Kovin nopeasti se sää juhannuksesta taittuu talveksi. Vai mitä tämä oikein mahtaa olla?

Blogi, maanantaina 25.06.2012

Aikamoisen koleaa on sää ainakin täällä Hämeen sydänmailla. Ei nyt ihan räntää, mutta kylmää ja vettä vihmoo taivas kuitenkin. Toivotaan, että nyt tästä kuitenkin vielä kesäksikin sää muuttuisi. Ja muuttuuhan se.

Tänään paluu arkeen. Iltalehti kun uutisoi niin kovin suuresti pitkästä kesälomastamme niin taisi toimittaja taas unohtaa ihan vahingossa sen kaiken muun työn mitä tässä hommassa tehtävänä on. Tänäänkin kalenteri ihan täynnä ja iltapäivällä sitten vielä kunnanhallitusta ja siihen liittyviä kokouksia ja neuvotteluja. Mutta tottakai kesällä vapaapäiviäkin on ja lomapäiviäkin, mutta taitaa minulla olla vain yksi viikko ihan lomaa. Eli se siitä kolmesta kuukaudesta.

Eilen blogiini kirjoittelin hieman illan kunnanhallituksen asioita. Ne löytyvät siis jo eilisestä blogistani. Mielelläni kuitenkin asioista lisääkin kerron eli yhteyttä saa tottakai ottaa.

Mutta nyt töiden pariin.

Kunnanhallitus hyväksyi tänään ison kansa asioita. Nyt kh:kin siis kesätauolle ja samaan aikaan eteenpäin mm. talousarvion laadintatyö ja isona asiana myös Jylhäkummun Puustellin risteysalueen rakentaminen. Kunnanhallitus teki tänään poikkeuksellisesti itse päätöksen urakkaan ryhtymisestä. Näin pystyimme varmistamaan sen, että hanke eteen jo heinäkuun aikana ja koulutie on mahdollisimman valmis ja turvallinen syksyllä kun uusi kouluvuosi jälleen alkaa.

Mutta nyt kunnanhallituksen kevätkausi päätökseen ja aika napakkaakin keskustelua tänään, mutta siitäkin huolimatta päätökset kasaan reilussa tunnissa. Se on hyvä merkki ja kuvaaja siitä hengestä millä nykyisin Lopella saamme hommia hoitaa. Kiitokset siis koko luottamushenkilöjoukolle ja tänään erityisesti kunnanhallitukselle. Ja tottakai osaavalle henkilökunnallemme ja johtaville viranhaltijoillemme. Tällaisen laivan toisena kapteenina on mukava olla.

Mutta mahtuihan päivään paljon muutakin. Illalla kävin hakemassa lisäksi vielä kesäauton paperit. Pian olen taas Volkswageninkin omistaja. Esittelen hänet joku päivä.

Mutta nyt illan uutiset. Euroopasta huolestuttavia uutisia. Nyt Espanjan lisäksi myös Kyprokselta. Pahalta näyttää ja toivotaan, että pystymme tekemään oikeita ratkaisuja. En ole ollenkaan varma onko nyt valittu tie kaikilta osin kiitoksia keräävä tulevaisuuden arvioinnissa. Toivottavasti.

 

 

Kommentit