Tänään ravataan Kouvolassa Kymi GP jo 15. kerran. Kaviouralle tulee joukko maailman parhaita ravureita. 85 000 euron päälähtö on illalla ja sen perään sitten vielä se minun eniten odottamani 13. lähtö. Suomenhevoset tulevat viivalle Kohti Kultaa –divisioonafinaaliin. Ja tässä lähdössä Lopen Hurja-Ero on ehdoton ykkössuosikki yhdessä Jari Nylundin kanssa. Vihjeissäkin Eeroa hehkutetaan ja todetaan, että ”ori on mennyt ravia edellisstarteissaan eikä liene nytkään voitettavissa ainakaan, jos pääsee kärkipaikalle.” Lähdössä mukana myös Valvi ja Tähen Topelius. Upea finaali maamme parhaille suomenhevosille ja hyvä esikilpailu kohti Kuopion Kuninkuusraveja.
Tänään siis nautitaan huippuravi-illasta Kouvolassa, mutta sitä ennen ajattelin mennä katsomaan ammuntakisoja Lopen ampumaradalle missä jo valmistaudutaan kesän SM-kilpailuihin.
…
Moni ”hyvä” uutinen jäisi tekemättä
Aamupostissa kirjoitettiin tänään lauantaina 15.6.2013, että kuuluisin Alkon hallintoneuvostoon. Tämä ei pidä paikkaansa. Eli en siis ole Alkon hallintoneuvostossa mukana. On valitettavaa, että toimittaja ei ole vaivautunut asiassa olemaan minuun yhteydessä lainkaan. Mutta niinhän se on, että moni ”hyvä” uutinen jäisi tekemättä, jos toimittaja faktat ja lähteensä varmistaisi.
…
Upeat esikisat Lopen Ampumaradalla.
Päivällä kävin vieraana katsomassa Sako-Franchi Ranking skeet-kilpailuja Lopen Ampumaurheilukeskuksessa. Ala-Hämeen Ampujat järjestävät tänä viikonloppuna kaksipäiväisen Sako-Franchi Ranking skeet -kilpailut Lopella ja ne tietyllä tavalla esikisat elokuun alun Skeetin SM-kilpailuihin. Väkeä viikonloppuna ampumassa aikalailla sama määrä kuin SM:ssäkin ja näin paikan toimivuus voidaan testata kunnolla ennen pääkoitosta.
Itse olen lupautunut SM-kisojen suojelijaksi ja oli hieno jo tänään nähdä, että Ala-Hämeen Ampujat ovat tehneet hyvää työtä muiden talkoolaisten kanssa radalla SM-kisoja silmällä pitäen. Vaikka tärkeintä on se, että itse radat on kunnossa ja hyvät ja toimivat niin itse arvostan paljon sitäkin, että nyt halutaan myös laittaa ns. nurkkia vielä kuntoon. Alue on saanut jo uusia suojakaiteita ja saa vielä lisää viheralueita ja myös kahviota kehitetään edelleen. Nyt ampumapaikkoja on riittämiin ja alkukesän aikana on siis keskitytty ennen muuta alueiden maisemointiin ja viihtyvyydenkin parantamiseen. Osaltaan myös tehdään töitä äänien pitämiseksi kurissa.
On tärkeää, että ääni- ja ympäristöasioiden kanssa ollaan koko ajan mieluummin pari askelta edellä kuin jäljessä. Silloin rata saa jatkossakin toimia ja sille saadaan laaja hyväksyntä ja tuki kaikkien taholta. Ja näin Lopella on toimittukin.
Skeetin SM-kilpailut ammutaan Lopella siis elokuun alussa 3.-4.8.2013. Sitä ennen ampumaradan yleisilme muuttuu vielä paljon ja siitä iso kiitos kaikille talkoolaisille jotka ovat jo toistakymmentä vuotta rakentaneet rataa uupumatta. Nyt kaikki alkaa olla pikku hiljaa ns. viimeisen päälle ja hyvä niin.
…
Hurja-Ero ja Jari Nylund voittoon.
Olipahan ilta Kouvolassa. Totta kai Kymi GP:n päälähtö oli vaikuttavaa katseltavaa, mutta tippa tuli silmäkulmaan vasta päätöslähdön jälkeen. Lopen pojat, Jallu ja Eero, taistelivat upeasti voittoon Divisioona finaalissa ja tälläkin kertaa niin erinomaisella ajolla, että Hurja-Eron ei tarvinnut vieläkään näyttää parastaa. Ei lähi mainkaan. Jotain hevosen kapasiteetistä kertoo lämmittelyn 400 metrin 18.0 ja illan toiset kaksi plussaa. Mutta itse startissa Eero pääsi helpolla ja juoksi näytöstyyliin voittoon. Isossa roolissa oli myös Jari Nylundin erinomainen ajo ja hyvä taktiikka. Näyttää siltä, että Lopen pojille ei tällä kaudella suomenhevosorista löydy pysäyttäjää.
Vielä kerran lämpimät onnittelut Hurja-Erolle ja Jallulle ja tiimin tekijöille Minna Varikselle ja Tiina Seppälälle. Teette Hurja-Eron kanssa uskomatonta pr-työtä myös koko kotikunnallemme. Tällaisen päivän jälkeen saatte taas ihan luvan kanssa olla Lopen uupuneitakin.
Kouvolan Toto75-päälähdön eli Kymi GP:n voitti Womanizer Tommi Kylliäisen ajamana ajalla 12,2a/2 100m. Womanizer S voittopotti oli muhkea 85 000 euroa ja hienoa, että voitto jälleen pitkän tauon jälkeen Suomeen italialaisten ja muiden turvan edestä. Edellisestä suomalaisvoitosta oli muuten kulunut jo toistakymmentä vuotta. Vuonna 2000 voittoa Kymi Grand Prixssä juhli BWT Magic ja vuotta myöhemmin Exchequer.
Ennakosuosikki Nesta Effe jätettiin tylysti viidenneksi ja Save The Quick neljänneksi ja Pato vasta kahdeksanneksi.
Hieno ravi-ilta siis takana ja kiitos Kouvolaan järjestelyistä. Tällaisia iltoja Suomen suveen lisää.
…
Huomenna sitten rakkaan kummipojan rippijuhlat. Aamusta konfirmaatiokirkkoon ja juhlapäivää Eliaksen kanssa.