Politiikassa on tärkeää pystyä myöntämään myös joskus tehdyt ratkaisut vääriksi. Ehkä siinä juuri itäisi se suurimman viidauden alku. Erilaisista asioista ei kannata tehdä arvovaltakysymyksiä,jos arki näyttää niiden olleen vääriä ja jos tehdyt ratkaisut jopa toimivat päinvastoin, kun alunperin on uskoteltu tapahtuvan.
Kotitalousvähennys otettiin Suomessa käyttöön 2000-luvulla ja se on toiminut erinomaisella tavalla tukien kotitalouksia, mutta ennen muuta suomalaista työtä ja yrittäjyyttä. Se on luonut maahan lukuisia uusia yrityksiä ja paljon työpaikkoja. Myös pimeän työntekemisen eli harmaan talouden torjunnassa kotitalousvähennys on ollut erinomainen väline.
Viime eduskuntavaalien jälkeen kotitalousvähennystä jouduttiin hallitusneuvotteluissa heikentämään. Jo silloin esitettiin näkemyksiä, että malli vie suomalaista yhteiskuntaa väärään suuntaan ja toimii päinvastoin kuin taloustilanne silloin ja ennen muuta nyt vaatii. Toivottavasti edes nyt viimein arki on osoittanut kaikille meille tehdyn ratkaisun olleen väärä. Ja se pitäisikin nyt uskaltaa korjata.
Kotitalousvähennystä leikattiin vuoden alusta 3000 eurosta 2000 euroon, mutta myös vähennyskelpoisen osuuden määrää laskettiin. Vuoden 2012 alusta alkaen vähennyskelpoista on siis ollut enää 45 prosenttia ennakkoperintärekisteriin merkitylle yritykselle maksetusta työkorvauksesta. Aiemmin vähennyskelpoista oli vielä 60 prosenttia työkorvauksesta. Yhtälailla kotitalouden palkatessa työntekijän, vähennyskelpoista on ollut tämän vuoden alusta alkaen 15 prosenttia palkasta ja sivukulut, kun se aiemmin oli vielä 30 prosenttia palkasta ja sivukulut.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo teki viime viikon lopulla esityksen, että kotitalousvähennys palautettaisiin ennalleen. Tästä virisi hyvä keskustelu ja tätä esitystä on helppo tukea. Tosiasia on nimittäin se, että tutkimusten ja arjenkin tiedon mukaan kotitalousvähennys on yksi parhaista ja tehokkaimmista ja nopeimmin vaikuttavista keinoista lisätä työllisyyttä ja myös kitkeä pimeetä työntekemistä.
Me tarvitsemme tässä taloustilanteessa käyttöön kaikki työllisyyttä tukevat toimet ja meillä ei yksinkertaisesti ole varaa hukata kotitalousvähennyksen tuomaa työntövoimaa. Kotitalousvähennyksen palauttaminen ennalleen ei todennäköisesti vaatisi edes valtiolta lisää rahaa. Kotitalousvähennys nimittäin maksaa itsensä takaisin valtion lisääntyvien verotulojen myötä.
Toivon siis todella, että syksyn budjettiriihessä tämä asia nostetaan Petteri Orpon esittämällä tavalla pöydälle ja vakavaan keskusteluun. Budjettiriihen tärkein tehtävä on nimittäin nyt yksinkertaisesti ottaa käyttöön kaikki mahdolliset keinot talouskasvun vauhdittamiseksi ja siinä tärkeässä roolissa on työllisyyden, yrittäjyyden ja myös positiivisen hengen luonti. Viime kevään kehysriihessä sovittu kasvupaketti oli tässä työssä hyvä alku. Mutta se ei tule riittämään. Me tarvitsemme lisää toimia, työllisyyden, yrittäjyyden ja kasvun tukemiseksi. Kotitalousvähennys on tässä työkalupakissa tärkeä väline. Talouskriisin koettelemassa maassamme tätä mahdollisuutta ei minusta kannattaisi jättää käyttämättä.
Petteri Orpo totesi, että ideologisin perustein kotitalousvähennyksen parantamista ei kannata vastustaa, koska työllisyyden tukeminen sekä harmaan talouden kitkeminen pitäisi olla kaikkien suomalaisten tavoitteiden mukaista.
Tätä tarvitaan nyt.
Yksinkertaisesti pitää kääriä hihat.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)