Kokoomuksen Timo Heinonen huolissaan: Nyt koulutusleikkausten kohteena Yliopistollinen eläinsairaala

Uutiset, keskiviikkona 12.02.2020

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön suunnitelmista leikata 0,5 miljoonaa euroa rahoitusta Yliopistolliselta eläinsairaalalta. Leikkaus vaikuttaisi suuresti tuotantoeläin-, hevos- ja pieneläinsairaalan rahoitukseen, mutta myös eläinlääketieteellisen tiedekunnan opetukseen ja tutkimukseen.

-Marinin hallitus näyttää nyt hieman kuin salaa jatkavan näitä koulutusleikkauksia. Valtakunnan tasolla leikkaukset eivät ole euromääräisesti suuria, mutta juuri tällaiset kohdennukset ovat usein kaikkein kohtalokkaimpia. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen tiedekunta on maamme ainoa eläinlääkärikoulutusta antava toimija ja eläinsairaalalla on tärkeä rooli tässä koulutuksessa.

Heinonen muistuttaa, että tällainen leikkaus näkyisi eläinlääkärialan koulutuksen lisäksi myös läpi koko alan. Erityisen huolissaan pitäisi olla myös tartuntatautiosaamisen kanssa.

-Itse tietenkin ratsastajana tiedän miten tärkeä toimija eläinsairaala on mm. hevosharrastajille, mutta myös koko hevosalalle. Teen myös läheistä yhteistyötä useampien maatilojen kautta mm. MTK:n kummitilani Portaankorvan ja myös Pelto-Seppälän kanssa.

Eläinlääkäriliitto on jo myös nostanut esille lisäksi eläinlääkärien kotieläintiloilla tekemän terveydenhuoltotyön. Tämä muodostaa perustan alkutuotannon laatujärjestelmille, mutta tuottaa myös tietoa kotimaisen elintarviketuotannon kilpailukyvyn tueksi.

-Tässä puhutaan nyt paljon helpolla ajateltua suuremmasta asiasta ja myös suuremmista vaikutuksista. Tällainen leikkaus näkyisi aina elintarvikevientiimme ja sen tulevaisuuden mahdollisuuksiin asti. Rahoitusleikkaus uhkaisi näin myös laadukasta  tuotantoeläinten terveydenhuoltoa ja vaarantaisi myös EU:n eläinlääkärikoulutukselle asettamia vaatimuksia.

-Olen jättänyt asiasta nyt kysymyksen Marinin hallitukselle. Itse toivon, että tämä 500 000 euron leikkaus vielä peruttaisiin. Yritän vielä tänään keskustella asiasta niin opetusministerin kuin maa- ja metsätalousministerin kanssa, totesi Timo Heinonen.

Kommentit