan tekoja työllisyyden parantamiseksi.

Kun hallitus näyttää olevan työllisyystoimien kanssa kykenemätön päätöksentekoon niin me ehdotamme, että asiaa edistetään suoraan lainsäädäntöteitse, kun on käynyt selväksi, etteivät työmarkkinaosapuolet pääse asiasta sopuun. Kyse on siis nimenomaan ihmisten työpaikkojen pelastamisesta ja myös uusien työpaikkojen synnyttämisestä.

Vasemmistohallitus on vaihtanut työministeriä tiuhaan, mutta tuloksiin se ei ole vaikuttanut. Vuorotellen jokainen nykyisen hallituksen työministeri on katsonut vierestä käytännössä toimettomana, kun työttömyys maassamme on pahentunut. Nytkin nykyinen työministeri Tuula Haatainen (sd.) sanoi eduskunnan kyselytunnilla tekevänsä kaikkensa edistääkseen paikallista sopimista. Uskallan jo nyt sanoa, että Haataisen puheet olivat Marinin hallitukselle tyypillisiä korulauseita. Puhutaan paljon ja annetaan ymmärtää, että kaikki on hyvin ja toimia tehdään. Todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Valitettavasti Marinin hallituksen toimintatavoista tulee jutenkin mieleen trumppilainen politiikan tekeminen, missä tärkeämpää on kova ääni, vakuuttavat puheet ja valitettavan usein jopa täydellisen tyhjät puheet.

Me edellytämmekin nyt, että hallitus etenisi itsenäisesti lainsäädäntöteitse, eikä odottaisi asialle työmarkkinaosapuolten hyväksyntää sillä sellaista ei ole näköpiirissä eikä sellaista tule. Esitämmekin, että hallitus tekee asian edistämisestä päätöksiä jo ensi viikon budjettiriihessä, jos se kerran tosiasilliallisesti asian takana on.

Eilen pitämässämme tiedotustilaisuudessa tuore varapuheenjohtajamme Elina Lepomäki totesikin, että yksin omassa ”lainsäädännössämme on noin 50 paikallisen sopimisen estävää säännöstä. Se ajaa työnantajat epätasa-arvoiseen asemaan sen mukaan, ovatko ne järjestäytyneet vaiko eivät. Erityisesti pienillä ja keskisuurilla työnantajilla on näiden kieltojen vuoksi vähemmän mahdollisuuksia tarjota ihmisille töitä”.

Nämä kiellothan asettavat yritykset eriarvoiseen asemaan, koska järjestäytymisvapauttaan käyttäneet työnantajat eivät pääse samojen sopimusmahdollisuuksien piiriin. Paikallinen sopiminen toisi toivottuja joustoja työmarkkinoillemme ja Suomen Yrittäjien arvion mukaan sillä voitaisiin saavuttaa jopa 15 000 työpaikkaa pk-yrityksiin.

Tämä on koko Suomen yhteinen etu ja siksi teimmekin aloitteemme avoimeksi kaikille kansanedustajille. Aloitteen voivat siis allekirjoittaa niin perussuomalaiset, mutta myös paikallisen sopimisen voimaan uskovat hallituspuolueiden kansanedustajat keskustan johdolla. Itse toivon ja uskon, että myös osa vihreiden ja vasemmistonkin kansanedustajista aloitteen allekirjoittaa

”On viime kädessä lainsäätäjän tehtävä määritellä, millainen työlainsäädäntö Suomessa on.”

….

Syksy saapuu hiljalleen. Tänään kävimme Hämeenlinanssa ja huomenna sitten Turenkiin katsomaan salibandyä. Turengissa pelataan alkavan salibandykauden ensimmäisiä turnauksia ja menemme kannustamaan ihanan kummityttömme Elisa Heikkilän C-junnujoukkuetta HämeStars. Taitavia nuoria.

Nyt vielä paljuun valkeat ja illan hämärtyessä pulikoimaan pienemmän kummilapsemme Eemelin nimipäivälahjaksi. Oli pienen miehen toive 🙂

Kommentit