Kuusi vuotta kansanedustajana.

Blogi, keskiviikkona 17.04.2013

Tänään tulee täyteen kuusi vuotta kansanedustajana. Aika mennyt siis todellakin nopeasti ja monenlaista näiden vuosien varrelle on mahtunut. Aihetta ei ole juhlaa vaan työ jatkuu ja niin se tässä työssä on aina.

Tänään eduskunnassa aloitamme aamusta puolustusvaliokunnan kokouksella. Sen jälkeen ulkoasiainvaliokunta ja päivällä tarkoitus mennä mukaan seuraamaan myös puhemies Eero Heinäluomasta kertovan kirjan julkistamista. Nyt matkaan.

Kirjoitin viime viikolla suomalaisesta ruuasta ja myös osana siinä tinkimaidosta. Aiheesta on tullut palautetta. Hieman siis jatkan tinkimaidon myynnistä.

Tässä on siis mielenkiintoinen uudistus valmistelussa Maa- ja metsatalousministeriössä ja sen on tarkoitus astua voimaan jo tämän vuoden puolella. Puretaan lainsäädännön esteitä, jotta tuottajat voivat vastata raakamaidon lisääntyneeseen kysyntään halutessaan. Samalla vastataan joihinkin riskienhallinnan vaatimuksiin.

Uudistuksessa pienempien maitomäärien myynti pysyisi ennallaan, eli raja olisi tuo 2500 kg vuodessa. Siinä on jotain lisäkriteereitä tulossa maidon laadulle. Isompi ja tukevampi muutos tulee yli 2 500 kg vuodessa myyvien tuottajien kohdalla, jolloin riittäisi ilmoitus elintarvikehuoneistosta, eikä tarvitsisi hyväksyttää laitokseksi myyntitilaa. Tässä on jotain muitakin vaatimuksia, mutta kokonaisuus vaikuttaa hyvältä. Eli jatkossa voisi olla entistä helpompaa myydä myös suurempia määriä maitoa suoraan tuottajalta kuluttajalle. Tässäkin uudistuksessa on edelleen paljon byrokratiaa, mutta suunta on ehdottomasti oikea.

Kello 22.08 ja yhdeksän jälkeen eduskunnalta kohti kotia. Lopussa salissa oli enää meitä kokoomuksen edustajia kolme ja yksi vihreistä ja yksi välikysymyksen tehneistä perussuomalaisista. Edustaja Teuvo Hakkarainen sai siis yksin puolustaa tai hyökätä perussuomalaisten välikysymyksen kanssa. Ja jotain kertoi sekin, että keskustalaisia ei tänään äänessä kuultu kuin kourallinen. Kyproksen lainapaketti on nimittäin niin tiukka, että sitä olisi mahdoton arvostella esimerkiksi keskustalaisen Matti Vanhasen hallituksen ensimmäisen Kreikka-paketin vierellä. Nyt sijoittajavastuu on koko Euroopan yhteinen tahto ja se toteutuu tässä erittäin hyvin ja myös tärkeää se, että talletussuoja pienillä säästöillä on kiveenhakattu, mutta epäterveistä pankeista hankkiudutaan roskapankkimallin kautta eroon. Ja kun vielä totean, että me kokoomuksessa olemme tässä todellakin eri linjoilla ja teemme tätä vain ja ainoastaan itsekkäistä syistä eli suomalaisten työpaikkojen ja maamme talouden puolesta niin kaikki on sanottu. Me emme siis salin oikealla laidalla ole mukana solidaarisuuttamme Kyproksella rahanpesua tai Kreikan kohdalla talouttaa vääristelleita ja huijanneita kohtaan vaan vain siksi, että meidän oma taloutemme tarvitsee nyt vakautta ja sitä kautta kasvua. Hyvä esimerkki ja fakta löytyy esimerkiksi perussuomalaisten tilaamasta selvityksestä missä ilmenee yksiselitteisesti, että nyt tuettujen maiden ero Eurosta näkyisi meillä taloudessa kymmenien miljardien syöksynä.

Puhemies Eero Heinäluoma julkaisi päivällä ”presidentivaalien starttikirjansa”. Julkistamistilaisuudessa aivan lopussa Heinäluoma nimittäin paljasti, että tämä kirja ei ole presidenttikirja, mutta seuraava jo työnalla oleva kirja on. Itse yllätyin, että tieto ehdokkuudesta tai ainakin halusta olla ehdokkaana tuli näin varhain. Nyt kuitenkin Heinäluomalla puhemiehenä uraa jäljellä ainakin päivälleen kaksi vuotta ja sen jälkeen vielä presidentinvaaleihin matkaa kolme vuotta. Viiden vuoden kampanja on todellakin pitkä ja en tiedä miten hän nyt pystyy tehtäväänsä hoitamaan puhemiehenä kun kaikki mitä hän tekee tai jättää tekemättä tulkitaan osaksi presidentivaalikampanjaa. Mielenkiintoinen valinta.

Kirjaa lueskelin päivällä kahvitauolla. Mielenkiintoisia juttuja moniakin ja kannattaa Minervan kustantama kirja ehdottomasti hankkia jos päivän politiikan koukerot ja pelit kiinnostavat. Toki täytyy tässä tapauksessa muistaa, että kirja on Heinäluoman itsensä ns. hyväksymä ja lukema ja allekirjoittama eli asioissa on hänen näkemyksensä päälimmäisenä. Ehkä se näkyi siinäkin miten hän vierittää kirjassaan syytä Sauli Niinistön kampittamishankkeesta muiden niskaan tai ainakin pesee omia käsiään. Muistaakseni tapauksen kulku on kuvattu Nykypäivä lehdessä varsin tarkkaan. Ja näkyihän se tämän päivän julkistamistilaisuudessakin, että Heinäluoma näkee kaikessa aina ”pahan kokoomuksen”. Saahan toki niinkin ajatella.

Mutta ehkä isoin uutinen oli kirjassa paljastettu SDP:n hajoamiskriisi vain muutaman vuoden takaa. Kirja kertoo kuinka Erkki Tuomioja oli perustamassa uutta puoluetta. Mielenkiintoista olisi tietää millainen puoluekarttamme olisi nyt jos hanke olisi toteutunut?

Mutta jatkan kirjan lukemista illalla. Mielenkiintoinen kirja.

Niin ja tänään vieraanani kävi eduskunnassa myös reilu parikymmentä yrittäjää, johtajaa ja virkamiestä Riihimäeltä. Tuttuja kavereita eri piireistä ja puolitoistatuntinen menikin kahvikupin ja keskustelun ääressä hetkessä. Porukkaa piipahti tervehtimässä myös Ben Zyskowicz ja oli myös pääministeri Jyrki Katainen yritti kanssamme kahvikupin ääressä piipahtaa. Välikysymyskeskustelu piti hänet kuitenkin salissa kiireisenä ja nyt tämä tapaaminen jäi väliin. Mutta suuri kiitos OT-väelle visiitistä. Tästä on hyvä jatkaa.

 

Kommentit