Kokoomuksen Timo Heinonen: Suomi tarvitsee pian toimintakykyisen hallituksen ja uuden hallitusohjelman

Uutiset, tiistaina 03.12.2019

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen pitää tärkeänä, että Suomeen saadaan pian toimintakykyinen hallitus. Pääministeri Antti Rinteen pyydettyä eroa hallitukselleen etenee uuden hallituksen neuvottelu perinteistä parlamentaarista tietä. Heinonen pitää välttämättömänä, että myös hallitusohjelma neuvotellaan uudestaan erityisesti muuttuneen talous- ja työllisyystilanteen johdosta.

-Isänmaan etu edellytti, että Rinne jätti pääministeriyden ja vasemmistohallitus väistyy. Kokoomus ei voinut enää sivusta katsoa tätä ja välikysymyksemme tuotti toivotun tuloksen. Suomi tarvitsee nyt suunnanmuutoksen tai oikeastaan paluun kasvavan työllisyyden ja vastuullisen talouden hoidon tielle, toteaa Heinonen.

Heinonen toivoo, että hallitustunnusteluissa käydään myös aito keskustelu vaihtoehdosta vasemmistohallitukselle.

-Ei pelkkä pääministerin vaihtuminen talouden ja työllisyyden kehitystä myönteiseksi käännä. Nyt pitäisi saada vastuulliset tahot pöytään miettimään miten Suomi pärjää tulevaisuudessa. Keskusta on tässä nyt pelintekijän paikalla ja toivon, että uusi puheenjohtaja Katri Kulmuni (kesk) katsoisi tilannetta nyt uudelleen.

Kokoomuksen välikysymys oli tarkoitus käsitellä eduskunnassa tiistaina 3. joulukuuta ja luottamuksesta olisi äänestetty keskiviikkona 4.12.2019.

-Pääministeri Rinne menetti luottamuksen eduskunnalta jo ennen lopullista äänestystä. Kansan luottamus näytti menneen jo aiemmin. Nyt perustuslain mukaisesti pitää edetä, mutta kuitenkin määrätietoisin askelin. Nyt Suomi tarvitsee johtajuutta.

Eduskunta on myös poikkeuksellisessa tilanteessa, kun sen pitäisi käsitellä ja päättää vuoden 2020 valtion talousarviosta vielä ennen vuoden loppua.

-Tilanne saattaa ajautua siihen, että ensi vuoden budjetin ratkaisut ja päätökset joudutaan tekemään vielä perustuslain 84 pykälän 5 momentin mukaisesti. Se olisi poikkeuksellista, mutta tässä tilanteessa täysin mahdollista. Sen jälkeen on tärkeää, että pian saadaan korjaukset väistyneen hallituksen hallitusohjelmaan ja vuoden 2020 budjettiin niin, että ensi vuonna tehdään aitoja työllisyystoimia työllisyyden parantamiseksi. Olemme kokoomuksessa valmistelleet vastuullisen ja oikeudenmukaisen vaihtoehtobudjetin ja se on totta kai käytettävissä.

 

Kommentit