Koululaisten kyselytunnit Kormun ja Launosten kouluilla.

Blogi, maanantaina 24.03.2014

Tänään maanantaina jatkoin kouluvieralujeni sarjaa Kormun ja Launosten Kouluille. Tammikuun viikolle ei siis kaikki kutsut mahtuneet ja siksi sovimme tänne keväämmälle näitä lisää. Ja miksipä ei, kouluille aina mukava mennä ja hienoja hetkiä lasten ja nuorten kanssa.

Aamulla suuntasin siis kunnantalon kautta Kormun Koululle. Mukava kolmiopettajainen kyläkoulu. Yksi niistä joille kuntamme koulurauha on tehnyt vain ja ainostaan hyvää. Oppilasmäärä kasvanut koko ajan ja uusia perheitä muuttanut kylään koko ajan. Ja suunnitteilla on alueelle merkittävästikin lisää omakotitalotontteja ja jos ja kun ne toteutuvat kasvaa koulu merkittävästi lisää. Mutta jo ensi syksynä koulu reilusti kolmiopettajainen ja tarvinnee myös lisää tilaa. Koko koulunväki tänään yhdessä minua tenttaamassa ja aktiivinen ja mukava porukka tämäkin. Ja hauska oli Kormun koululle jälleen mennä kun töissä tunttuja entisiä kollegoitani ja monta tutun perheen lastakin koulussa.

Ja sama tilanne Launosissakin. Launosten koululla viisikin entistä työkaveriani töissä. Ja itseasiassa tuolta koululta aikanaan oma opettajaurani pätevänä maikkana alkoikin. Rehtori Aulis Kollin pyysi minua opettajaksi yhden erityiskoulun opettajavuoden jälkeen ja sinnepä nuoren opettajan tie vei. Hienoja muistoja tuolta ajalta ja tänäänkin yhden entiseen oppilaani äiti tuli kertomaan tyttärensä ja poikansa terveisiä minulle. Ne aina lämmittävät vanhan open mieltä. Launosissa oppilaita siis täysi sarja ja syksyllä itseasiassa aloitamme koulun suuren laajennuksen ja peruskorjauksen. Koulu saa siis lisää tilaa ja samalla rakennamme koulun yhteyteen tilat erikoululle. Tarkoitus lähteä liikkeelle tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla ja keväällä opettajahuonetalo tyhjennetään ja sen purkamisella urakka alkaa.

Launosissa Kormun tapaan todella paljon kysymyksiä. Kouluilla kyllä huomaa sen millaisia työtapoja opettajat käyttävät. Aktiivisuus ja rohkeus keskustella näkyy ja tälläkin kertaa ilmaan aikalailla kiperiä kysymyksiä. Ja toivottavasti lapsetkin pitivät päivää antoisana. Minulle se ainakin oli sitä.

Näin tämän vuoden kouluvierailujen sarja kasvoi jo 14 kouluun. Ja aika monta vastavierailua vielä kouluista sovittun kevääksi luokkaretkiaikaan eduskuntaankin. Mm. Launosten koulusta useampikin luokka keväällä vieraakseni sinne. Vuoroin siis vieraissa 🙂

Päivään mahtui myös maakunnankin asioita ja luonnollisesti myös iso sote-ratkaisukin puhutti. Ja mukava huomata miten kiitosta tullut joka puolelta rohkealle ja suurelle ratkaisulle. Huomenna sen parissa jatkammekin eduskunnassa ja varmasti kevääseen mahtuu vielä monta neuvonpitoa kunnes kaikki yksityiskohdatkin valmiina.

 

Kommentit