Kuntaliiton 20 vuoden ansiomerkki työstä kunnallishallinnon hyväksi – Vastahan minä Maijan kerhosta pääsin

Blogi, tiistaina 16.05.2017

Eilen oli juhlava hetki kun sain vastaanottaa Suomen Kuntaliiton Hopeisen ansiomerkin. Ansiomerkin voi saada 20-vuotisesta työstä Suomen kuntahallinnon hyväksi ja eteen ja kiitollisena sen eilen rintapieleeni otin. En olisi osannut yli 20 vuotta sitten edes ajatella, että tänään olisin toiminut jo yli puolesta elämästäni kunnanvaltuutettuna ja näinä vuosina myös lukuisissa seutukunnallisissa ja maakunnallisissa luottamustehtävissä. Tämän kautta sain itselleni myös uuden ammatin reilu 10 vuotta sitten ja sen jälkeen olen saanut tehdä työtä täysipäiväisesti paremman arjen hyväksi niin kuntatasolla, maakuntatasolla ja myös valtakunnan tasolla. Paljon olen siis saanut ja olen myös paljon yrittänyt antaa.

20,5 puoli vuotta kotikunnan Lopen kunnanvaltuustossa on pitkä aika.  Nyt aloittavassa seuraavassa valtuustossa olen jo toiseksi pitkäaikaisin valtuutettumme ja vain vuosissa mitattuna pidempää on valtuustossa istunut SDP Sakari Vuorinen. Vuoden 1996 kunnallisvaalien jälkeen toimin ensimmäisen neljä vuotta sivistyslautakunnan varapuheenjohtajana, sen jälkeen nousin kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi reilu 16 vuotta sitten ja tämän jälkeen olen istunut kokoajan hallituksen pöydässä. Yli 10 vuotta kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja kaksi vuotta kunnanhallituksenkin johdossa. Kesäkuussa alkavan vaalikauden osalta en ole vielä lopullisesti tehnyt ratkaisuja, mutta niiden aika on tässä nyt lähiviikkojen aikana.

Kiitoksen eilisestä muistamisesta haluan osoittaa ennen muuta rakkaalle syntymä- ja kotikunnalleni Lopelle. Olen ollut etuoikeutettu, että olen saanut niin nuoresta lähtien ja näin pitkään toimia kotikunnan keskeisimmissä tehtävissä. Kiitos myös kuuluu Lopen Kokoomukselle, jonka riveissä ja yhteistyöllä ja voimalla olen tähän kaikkeen saanut perustan, kivijalan ja tukipylvään. Eilenkin oli ainutlaatuisen hieno tunnelma omassa Kokoomuksen valtuustoryhmässä. Ei ole aivan tavanomaista, että yhteishenki on tällaisella tasolla ja kokouksiin on aina mukava tulla vaikka pöydässä olisikin isoja ja vaikeitakin asioita. Ryhmässämme on ollut päättyvällä kaudelle erittäin korkea arvostus kaikkia jäseniä kohtaan ja jokaisen osaamista ja mielipiteitä kohtaan. Asioista on puhuttu paljon ja yhdessä etsitty hyviä ratkaisuja ja katsottu aina Lopen parasta usein puolueen ja yksittäisten henkilöiden etu sivuun laittaen. Arvostan tätä todella paljon.

Ryhmässämme on ollut valtava määrä osaamista ja kokemustakin. Eilen päättyi yhden pitkäaikaisimman valtuutettumme Kari Maunulan pitkä ura Lopen luottamustehtävissä. Kari on toiminut mm. sivistyslautakunnan puheenjohtajana ja ammattikoulun hallituksessa ja monessa muussa valtuutetun tehtävän lisäksi. Kari on ollut yksi vahva kokemuksen ääni ryhmässämme ja tekijä, jota on aina kuunneltu äärimmäisellä tarkkaavaisuudella. Kiitos Karille.

