Kotikunta-maakuntapäivää.

Blogi, maanantaina 31.03.2014

Tänään maanantaina kotimaakunnan ja kotikunnan asioista. Eli siis kotikunta-maakunta -päivää. Aamusta ensin Riihimäelle ja asioita siellä ja yksi haastattelukin. Ja nyt jo Lopella kohta kunnan puheenjohtajistoon ja sieltä kokoomusryhmän kautta kunnanhallitukseen. Kuntamme talousfaktat kirjoitin täällä jo joku päivä sitten eli en lähde toistelemaan niitä. Todetaan vain, että suurista investoinneista huolimatta pystyimme lyhentämään kuntamme velkamäärää nyt jo neljännen vuoden peräkkäin. Siis näin siitäkin huolimatta, että rakensimme viime vuonna yhden uuden suuren omakotialueen kunnallistekniikan ja tiet ja myös yhden uuden päiväkoti-esiopetustalokiinteistön. Loppi siis selkeästi maamme keskitasoa vähävelkaisempi kunta. Meillä velkaa nyt reilu 1800 euroa asukasta kohde kun keskiarvo Suomessa yli 2500 euroa. Ja viime vuoden tilinpäätöksen loppusumma 1 748 084,54 euroa. Se on kova tulos.

Pahimmillaan (2009) Lopella oli velkaa lähes 25 miljoonaa euroa eli lähes 2900 euroa jokaista loppilaista kohden. Silloin olimme muutenkin synkällä tiellä. Alijäämäisiä tilinpäätöksiä tehtiin monta vuotta peräkkäin. Nyt velkaa vajaa 18 miljoonaa ja positiivisia tilinpäätöksiä tehty viisi vuotta putkeen niitä edeltäneiden viiden negatiivisen vuoden jälkeen. 2009 kriisikunnan tunnuksista täyttyi kuudesta neljä.  Tilinpäätöksen ylijäämä oli syöty lähes loppuun myös. Nyt tilinpäätöksessä taseeseen kertynyttä ylijäämään jo yli 10 miljoonaa ja vain yksi kriteeri enää punaisella. Kuntamme veroprosentti siis 20% kun kuntien keskiarvo 19,38%. Eli ei sekään enää paha. 

Alkuvuosi myös tämän vuoden osalta alkanut ihan hyvin. Kuntamme väkiluku jälleen kasvaa ja myönteinen kehitysura pitää. Toki tarkkana saamme olla koko vuoden verotulojen kanssa, mutta toivottavasti kaikki menee suunnitellusti. 

Nyt puheenjohtajistoon ja kokousilta alkaa.

….

Illan kokoukset reippaasti läpi. Tilinpäätöskunnanhallituskin vajaassa 1,5 tunnissa ja asialistalla oli kuitenkin niin kuntarakenneselvityksen nykytila kuin valtionosuusuudistuskin. Ja aika monta muutakin asiaa. Mutta hyvä tilipäätös helppo käsitellä ja hyväksyä ja uskoisin, että valtuustokin sen tyytyväisyydellä aikanaan hyväksyy. 

Hetki sitten saimme vahvistuksen sille, että kahta ministerinpostia ei täytetä. Minusta aivan oikea ratkaisu tässä taloudellisessa tilanteessa. On hyvä, että hallinostakin säästetään ja tällä tavalla säästyy kahden ministerin palkan lisäksi myös yhden valtiosihteerin ja muutaman avustajankin palkat. Todellakin siis järkevää. Vaikka aina tällaisessa tilanteessa voisi itsekkäästi muutakin ajatella. Mutta puolueen edun edelle aina isänmaan etu ja nyt se menee näin.

Huomenna sitten aamusta Helsinkiin ja eduskuntaviikko käyntiin. Muutama ministerivierailukin tässä valmisteilla ja hieman isompia muitakin juttuja. Palataan niihin mahdollisimman pian.

 

 

Kommentit