Kokoomus haluaa Lopelle kirjastoon lainattavia vapaakortteja – Jokaiselle mahdollisuus päästä konsertteihin ja peleihin

Blogi, maanantaina 24.02.2020

Rakkaan kotikuntani kunnanvaltuusto kokoontui tänään. Valtuustossa teimme Lopen Kokoomuksen valtuustoryhmän kanssa Riitta Joutsi-Hännisen johdolla, jonkun aikaa jo valmistellun valtuustoaloitteemme kulttuuri- ja urheilutapahtumien vapaakorteista. Aloiteemme sai tukea myös kahdeksalta muiden puolueiden valtuutetuilta eli yhteensä 15 allekirjoitusta. Enemmistö siis esityksemme takana ja näin voimme käytännössä pitää jo varmana, että se myös etenee. Idea on siis se, että kirjastosta voisi jatkossa lainata kirjastokortilla viikoksi kerrallaan yhden tai kaksi vapaakorttia Lopen eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin.

Kokoomuksen Riitta Joutsi-Hänninen (toinen rivi oikealla) teki tänään valtuustoaloitteen Lopen kirjastoon tulevista tapahtumien ja konserttien vapaakorteista. Eturivissä istumassa Tiina Seppälä ja Kati Voivala, Riitan vieressä Jarmo Laukkanen ja takarivissä Janne Tulkki ja Rosa Laine.

Ensimmäiset neljä korttia olisi tarkoitettu vapaakorteiksi kaikkiin sellaisiin tilaisuuksiin jotka Lopen kunta itse järjestää tai on mukana osajärjestäjänä. Kunnan mukanaolon edellytyksiin siis liitettäisiin jatkossa se, että kyseisillä korteilla tilaisuuteen pääsisi maksimissaan neljä henkeä maksutta. Tällä tavalla saisimme ihan jokaiselle loppilaisille mahdollisuuden osallistua erilaisiin myös pääsymaksullisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Mukaan pääsy ei siis jäisi kenenkään kohdalla kiinni lipunhinnasta vaan kulttuuri, taide, konsertit ja myös tanssi-, teatteri- ja urheilutapahtumat kuuluisivat ihan jokaiselle. Tavoitteemme on, että nämä ns. oman kunnan kortit saataisiin käyttöön jo nyt keväällä ja kesäksi viimeistään.

Syksyllä haluaisimme, että samaan Lopen kirjaston lainauspisteeseen hankittaisiin pari kausikorttia myös esimerkiksi Riihimäen seudun salibandyseura Panthersin kotipeleihin ja miksi ei esimerkiksi myös Riihimäen Cocksin ja jatkossa myös Hyvinkään Tahkon kotipeleihin. Näissä voisi yrittää yhteistyösopimusta niin, että tällaiset erityiset kausikortit voitaisiin saada esimerkiksi puoleen hintaan. Kortilla kuitenkin joka kerta peliin tulisi aina pääsääntöisesti eri katsojat ja näin lajit saisivat ehkä uusiakin katselijoita ja faneja. Ja sitten vuodelle 2021 voisi hankkia yhteistyöllä esimerkiksi kaksi paikkaa HPK:n liigapeleihin loppilaisten kirjastokortilla lainattaviksi. Yhteistyötä tässä voisi tehdä myös eri yhdistysten ja järjestöjen kanssa periaatteella kulttuuri- ja urheilu kuuluvat kaikille.

Itse toivon, että tämä valtuustoaloite lähtisi myös leviämään ympäri Suomen. Olisi upeaa, että jokaisessa kirjastossa olisi muutamia oman kunnan ja kaupungin tapahtumien vapaakortteja lainattavissa niin huippu-urheilun peleihin ja tapahtumiin kuin myös konsertteihin ja teattereihin. Voisiko myös Museokortista saada tällaisen lainattavan version? Saa kopioida.

Lopen kunnanvaltuuston pöytäkirja löytyy pian kotisivuilta www.loppi.fi. Sieltä löytyy myös mm. kyläkoulujen eskareiden äänestyslista ja määrärahan poistamista esittäneet.

Lopen kunnanvaltuusto päätti tänään myös äänestyksen jälkeen, että kyläkouluille Pilpalaan ja Länsi-Lopelle palkataan ensi lukuvuodeksi yhteinen tuntiopettaja esiopetusta vahvistamaan. Näin eskarilaiset saavat oman opettajan molemmilla kouluilla noin 2,5 päiväksi ja toisen puolikkaan opetuksesta vastaa aiempien vuosien tapaan 1-2 -luokanopettaja. Iso lisäsatsaus kyläkouluille sillä jatkossa myös koulunkäyntiavustajan resurssi on käytössä 100% kyseisessä tärkeässä ohjaajan tukitehtävässä.

Äänestystulos oli 15-11! Kiitos kaikille kyläkoulujen lisäresurssien puolesta äänestäneille yli puoluerajojen. Kokoomus ja Perussuomalaiset, joiden rivistä Antti Salmiselta (ps) kunnanhallituksessa lisäysesitys tulikin, äänestivät kaikki kyläkoulujen lisäresurssin puolesta ja saimme tukea myös neljältä keskustalaiselta ja kahdelta demarilta. (Äänestyslistat ja myös lisärahan poistoa esittäneet löytyy pian kunnan sivuilta valtuuston pöytäkirjasta. Jos haluatte kurkatkaapa sieltä.)

Mutta yhteistyössä on voimaa! Ja ylipuoluerajojen, mikä erityisen hienoa ja arvokasta. Nyt vain tietoa kaikille perheille, että ensi lukukaudella eskarilaisten opetukseen tulee iso lisäsatsaus myös kyläkouluille Pilpalaan ja Länsi-Lopelle! Oli tärkeää, että tämä lisäresurssi on nyt tiedossa kun perheet päätöksiä omasta eskaristaan tekevät tällä viikolla. Itse toivon, että kyläkouluilla myös eskarilaisia jatkossa riittää.

Tänään kunnanvaltuustossa toivotimme Lopelle myös tervetulleeksi uuden sivistysjohtajamme Mika Silvennoisen. Mika jo aloitti tehtävässään jokin aika sitten ja hienolla otteella ammattimies onkin työhön tarttunut.

Pitkä päivä takana. Hieman kalenterissa aamusta virhettä, mutta selvittiin. Huomenna sitten eduskuntaan ja uusi viikko siellä käyntiin. Mä niin tykkään työstäni.

 

Kommentit