Politiikassa kuunnellaan asiantuntijoita kun asiantuntijat ovat samaa mieltä kuin itse on?
Valitettavasti tällainen kuva syntyi tänään kun vihervasemmisto hyökkäsi kovin sanoin sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistusta vastaan. Sotea ovat hekin yrittäneet tähän maahan tehdä, mutta ovat epäonnistuneet. Itseasiassa urakassa on epäonnistuttu kerta toisensa jälkeen ja oppositio haluaisi, että vielä ainakin kerran epäonnistuttaisiin.

5-vuotias lapseni seuraa kuulemma myös eduskunnan täysistuntoa tv:stä. ”Mä näin isin telkkarissa, vilkutin sille. Siellä puhui sen paras kaveri ei se Orpo vaan joku muu”. Lähetin oheisen kuvan ja sain vastauksen: ”Just toi oli se tyyppi”.

Ministeri Petteri Orpo esitteli tänään soten suurta uudistusta ja sen tavoitteita ja ratkaisumalleja.
Hullunkuriseksi tämän tilanteen tekee se miten vastaanlaittamisen argumentit muuttuvat. Kuntavaalien alla SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne totesi valtiovarainministeri Petteri Orpolle Lahden vaalitentissä, että ”poistakaa tämä pakkoyhtiöittöminen, niin me voimmee hyväksyä tämän mallin”. Rinteen toive toteutettiin ja pakkoyhtiöttäminen poistettiin. Mutta mitä teki sitten SDP ja Rinne. Keksi jälleen taas uusia asioita, miksi vastustaa Sote uudistusta.
Toinen toistuva vastustusargumentti on ollut se, että hallitus ei kuuntele asiantuntijoita. No eilen kirjoitin jo täällä miten soten parhaat asiantuntijat ovat nyt asettuneet tukemaan uudistusta ja nostaneet esille huolensa siitä mitä tapahtuisi jos sote nyt kaadettaisiin. Tänään lisää asiantuntijoita ilmaisi tukensa sote-uudistukselle ja tämän mallin maaliiviemiselle.
Mutta mitä tähän vastasi vasemmisto-oppositio: ”Asiantuntijat ovat väärässä”.
Aivan, asiantuntijoita kuunnellaan ja arvostetaan kun he ovat omien tavoitteiden kanssa samaa mieltä. Tai sitten jostain kaivetaan se yksi asiantuntija joka on sitten eri mieltä kuin muut asiantuntijat ja samaa mieltä kuin itse ollaan. Parempia asiantuntijoita kuin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Marina Erhola, Helsingin yliopiston professori Heikki Hiilamo ja Aalto-yliopiston tutkimusjohtaja Katariina Silander on vaikea löytää ja he kaikki ovat asettuneet nyt soten toteuttamisen kannalle hallituksen esittämällä mallilla.
Iltalehti haastatteli lisäksi tänään myös soten puolueetonta asiantuntijaryhmää ja kysyi, pitäisikö uudistus viedä maaliin. Kyllä-äänet voittavat 9-4. Yhä useampi asiantuntija lausuu siis nyt ääneen, että uudistus kannattaa ja pitää nyt viedä maaliin. Mukana on mm. Mats Brommels, joka ei ole hetkeen esiintynyt julkisuudessa. Valinnanvapaustyöryhmää aiemmin johtanut emeritusprofessori sanoi, että uudistus on vietävä läpi hallituksen mallin pohjalta sillä ”Uudistusta on valmisteltu huolella, vaikka julkisuudessa muuta väitetään.” Iltalehdessä myös Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja totesi, että ”Omista poliittisista mieltymyksistä riippumatta katson että nyt – kymmenen vuoden sekavan prosessin jälkeen – on toteuttamisen aika”.
Tänään eduskunnassa käytiin tästä aiheesta siis värikäs lähetekeskustelu. Vaihtoehtoja ei juurikaan kuultu, mutta monta kertaa EI, EI ja EI. Mutta se kun ei nyt vaan yksinkertaisesti käy. Suomalaisten palveluiden näkökulmasta sote on nyt vietevä maaliin ja itse uskon, että jopa osa oppositiosta asettuu eduskuntakäsittelyn jälkeen sote-uudistusta tukemaan. Tällaisia keskusteluja on jo nyt kuultu talolla enemmän kuin irtiottoja tai veneekeikuttamisia.
Itse totesin istunnossa mm. sen miten nykyisin lääkärin valinnanvapaus on vain hyvin toimeentulevien etuoikeus, mutta soten astuessa voimaan valinnanvapaudesta tulee jokaisen suomalaisen perusoikeus. Tähän kulminoituu meidän ajaman ja nyt toteutettavan soten valinnanvapauden ydin.
…
Päivään mahtui myös puolustusvaliokunnan kokous ja siellä myös asiat etenevät hyvin. Ja päivällä myös yksi tapaaminen mopoautojamaahantuovan yrityksen edustajan kanssa. Omat argumenttina mopoautojen korvaamiseksi oikeilla nopeudeltaan rajoitetuilla autoilla kestivät hyvin keskustelun. Mutta siihen lämpenin, että jatkossa voisimme antaa B-ajokortilla ajo-oikeuden myös ainakin kevyille moottoripyörille.