Kokoomus palasi Suomen suosituimmaksi puolueeksi 21,7 prosentin kannatuksella – Kokoomus nappaamassa neljä europarlamenttipaikkaa

Blogi, torstaina 02.05.2024

Kesäkuun EU-vaaleissa valitaan Suomesta ensi kertaa 15 europarlamentaarikkoa. Vielä edellisissä vaaleissa 2019 paikkoja oli jaossa vain 13 , mutta maamme paikkamäärä nousi kesken vaalikauden ensin neljääntoista Britannian EU-eron myötä ja sittemmin EU-parlamentin koonkasvattamisen myötä vielä toisella lisäpaikalla. Peräti viidestätoista MEP-paikasta kisataan siis nyt kesäkuussa ensi kertaa.

Yleisradion puoluegallupin mukaan kokoomus olisi saamassa paikoista neljä ja SDP kolme. Muut puolueet perussuomalaiset, keskusta, vihreät ja vasemmistoliitto jäisivät kukin vain kahteen paikkaa. Tulos tarkoittaisi kokoomuksen lisäpaikkaa, kuten myös SDP:lle. Myös vasemmistoliitto nostaisi paikkamääränsä yhdestä kahteen.

Pääministeripuolue kokoomuksen kannatus on nyt peräti 21,7 prosenttia ja tällä lukemalla puolueemme on suosituin puolue Ylen eurovaalien kannatusmittauksessa. SDP on nyt toiseksi suurin puolue 19,7 prosentin kannatuksella. Puolueet vaihtoivat siis paikkoja kärjessä ja näin kokoomus palasi Suomen suosituimmaksi puolueeksi.

Mielenkiintoista Ylen gallupissa on myös se, että ensimmäistä kertaa EU-historiassa RKP, mutta myös KD:n ja Liike Nyt puolueen vaaliliitto jäisivät ilman europarlamenttipaikkaa. Marginaali MEP-paikkaan on ainakin tässä gallupissa molemmilla suuri, mutta se voi osaltaan herättää myös puolueita aktiiviseen vaalikampanjaan. Itse pidän hyvinkin mahdollisena, että aiemmin kokoomusta edustanut ja nyt kristillisiin palannut Eija-Riitta Korhola tekisi paluun europarlamenttiin. Korhola nimittäin keräsi viimeksi 2019 kokoomuksen listalla lähes oman ennätyspottinsa  42 872 ääntä (2009: 51 508), vaikka jäikin rannalle. Onko äänet kokoomuslaisia vai enemmänkin Korholalle annettuja vai peräti Kd-läisiä? Tämä tai näiden summa isolta osin ratkaisee homman. Toki ongelmaksi voi muodostua hjallislaisten alakulo ja heikko eurovaalilista? Pystyykö Liike Nyt keräämään heiltä ajateltua äänipottia vaaliliiton uurnaan onkin iso kysymysmerkki. Itse vastaan, että ei pysty ja näin myös Korholan paluu europarlamenttiin jää kaikesta huolimatta haaveeksi?

Ja vaikealta näyttää myös Vihreiden tilanne uuden puheenjohtajansa Sofia Virran johdolla. Vihreiden kannatus on romahtanut peräti 5,5 prosenttiyksikköä. Puolue on menettämässä yhden paikkansa ja samalla alkaa poliittinen hiekka valua loppuun Virran puheenjohtajuuden tiimalasissa. Touko Aallon puheenjohtajakauden ennätyslukuihin ei vihreitä ole pystynyt enää luotsaamaan kukaan ja onko piankin sitten jo Atte Harjanteen vuoro yrittää?

Eurovaalien loppukiri alkaa tästä. Ehdokaslistat alkavat olla valmiina ja kampanjakausi kiihtyy kevään kanssa rintarinnan.

Ylellä gallupin teki Taloustutkimus 23.–29.4.2024 haastatellen yhteensä 2118 henkilöä. Virhemarginaali on noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

VKV:n emerituspuheenjohtaja Timo Heikkinen Pikkuparlamentin kahvilassa ennen puolustusvaliokunnan kokousta. Kuvassa kanssamme puv:n puheenjohtaja Jukka Kopra (kok) ja Jari Ronkainen (ps).

Loppuviikko taas pääkallopaikalla. Aamusta ensin kriha-veteraaniasioita puolustusvaliokunnassa ja sitten Carunan johdon tapaaminen niin valtakunnan kuin kotikunnankin asioiden parissa ja iltapäivällä sitten ryhmät koolla ennen kyselytuntia.

….

Kello 21.04 ja juuri töistä pois. Illalla vielä puhuin täysistunnossa Venäjän GPS-häirinnästä ja myös itärajan suoja-aidan rakentamisesta ja valaisemisesta. Meillä on Suomessa huippuosaamista myös älyvalaistuksessa ja ehdotin, että arvioitaisiin vielä, että kannattaisi perinteisten katuvalojen sijaan aita varustaa saman tien älyvalaistuksella, missä osana saadaan mukaan myös samaan valaisimeen dronejen tunnistusjärjestelmät. Katsotaan, jos tässä saisi vielä pari piirua lisää turvallisuutta lisättyä raja-aitaamme. Nostin esille myös rajan poikkeuslait, jotka toivottavasti ensi viikolla saadaan eduskuntaan ja myös rajavartiolaitoksen henkilöstön riittävyyden ja kattavat toimivaltuudet. Palailen näihin.

Päivällä eduskunnassa myös palaveria Carunan väen kanssa. Kävimme läpi Lopen uuden hoivatalon liittymä- ja sähkölinjatilannetta. Siellä vanha linja hieman nyt haraa vastaan ja Carunalla alunperin oli tarkoitus se siirtää vasta aikaisintaan 2025. No, sehän ei tietenkään meille sovi ja tarkoittaisi koko hoivatalon viivästymistä tai jopa koko hankkeen kaatumista. Nyt on saatu ratkaisua etsittyä ja toivottavasti työt saadaan liikkeelle toukokuun alkupuoliskolla. Kaikkea sitä pöydälle tuleekin, mutta isot ja pienemmätkin asiat on tärkeä ottaa työnalle.

Hämeenlinnan Nuorisovaltuusto eduskuntavierailulla

Illalla vielä kyselytunnin jälkeen sain vieraakseni Hämeenlinnan uuden nuorisovaltuuston. Mukava aktiivinen ja innokas porukka nuoria ja kävimme läpi talon historian ja toiminnan lisäksi myös varsin laajasti päivän politiikankin aiheita. Fiksuja nuoria meillä. Ja olipas mukava, kun myös pääministeri Petteri Orpo ehti joukkoa tervehtimään ja paternoster-hissiltä nappasimme Vihreiden Fatim Diarran hetkeksi juttusille. Fatu yhden Hämeenlinnan nuvalaisen suosikki ja totta kai kuvat piti nuorelle saada napattua ja nopea juttutuokio tarjottua.

Nyt kello jo paljon ja aamulla aikaisin jatkamme.

 

 

Kommentit