Lähdetkö sinä rakentamaan paremminvointivaltiota?

Blogi, lauantaina 26.02.2011

Mitä se tarkoittaa. 

On helppoa ajatella, että ennen kaikki oli paremmin. Mielestämme ainoa ja oikea suunta on kuitenkin eteenpäin. Siksi kutsummekin kaikki suomalaiset matkalle kohti Paremminvointivaltiota, se on paikka, jossa hyvä työ kannattaa aina. Siellä hallitsevat yhteisöllisyys, välittäminen ja tekemisen meininki.

Paremminvointivaltiossa valtio takaa edellytykset hyvään ja turvalliseen elämään. Hyvinvointia eivät kuitenkaan poliitikot yksin voi luoda – siihen tarvitaan meitä kaikkia.

Tutustu ja lähde mukaan.

….

Viikonloppuna avataan myös minun uudet kotisivut. Kotisivut kohti paremminvointivaltiota. Kannattaa siis käydä kurkkaamassa aina välillä onko se jo tapahtunut www.timoheinonen.fi.

Mutta tänään myös erittäin jännittävä päivä. Suuntaan 2000-luvun yhden menestyneimmän rallikuljettajamme karkkilalaisen rallin monin kertaisen Suomenmestarin Juha Salon kanssa Lehto Betoni Kaloppi-ralliin. Juha astuu 16 vuoden tauon jälkeen kaksivetoiseen autoon – tuttuun ja legendaariseen Toyota Starlettiin – ja pääsemme kisamaan maamme kovimmassa rallisarjassa F-Cupissa kotikulmilla Karkkilassa, Lopella ja Hämeenlinnassa. Tervetuloa mukaan!

Makeaakin makeampi päivä. Juha Salon kanssa erinomainen veto Kaloppirallissa ja puolueema julkisti mielestäni hyvän vaaliohjelman. Vastuullisen ja tasapainoisen ja ennen muuta sosiaalisesti oikeudenmukaisen. Mutta palaan siihen lähipäivinä tarkemmin.

Mutta tänään siis upea Betoni-Lehto Kaloppi-ralli Juha Salon kanssa Starletilla. Ei aivan sellaista menoa mihin Juha taidoillaan pystyy sillä suuri lähtönumeromme ja ajamattomuus kaksivetoisella hieman verotti aikoja. Itseasiassa kerran ajoimme edellä lähteneen kiinnikin ja myös tieltä suistuneet näillä numeroilla haittasi menoa monessa paikassa useammallakin sekunnilla. Mutta se kuuluu pelin henkeen ja pulinat pois. Luokkavoitto ja yleiskilpailun viitostila on 15 vuoden Starletin ajotauon jälkeen makea suoritus. Ja ennen muuta upea seikkailu ja hauska päivä. Loppilaisia, hausjärveläisi ja riksulaisia valtavasti kisaa katsomassa karkkilalaisten ja muiden lisäksi ja se toki toi reitille aivan omanlaista kotipelituntua. Kiitos siis Karkkilan UA:lle ja Lopen UA:lle järjestelyistä ja kaikille talkoolaisia ja alueiden asukkaille ja tiehoitokunnille upeasta rallista. Ja teille hyvä yleisö aivan mahtavasta kannustuksesta.

Pakko todeta, että kyllä vetomiehet ovat aina vetomiehiä. Upea kilpailu ja F-Cup ansaitsee ehdottomasti tulevaisuudessa SM-arvon juuri tällaisena sarjana. Motorsportia parhaimmillaan ja aidoimmillaan.

Huomenna jatketaan.

 

 

 

Kommentit