Kaksi yötä jouluun on. Laskin ihan itse.
Niin se vaan joulu sieltä tulla kolkuttelee. Tänään aatonaattona haimme Niittumäen ja Rantasuon metsästä kuusen. Pekkalan tupa sai kauniin lasten kanssa valitun kuusen ja kuusi kauniit perinteikkäät koristeet. Myös muutaman erityisen koristeet, joista yhdet muistavat mm. omia isoäitejämme. Mutta myös isän jouluoravat ja myös Onnellisen Possun. Possun, joka pääsee kuuseen uunin sijaan 🙂

Isän tehtävä on aina laittaa Tähti joulukuuseen koristelun pisteeksi i:n päälle.

Aamun retki Lopen Uupuneen Laavulle ja kuusen hakuretki. Latvapään kantajalla hymy herkässä 🙂

Joulun Onnellinen Possu! Ja hän pääsi pöydän sijaan kuuseen.
Tupaan myös kaunis Vihtori-tonttu. Loppilaisen Sirpa Majasalmen taidokkaasti tekemä tonttu ja hän sopii tänne niin hyvin. Tonttuja täällä liikkuukin niin laavulla, saunassa, aitassa kuin itse Pekkalassakin. Pieniä pakettejakin ovat jättäneet ja tänäänkin sukassa oli hauska tetristä mukaileva lautapeli. Katsotaan millainen pelihetki saadaan tänään perheen piirissä aikaiseksi.
Vihtori muuten oli myös Poliisi-pappani, Juho Heinosen, isä. Hauska nimikaimasattuma tämäkin. Missähän Vihtorin kaveri Hilma-tonttu sitten menee ja elelee?
Kaunista joulun odotusta teille kaikille. Pidetään toisistamme huolta.