Enää reilut 250 päivää siihen hetkeen kun analoginen tv-verkko lakkaa toimimasta ja samalla Suomi siirtyy Euroopan yhteisten tavoitteiden mukaisesti digiaikaan. Tuoreet selvitykset kertovat, että suomalaiset kodit ovat siirtyneet aikataulun mukaisesti digivalmiuteen. Erilaisissa laitoksissa sen sijaan digiajan lähestyminen aiheuttaa harmaita hiuksia.
Elokuussa Finnpanel selvitti suomalaisten siirtymistä digiaikaan ja tutkimuksen mukaan 51 prosenttia suomalaisista tv-talouksista oli jo hankkinut digisovittimen. Kaapeliverkkoon liitetyistä talouksista tosin vain 37 prosenttia ja muista talouksista 63 prosenttia pystyi seuraamaan digitaalisia tv-lähetyksiä jo nyt.
Suurin osa kodeista on hankkinut kotona jo valmiina olleeseen televisioon vain ns. digiboksin. Se toimii hyvin ja peruslaitteet ovat tänä päivänä jo kohtuullisen hintaisiakin. Kodeissa ei siis digiaikaan siirtyminen aiheuta kovinkaan suuria ongelmia.
Ongelmaksi ovatkin muodostumassa nyt erilaiset laitokset. Esimerkiksi Suomen kouluissa on tuhansia televisiovastaanottomia, mitkä vaativat digiboksin toimiakseen – aivan tavallisina televisioinakin – ensi vuoden elokuun 31. päivän jälkeen. Sairaalat ovat samassa tilanteessa ja monet muutkin laitokset ja asuntolat.
Sairaalat ovatkin esittäneet, että niille myönnettäisiin lupa muuntaa elokuun jälkeen signaalia sisäisesti digitaalisesta edelleen analogiseksi. Näin sairaaloiden nykyiset tv-vastaanottimet toimisivat jatkossakin. Muuntamisella vältettäisiin se, että jokaiseen sairaalan televisioon jouduttaisiin hankkimaan erillinen digiboksi, kun televisiolähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi.
Esitys on tyrmätty ja todettu sen olevan ristiriidassa mm. Yleisradiolain kanssa. Lakihan takaa kaikille suomalaisille Ylen ohjelmiston yhtäläisin ehdoin. Yle on nyt laajentamassa esimerkiksi äänitekstityspalveluita kaikille kanavilleen ja kuulovammaistekstitettyjen kotimaisten ohjelmienkin määrää ollaan lisäämässä. Mm. nämä lisäpalvelut jäisivät tällöin saamatta. Mutta palvelut käyttöön halutessaan eri vastaanottimiin olisi toki mahdollista hankkia digisovittimia määrärahojen puitteissa siirtymäaikanakin.
Minusta siirtymäaika erilaisille laitoksille tulisikin sallia erillisellä päätöksellä. Siirtymävaihe tarkoittaisi käytännössä nykyisten tv-vastaanottimien ikää. Pikku hiljaa tv:t korvautuisivat uusilla digi-televisioilla ja samalla siirtymävaiheen tarve kuihtuisi kokoon.
Tällä ratkaisulla säästettäisiin mm. sairaaloissa, vanhainkodeissa, palveluasuntoloissa ja kouluissa sievoinen summa rahaa. Minusta tämä ratkaisu pitäisi tehdä pian ja antaa laitoksille siirtymäaika ja mahdollisuus käyttää muutenkin jo niukat rahavarat varsinaiseen toimintaan.
Kotitalouksilla ja taloyhtiöilläkin tulee kiire niin kuin tehdyt selvitykset osoittavat. Uskon, että laitosten siirtymäaika purkaisi myös yritysten digilaitteiden asentamisen ruuhkapiikkiä.
Timo Heinonen
luokanopettaja
tv- ja media-alan yrittäjä