Näin totesi Kreikan vaalit voittaneen konservatiivipuolue Uuden demokratian johtaja Antonis Samaras eilen maansa vaalie ratkettua. Kreikka oli ollut selkä seinää vasten ja on sitä varmasti edelleen tämänkin tuloksen jälkeen. Nyt kuitenkin kreikkalaiset itse päättivät, että he haluavat laittaa asiansa kuntoon ja näkevät Euroopan ja Euron kuitenkin oikeana paikkana itselleen.
Kreikan tulee siis jatkaa määrätietoisesti oman taloutensa tervehdyttämistä. Minusta aikataulujen helpotuksiakaan ei pidä luvata ennen kuin nähdään löytyykö maahan sellainen hallitus joka pystyy sitoutumaan yhdessä sovittuun. Kreikan tulee jatkaa siis säästöohjelmaansa ja se on kaiken ehto.
Nyt on tärkeintä, että Kreikkaan saadaan nopeasti hallitus. Koalitiohallituksiin ei Kreikassa ole totuttu, mutta ehkäpä tämä tilanne nyt avaa heidän silmänsä sillekin, että heidän pitää pystyä yhteistyöhön ja vastuunkantoon myös maansa sisällä.
Vaalitulos on siis hienoinen helpotus. Itse uskon, että vasemmistolainen Euro-vastustaja Syriza ei hallitukseen lähte eikä mahdu. Sen paikka on oppositiossa. Mutta sen sijaan uskon, että maahan syntyy enemmistöhallitus ja se tullee hyväksymään EU:n säästöohjelman. Sen kautta maa voi löytää tiensä takaisin kasvu-uralle ja eteenpäin. Mutta varmaa on sekin, että hallitusneuvottelut ovat aivan varmasti vaikeat. Ja vaikeaa tulee olemaan kreikkalaisten arkikin.
Jäädään seuraamaan tilannetta ja toivotaan parasta.
….
Sade täällä Lopella ohi. Illalla aikamoista mylläkkään, mutta nyt taas tyyntä…. Kaunis kesäpäivä tulossa.
…
Päivä tänään huipentui Riihimäen Kesäraveissa. Tänään jo paikalla ennen virallista starttia eli katsomassa kun Vaahteramäen Alviira juoksi koelähdössä Jari Nylundin ohjastamana. Tallin supertähti Hurja-Ero taitaa saada tästä neidosta hyvää seuraa. Siinämäärin hienosti ja rennolla juoksulla nuorineiti urakkansa suoritti ja avasi tiensä varsinaisiin kisoihin.
Mutta sitten itse kisastarttien pariin ja siinä se ilta mukavasti menikin. Teki oikein hyvää ennen huomista eduskunnan loppukiriä. Huomenna jatkamme asioiden loppuun kasaamista ja tarkoitus niin, että saisimme hommat kasaan ennen juhannusta. Tosin Euroopan talouskriisi saattaa tuoda tai viedä meidät töihin jo heti juhannuksen jälkeiselläkin viikolla. Ainakin ulkoasiainvaliokunnalla silloin kokous pääministerin kanssa ja katsotaan onko muita tarpeita. Esimerkiksi Espanjan lainankorko nousi nyt yli 7 prosentin ja se ei todellakaan tiedä hyvää. Mitä se tietää niin sen kun tietäisikin.
Muutama lähipäivä näyttää sen mitä Kreikassa tapahtuu lyhyellä aika jänteellä, mutta edelleen pahaa pelkään, että maa ei pysty eurossa jatkamaan. Senkin aika näyttää.