Korvaako Marinin hallitus huonon lainsäädännön aiheuttamat kustannukset? – Jos romutuspalkkiolaissa ei muka ollut vikaa, niin miksi sitä sitten korjataan?

Blogi, perjantaina 12.02.2021

Viime hallituskaudella loppuvuonna 2015 Suomessa toteutettiin kokeilu, jonka aikana autonvaihtaja sai 1 500 euron hyvityksen vanhasta autosta vaihatessaan sen  uuteen autoon. Romutettavan auton tuli olla yli 10 vuotta vanhan ja sen tilalle tuli hankkia uusi auto, jonka CO2-päästöt olivat enintään 120 g/km tai jonka käyttövoima on ympäristöystävällinen. Kokeilu oli menestys ja sen myötä uusittiin 8 000 autoa.

Koska edellinen kampanja toimi hyvin, romutuspalkkio otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2018. Tuolloin romutuspalkkiota käytettiin 6677 uuden auton hankintaan ja varatusta kahdeksan miljoonan euron määrärahasta käytettiin noin 90 prosenttia.

Pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella keskustan, kokoomuksen ja PS:n johdolla luodulla romutuspalkkiojärjestelmällä haluttiin edistää autokannan uudistumista, vähentää liikenteestä aiheutuvia päästöjä sekä parantaa liikenneturvallisuutta. Ja romutuspalkkio toimi hyvin ja moitteetta.

Nykyinen Sanna Marinin (sd.) vasemmistohallitus päätti jatkaa sitä. Romutuspalkkio otettiin uudelleen käyttöön viime vuoden 2020 joulukuussa. Mutta sitten kaikki meni pieleen?

Miten kummassa Marinin hallitus ja Liikenne- ja viestintäministeriö pystyi möhlimään jo kahdesti käytetyn ja hyväksi havaitun järjetelmän? Käsittämätöntä.

Traficom nimittäin tiedotti joulukuussa 2020, että uuden vähäpäästöisen auton hankintaan on mahdollista hyödyntää useista autoista saatavia 2 000 euron romutuspalkkioita. Traficom vahvisti tiedon vielä 18.1.2021 erityisellä tiedotteella. Marinin hallituksen romutuspalkkiolaista nousi tämän jälkeen kohu ja sen myötä Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti muutamaa päivää myöhemmin 22.1.2021 viestin Traficomille. Viestin saatuaan Traficom poisti hissunkissun oman tiedotteensa ja muutti viestiään 25.1.2021 kertoen, että yhden uuden vähäpäästöisen auton hankinnassa voikin hyödyntää vain yhden romutettavan auton tuomaa palkkiota.

Yli 200 autonomistajaa ehti kuitenkin Traficomilta saaman ohjeistuksen mukaan romuttaa useampia autoja voimassa olevan lain mukaan, vaikka korvausta jälkikäteen päätettiinkin maksaa vain yhdestä. Traficom nimittäin tiedotti autonvaihtajille peräti lähes kahden kuukauden ajan, että romutuspalkkion voi saada useammasta kuin yhdestä autosta. Traficomin verotuspalvelun päällikkö Tuovi Valtonen vahvisti esimerkiksi Ilalehdelle 21.12.2020, että ”yhteen autoon voi todellakin käyttää useita romutustodistuksia”.

Verotuspalvelun päällikkö vielä alleviivasi IL:ssä:

”Näin se on, vaikka sitä ei ole erityisesti mainostettu.”

Ja jatkoi vielä, että ”Toisaalta saadaanhan silläkin tavoin romuautoja poistettua liikenteestä”.

No, Marinin hallitus ja LVM teki sitten korjausehdotuksen lakiin kiireellä. Tammikuun puolivälissä kerrottiin, että hallitus esittää henkilöautojen romutuspalkkiota koskevan lain pikaista tarkentamista siten, ettei palkkioita voisi niputtaa. Joulukuun alussa voimaan astuneessa laissa ei siis ollut ole määritelty lainkaan ylärajaa romutuspalkkion enimmäismäärälle eli ns. niputtamisella ja tämä aivan lainmukaisesti mahdollisti useiden romutuspalkkioiden ketjuttamisen ja uuden vähäpäästöisen auton ostamisen teoriassa jopa pelkillä romutuspalkkioilla.

