Kolmannen kerran järjestettävä suomalaisen ruuan kampanja sai suojelijakseen maatalousministeri Petteri Orpon

Uutiset, maanantaina 02.03.2015

Kansanedustaja

 Kansanedustaja Timo Heinonen MTK kummitilallaan Portaankorvassa Liisa ja Pekka Salmelan kanssa


Kansanedustaja Timo Heinonen MTK kummitilallaan Portaankorvassa Liisa ja Pekka Salmelan kanssa

Timo Heinosen aikanaan yhdessä Tiina Seppälän kanssa ideoima Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja on kasvanut kolmessa vuodessa valtakunnallista huomiota saavuttavaksi tapahtumaksi. Kolmannen tapahtuman suojelijaksi lupautui itse maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo ja mukana kampanjassa on nyt yli 2000 suomalaista.

– Oli hieno asia, että maatalousministerimme halusi lähteä tähän mukaan. Hän on jo aiemmin pitänyt tätä kampanjaa ja tietenkin myös suomalaista ruokaa vahvasti esillä ja perjantaina avajaisissa ministeri kiitteli tätä herättelykampanjaa erityisesti, kertoi kansanedustaja Timo Heinonen.

Heinonen kertoo kaksiviikkoisen kampanjan olevan juurikin herättelykampanja. Kahden viikon aikana on hyvä kokeilla miten ja mitä täysin suomalaista ruokaa omasta lähikaupasta löytyy. Ja helpolla siitä tulee myös tapa.

– Jos jokainen ostaisi kymmenellä eurolla enemmän suomalaista ruokaa ulkomailta tuodun sijaan niin maahamme syntyisi 10 000 uutta työpaikkaa. Ja voisimme myös turvata suomalaisen ruuantuotannon maatalouden kovilla olevia työpaikkoja. Tässä meillä jokaisella on iso mahdollisuus vaikuttaa, totesi Heinonen.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa -kampanja järjestetään nyt kolmatta kertaa. Lisäksi viime syksynä järjestettiin Heinosen johdolla vastaavantyyppinen kampanja Venäjän ruokapakotteiden vaikutusten minimoimiseksi. Syksyinen kampanja keräsi mukaan yli 70 000 suomalaista.

– Totta kai näillä on kaiken muun työn rinnalla merkitystä. Meillä ruoanostajilla on erittäin suuri merkitys kaupoissa. Siksi itse haluan, että kaikessa ruoassa on jatkossa alkuperämerkinnät. Sen myötä päätösvalta siitä mitä ostamme palaa aidosti kaupanketjuilta takaisin meille asiakkaille.

Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa kampanja alkoi maaliskuun 1. päivänä ja jatkuu 14.3.2015 asti.

Kommentit