Kolea sää vain kiusana – Linnunpönttöpäivät ja Lintutornin ajavaiset Lopella

Uutiset, lauantaina 18.04.2009

Lopella vietettiin lauantaina 18.4. Erälopella perinteistä Lintupönttöpäivää. Päivän järjestelyistä vastasi Kanta-Hämeen Lintutieteellinen Yhdistys yhdessä kauppias Tomi Järvisen kanssa. Kolea sääs hieman verotti kävijöitä ja aiempien vuosien useammasta sadasta pöntönrakentajasta jäätiinkin aika paljon. Uusi yksiöitä kuitenkin valmistui erikokoisille linnuille.

– Melkein kaksi tuntia siinä tuli pönttöjä rakenneltua. Matkaan lähti pari kottaraisen pönttöä, sinitilaisille pari porattua pönttöä ja kaksi pönttöä rakensin Helsinkiin, kertoi Timo Heinonen ja paljasti, että yrittää löytää pöntöille paikat eduskunnan piha-alueilta.

Heinosen rakentamat pöntöt olivatkin haluttua tavaraa vaikka päivän tarkoitus olikin se, että jokainen omat pönttönsä tekee. Heinonen saikin urakoi oikein kunnolla.

– Aika meni kuin siivillä. Vain kolea sää kiusasi sormia ja näkyi myös Loppijärven rannassa.

Loppijärven Kyyniönlahdella Isojoen suussa vietettiin samaan aikaan nimittäin Loppijärven Ystävien rakentaman lintutornin avajaisia. Tukeva ja myös liikuntarajoitteiset huomioonottava lintutorni saikin avajaisväen kanssa lähes odottaa tyhjän järven rannassa.

– No onneksi jokisuu oli avoinna ja siellä yksi joutsenpari meitä ilahdutti. Erittäin hieno lintutorni ja voin vain muistella miten tänne samaan paikkaan teimme vuosittain kymmeniä linnunpönttöjä ja keväisiä linturetkiä. Nyt tämä hieno torni ilahduttaa uusia oppilaita varmasti, totesi Heinonen.

Ennen kansanedustajaksi valintaansa Heinonen toimi läheisen Kirkonkylän koulun opettajana ja Heinonen huolehti yhdessä muutamien opettajakollegoidensa ja luokkiensa kanssa laajan Iso- ja Pikkukorkeen lähimetsän pöntöttämisestä.

– En varmasti valehtele jos sanon, että useampi sata pönttöä metsiin on koululaisten kanssa tehty ja aikamoiset määrät aina keväisin korjailin. Itseasiassa viime keväänä olin entisen kouluni oppilaiden kanssa korjaustalkoissakin yksi maanantai, hymyili Heinonen.

Loppijärven Ystävien uusi lintutorni on kaikkien linnuista kiinnostuneiden käytettävissä Isokorkeen Loppijärven rannassa. Tornille helpoin tie vie Kirkonkylän päiväkodin luota.

Kommentit