Liikenne- ja viestintäministeriö totesi omassa tiedotteessaan, että ”Lakimuutos varmistaisi sen, ettei yksittäinen henkilö voi saada kohtuutonta hyötyä käyttämällä useita romutuspalkkioita yhden uuden auton hankintaan. Romutuspalkkioiden määrän rajaaminen yhteen varmistaisi myös, että valtion budjetissa romutuspalkkioihin varatut varat riittävät useamman uuden ajoneuvon hankintaan.”

Tänään sitten eduskunta käsittelee tätä lainmuutosta. Lain 2§:ään on lisätty nyt momentti, jonka mukaan voidaan myöntää vain yksi romutuspalkkio. Laissa on siis ollut selvä virhe, porsaanreikä, tahaton vai jopa tarkoituksella tehty, mutta joka tapauksessa se nyt muutetaan.

Jos Liikenne- ja viestintäministeriön alainen Traficom ohjeistaa ihmisiä toimimaan voimassa olleen lainmukaan ja ihmiset sen mukaan toimivat, niin ei kai se voi olla yksittäisen ihmisen vika?

Pidän välttämättömänä, että Marinin hallitus, LVM ja Tarficom tavalla tai toisella korvaa huonon lainsäädäntönsä aiheuttamat taloudelliset menetykset ihmisille. Ennen lain korjausta jätetyt romutuspalkkiohakemukset tulee totta kai käsitellä voimassa ollleen vuosien 2020 ja 2021 lainsäädännön mukaan.

On niputtaminen sitten ollut oikein tai ei, niin ainakin se on ollut Marinin hallituksen ja LVM.n valmisteleman ja eduskunnan hyväksymän lainmukaista. Ja mikä on laki, niin sitä tässä maassa on noudatettava. Jos laki ei ole kohtuus niin sitten sitä lakia on muutettava.

No, loppuun vielä itse nostan esille tämän ajatuksen siitä, että jatkossa romutuspalkkio kannattaisi antaa myös käytettyjen autojen hankintaan. Tällainen kannustin voisi toimia siis niin, että romutuspalkkion saisi silloin, kun oman vanhan auton vaihtaa esimerkiksi kolmanneksen pienipäästöisempään autoon – vaikka tuo auto olisikin jo hieman käytettykin. Tämä olisi tehokasta liikenteen päästöjenkin kannalta.

(Päivitetty klo 11.28 ja poistettu virheellinen tulkinta, että laki olisi tulossa voimaan taannehtivasti. Näin ei siis ole vaan lakiin tulee nimenomaan siirtymäsäännös, ”jonka mukaan hakemukseen, joka on tehty ennen tämän lain voimaantuloa, sovellettaisiin tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä”. Eli jätetyt hakemukset käsitellään siis 2020 hyväksytyn lain mukaan.)

Tänään myös julki tuo elokuva-alan ”kantelu”. Tätä hieman täällä jo vihjailin aiemmin. Elokuva-ala ja elokuvateatterit vievät nyt eteenpäin kantelu AVI:ien elokuvateattereita koskevista korona-rajoituksista. Elokuva-ala haluaa nyt selvittää, että onko Marinin hallituksen ja AVI:ien tekemät rajoitustoimet olemassa olevan lainmukaisia. Elokuva-alan Aluehallintoviranomaisille kohdistetyssa kirjeessä vaaditaan rajoitusten uudelleenarviointia. Kirjeen on allekirjoittanut yli sata alan toimijaa – elokuvateatteriyhtiöitä, elokuvien levittäjiä, tuotantoyhtiöitä sekä elokuva-alan etujärjestöjä. Kirje on lähetetty Etelä-Suomen aluehallintovirastolle, Itä-Suomen aluehallintovirastolle, Lapin aluehallintovirastolle, Lounais-Suomen aluehallintovirastolle, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastolle. Itse epäilen, että rajoitukset eivät kaikilta osin ole lainmukaisia. Hyvä, että se nyt selvitetään.

….

Kello 20.05 ja kotipöydän ääressä. Tämä minun työpöytäni on upea ja vanha – itseasiassa kuvanveistäjä Kimmo Pyykön vanha tamminen pöytä. Hyvä ja tukeva onkin.

Työviikko eduskunnassa takana. Viimeisenä vielä istuntosalissa keskustelussa tämä romutuspalkkioasia ja näyttää siltä, että tässä ei nyt ihan koko totuus ole vielä esiin tullut. Saa nähdä mitä tässä vielä tapahtuukaan. Aikamoinen sotku ainakin, mutta mitä muuta?

Kommentit