KOKOOMUKSEN NUORTEN LIITTO ONNITTELEE UUTTA PUOLUEJOHTOA

Uutiset, maanantaina 16.06.2008

Kokoomuksen Nuorten Liitto toivottaa onnea ja menestystä puheenjohtaja Jyrki Kataiselle myös seuraavalle kaudelle. Edellisen kauden hienot tulokset puhuvat puolestaan ja Nuorten Liitto on valintaan äärimmäisen tyytyväinen. Kokoomusnuoret haluaa myös onnitella uutta puoluevaltuuston puheenjohtajaa Jukka Mäkelää sekä valittuja varapuheenjohtajia Sampsa Katajaa, Eija-Riitta Korholaa ja Henna Virkkusta.

-Kokoomus sai hyvän johdon. Tämän porukan kanssa yhteistyö varmasti toimii ja tältä pohjalta on hyvä olla rakentamassa kokoomuslaista Suomea Toivon väreissä, toteaa Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Teppo Leinonen.

Kokoomuksen Nuorten Liitto haluaa myös lämpimästi kiittää Timo Heinosta upeasta kampanjasta ja hienosta työstä, mitä yhdessä on tehty ja tullaan tekemään tulevaisuudessakin.

– Meillä oli upea ehdokas varapuheenjohtajakisassa ja mahtava henki, mutta tällä kertaa ei tärpännyt. Tehty työ ei kuitenkaan ollut turhaa, vaan tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin kohti uusia haasteita, Leinonen jatkaa.

Kommentit