Kokoomuksen Timo Heinonen: Suomalaiset yrittäjät huolissaan Marinin hallituksen linjasta

Uutiset, tiistaina 17.12.2019

Kokoomuksen kansanedustaja ja Valtiovarainvaliokunnan vastaava Timo Heinonen totesi eduskunnan valtion talousarvion palautekeskustelussa huolen suomalaisten yrittäjien keskuudessa kasvavan. Pääministeri Sannan Marinin (sd.) hallituksen ensimmäinen talousarvio lisää epävarmuutta ja kasvattaa myös yrittäjien kustannuksia ja työllistämisen kynnystä.

-On huolestuttavaa, että nyt suomalaisten yrittäjien keskuudessa kasvaa epäluottamus huomiseen. Monessa yrityksessä pohditaan nyt uskaltaako investoida ja uskaltaako palkata lisää henkilökuntaa, muistuttaa Heinonen.

Vuoden 2020 valtion talousarviossa kiristyy työntekijöiden työnverotus jo 2300 euron kuukausituloista lähtien. Samaan aikaan Marinin hallitus leikkaa kotitalousvähennystä ja korottaa merkittävästi bensan ja dieselin veroa.

-Bensan ja dieselin hinnankorotus iskee kaikkien omaa autoa tarvitsevien arkeen. Se kuitenkin vaikuttaa yrittäjyyteen merkittävästi. Esimerkiksi kuljetusauton vuosikustannus nousee jopa 8000 euroa. Se näkyy sitten ruuanhinnassa ja kaikissa palveluissa ja tuotteissa, toteaa Heinonen.

-Kotitalousvähennyksen leikkaus näkyy tavallisen perheen arjessa jopa 500 euron leikkauksena. Kotitalousvähennyksen raju leikkaus heikentää myös yrittäjyyden mahdollisuuksia Suomessa ja monet työpaikat jäävät syntymättä. Kotitalousvähennys on myös tehokas keino suitsia harmaata taloutta. Kaiken kaikkiaan tämä leikkaus on täysin vastuuton.

Kokoomus on esittänyt omassa vaihtoehtobudjetissaan toimet 60 000 uuden työpaikan synnyttämiseen. Myös eläkeläisten ja työntekijöiden verotusta kokoomus haluaisi keventää.

-Meidän vaihtoehdossa eläkeläisten käteen tulevat tulot kasvaisivat ja myös kaikkien lapsiperheiden ja työtätekevien ostovoima vahvistuisi. Ensi vuosi näyttää nyt valtiovarainministeri Katri Kulmunin ensimmäisen budjetin myötä valtaosalle suomalaisille tätä vuotta synkemmältä.

Kansanedustaja Timo Heinonen piti eduskunnan ensi vuoden talousarvion palautekeskustelussa Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron.

Kommentit