Nuori kaksosten äiti Anniina Lucenius jäi myös neljäksi vuodeksi pois valtuustosta pikkutyttöjään hoitamaan. Anniinan aikanaan 19-vuotiaana mukaan houkuttelin ja näiden vuosien aikana hänestä on tullut luokanopettaja, perheenäiti ja monipuolinen ja aktiivinen toimija Lopella. Anniinan panos on ollut ehkä kaikista suurin Lopella varhaiskasvatuksen ja koulujen asioissa ja toivottavasti tämän osaamisen saamen ”vuorotteluvapaan” jälkeen jälleen uudelleen kuntamme käyttöön. Kiitos Anniina!

Vaaleissa päättyi myös Karoliina Saaren ja Sirpa Hopearuohon pitkät ja hienot urat valtuustossa. Kumpikin heistä on ollut valtuustomme todellisia sote-osaajia ja kokeneita tekijöitä monessa. Mielelläni heistä molemmat olisin mukana pitänyt myös tulevaa SOTEa valmistelemassa valtuustonkin pulpetissa, mutta nyt äänestäjät päättivät näin. Suuri kiitos valtavasta tuntimäärästä ja kokousmäärästä Karoliinalle ja Sirpalle. Olette tehneet paljon ja onneksi ette minnekään ole nytkään lähdössä.

Aleksi Rautiainen jäi myös nipin napin uuden valtuustoryhmämme varsinaisten valtuutettujen ulkopuolelle, mutta jatkaa varavaltuutettuna ja monissa eri tehtävissä alkavallakin kaudella. Aleksin osaaminen on ollut todella kultaakin arvokkaampaa monessa  niin kouluasioissa kuin monessa muussakin.

Ja muuten valtuutettumme jatkavat uudessakin valtuustossa. Kaikki muut jatkavia paitsi uutena valtuustoomme nouseva nuorin valtuutettumme Rosa Laine. Upea ja yhtenäinen joukko jälleen pöytään kesäkuussa istuu ja olen varma, että alkavallakin vaalikaudella vahvuutemme tulee olemaan juuri tässä. Vahva arvostus ja luottamus toisiin ja toisten mielipiteisiin ja osaamiseen. Siitä on hyvä Kokoomuksen valtuustoryhmä tehty.

Kiitos vielä teille kaikille nyt valtuustossa olleille, 20 vuoden valtuustourani aikana valtuustossa olleille ja nyt uuteen valtuustoon tuleville. Ilman teitä en minäkään olisi tässä ja siksi rintapielessäni olevasta Kuntaliiton ansiomerkistä ainakin puolet kuuluu Teille. Kiitos!

Eduskunnassa tänään viimeistelimme puolustusvaliokunnassa mietintöämme kansainvälisen avun vastaanottamisesta ja antamisesta. Tarkoitus saada lakiesitys meiltä valmiiksi ensi torstaina. Palataan siihen silloin.

Nyt valtiovarainvaliokuntaan lounaan kautta ja sitten täysistunto missä hiljainen hetki poisnukkuneen presidentti Mauno Koiviston kunniaksi.

Kello 20.49 ja hetki sitten Veikkauksen iltatilaisuudesta kämpille. Eduskunnassa ensin pitkä keskustelu hallintarekisteristä tai oikeastaan siitä, että hallintarekisteriä ei nyt Suomeen tehdä. Ehkä julkisuudesta on voinut saada sellaisen kuvan että rekisteri tulee, mutta nyt siis nimenomaan esitys on niin, että hallintarekisteriä ei Suomeen tule. Huomenna aiheesta äänestämme ja uskon että esitys siitä että rekisteriä ei tehdä tullee äänestyksessä voittamaan. Mutta katsotaan huomenna.

Illalla vielä täysistunnon jälkeen piipahdin nopeasti Veikkauksen Casinolla ja nyt ajattelin laittaa vaan pitkälleen ja katsella millaisella mielellä Leijonat tänään liikkeellä. Alkaa olla aika alkaa karjua.

 

 

Kommentit