Näin itse toivon.
Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi Antti Häkkänen

Antti Häkkänen johtamassa Turvallinen ja kriisinkestävä oikeusvaltio -reformipöydän neuvotteluja. Kuva: Lauri Heikkinen, valtioneuvoston kanslia
Puolustusministeri Antti Häkkänen olisi nimittäin tähän tilanteeseen paras mahdollinen jatkaja Tasavallan presidentti Sauli Niinistön hyvälle työlle. Maailmanpoliittinen tilanne ja sota Euroopassakin vaatii nyt erityistä osaamista ja tätä osaamista nimenomaan puolustusministeriltä löytyy. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ammattilainen, joka on koeteltu erilaisissa paikoissa. Nyt maamme ensimmäisenä Nato-aikakauden puolustusministerinä Häkkänen on saanut toimia keskeisissä turvallisuuspolitiikan pöydissä ja sellaisissa missä ennen häntä ei suomalaisia ole nähty. Tätä ennen Häkkänen oli Nato-prosessin aikana eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana ja aiemmin jo mm. oikeusministerinä ja perustuslakivaliokunnankin jäsenenä. Laaja-alainen kokemus ja osaaminen luovat hyvän perustan johtaa maamme ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistön jättämät saappaat ovat valtavat täytettäviksi. Eikä niitä yksikään ehdokkaista tule helpolla eikä heti täyttämään, mutta itse pidän tärkeänä ja välttämättömänä, että presidentiksi valitaan sellainen henkilö, joka voi nämä saappaat lopulta täyttää.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen on myös 2020-luvun modernipäättäjä. Tällaisten ehdokkaiden puolesta olen kirjoittanut aiemminkin. Niminä olen pitänyt meiltä esillä Häkkäsen lisäksi Elina Valtosta, SDP:ltä Sanna Marinia, keskustalta Antti Kaikkosta jne. Kaikkonen myöhemmin valitettavasti joutui kieltäytymään ehdokkuudesta tehden tilaa keskustan Olli Rehnille ja näyttää siltä, että Marinkaan ei ehdolle ole lähdössä? Vai lähtisikö kuitenkin? Vasemmistoliitto nimittänee ehdokkaakseen nuorenpolven Li Anderssonin, joka oli vasemmistoliiton puheenjohtajana myös viemässä Suomea Natoon. Poikkeuksellinen meriitti vasemmistoliittolaiselle – historiallinenkin. Vihreät tulevat taasen vaaleihin keskustan tapaan ”kansanliikeverhon” takana ja vanhemmalla ehdokkaalla. Jo kaksissa vaaleissa mukana ollut Pekka Haavisto (vihr.) tulee ehdottomasti olemaan näidenkin vaalien kärkitaistossa mukana, jos ei sitten menneiden vuosikymmenten tapahtumat nouse kivinä tielle?
No, muut puolueet tekevät omat päätöksensä ja seurataan niitä mielenkiinnolla. Mutta nyt on aika valita kokoomukselle ehdokas ja tässä paras mahdollinen on Antti Häkkänen.
Hänellä ei ole suomettumisen taakkaa harteilla, vaan järki- ja reaalipoliitikon osaaminen. Venäjän edessä ei ole nöyristelty eikä oltu rähmällään, vaan Venäjä on nähty sellaisena mikä Venäjä on ja on ollut. Myös arjen turvallisuuden asioiden parissa Häkkänen on ollut määrätietoinen.
Arvostan myös suuresti tätä Antin osaamista kotimaan politiikasta. Vaikka tasavallan presidentin keskeisin tehtävä onkin ulkopolitiikan parissa, niin presidentin pitää tuntea myös kotimaansa ja sen politiikka. Tässä Häkkänen on koeteltu monessa ja kovaksi havaittu. Itse olen saanut hänen kanssa tehdä töitä lukuisissa kotimaamme arjen erilaisten asioiden parissa ja uskallan sanoa, että sydän on paikallaan ja realismi.
Olen saanut kesän aikana valtavan määrän yhteydenottoja presidentinvaaleihin liittyen. Yksi nimi näissä yhteydenotoissa on lopulta noussut selvästi ylitse muiden ja pohdinta on ollut aikalailla aina sama, mihin johtopäätökseen olen itsekin tullut.
Kokoomuksen presidentivaalipäätösten aika on käsillä.
Toivon, että Kokoomuksen ehdokkaaksi tammikuun 2024 presidentinvaaleihin lähtee ja asetetaan puolustusministeri Antti Häkkänen.