Aika moni epäili, että niinköhän Kokoomus saa lupaamansa Sosiaali- ja terveyspalveluiden laajan valinnanvapauden lopulta pidettyä. Puheenjohtajamme Petteri Orpo aikanaan totesi, että maakuntauudistusta ei tule ilman sotea, eikä sotea ilman valinnanpautta. Ja näin nyt tulee.
Eilen maakunta, Sote ja valinnanvapaus -uudistuksessa otettiin siis seuraava askel viime vuonna sovitun ison linjan mukaisesti. Ratkaisu koskee nimenomaan sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauden yksityiskohtia, mutta myös joitain tarkennuksia muuhunkin jo aiemmin sovittuu. Esimerkiksi palo- ja pelastustoimi tulee jatkossa 18 maakunnan toteutettavaksi eli jokaiseen maakuntaan tulee oma Palolaitos. Ja isona ratkaisuna myös osa ambulanssitoiminnasta palaa kilpailutuksen piiriin eli myös yrittäjien on jatkossa mahdollista hoitaa ambulanssikuljetuksia.
Mutta nyt hieman tarkemmin tästä Sotesta ja valinnanvapaudesta.
Lähtötilanne on se, että maassamme sosiaali- ja terveyspalveluiden laatutasot ovat suuria eri puolilla maata ja jonot ovat liian pitkiä. Samaan aikaan kun lääkäriin täytyy jonottaa päivä ja jopa viikko kaupalla niin kustannuksetkin ovat karanneet. Kun tähän lisää vielä sen, että samaan aikaan väestömme ikääntyy ja palvelujen tarve kasvaa sen myötä niin nykyisellään emme voi jatkaa. Meidän mielestä tämä kasvanut palvelutarve on järkevintä ratkaista nyt palveluiden järjestämisen rakennetta uudistamalla eikä laatua heikentämällä ja siksi tehdään Sote-uudistus.
Itseasiassa aika iso osa meistä suomalaisista tarvitsee sote-palveluita aika harvoin. Mutta silloin kun niitä tarvitaan, tulee niitä saada nopeasti ja laadukkaasti. Pienempi joukko suomalaisista käyttää suurimman osan palveluista. Heidän osaltaan on erittäin merkityksellistä, että palvelut toimivat ja ovat saatavilla. Ja juuri tähän vastataan suomalaisten laajasti toivomalla ja kannattamalla valinnanvapaudella. Valinnanvapaus on juuri se työkalu tämän tavoitteen saavuttamiseksi.
Itseasiassa terveyspalveluiden valinnanvapaus on jo ns. normaalitila ympäri muuta Eurooppaa. Vaikka usein meihin verrattavassa Ruotsissa valinnanvapaus toimii, ovat sitä vaatineet tahot olleet Suomessa varsin harvalukuisia. Ihmisen näkökulma, ja vapaus päättää omista palveluistaan ovat olleet pitkään vieraita suomalaiselle järjestelmälle.
Kannattaa huomata sekin, että jos nyt tehtävässä uudistuksessa ei käsiteltäisi lainkaan valinnanvapautta, niin silloin kyse olisi vain hallinnosta ja sen himmeleistä. Nyt viimeistelty valinnanvapausmalli nostaa siis onneksi asiakkaan keskiöön. Voisi sanoa, että potilaasta tuleekin asiakas.
Eilen tehty malli antaa meistä jokaiselle jopa nelinkertaisen mahdollisuuden valita palvelutuottajansa. Sosiaali- ja terveyskeskuksen eli pian puhekielessä Sote-keskuksen valinnan lisäksi jokaisen käytössä on maksuseteli, mahdollisuus valita haluamansa erikoistason palvelulaitos, asiakasseteli muissa erikoistason palveluissa sekä lisäksi henkilökohtainen budjetti paljon palveluita tarvitseville. Jopa 2/3 nykyisistä Sote-euroista tulee valinnanvapauden piiriin.
Vuoden 2019 alusta lähtien jokainen suomalainen voi siis ensin valita täysin vapaasti sosiaali- ja terveyskeskuksen toimipisteen (Sote-keskus), josta saa perustason terveyspalveluita ja sosiaalihuollon neuvontaa ja ohjausta. Voisi sanoa, että Sote-keskus on nykyinen terveyskeskus ilman jonoja ja sosiaalihuollon palveluilla täydennettynä. Sote-keskus voi olla myös useamman yrittäjän yhteenliittymä eli vaikkapa yksityislääkärit kumppaneineen. Tässä aukeaa sitten se mahdollisuus saada palveluita takaisin maalaiskuntiin. Sote-keskuksella voi siis olla lääkärivastaanotto vaikkapa Lopella ja Hattulassa tai Asikkalassa ja tietyt palvelut sitten vaikkapa kaupunkikeskuksissa. Lisäksi jokainen voi valita myös hammashoitolan itse. Tämän jälkeen Sote-keskus antaa sitä haluavalle asiakkaalleen maksusetelin, jolla asiakas voi hankkia palveluita myös muualta kuin samasta keskuksesta. Tällainen maksutelillä hankittava palvelu voi olla esimerkiksi fysioterapiaa. Aikaisemmin näitä valinnan mahdollisuuksia ei ole ollut.
Seuraavassa eli ns. maakunnan palvelulaitoksissa saa erikoistason palvelun, joka ei kuuluu valinnanvapauden piiriin. Asiakas saa kuitenkin valita vapaasti haluamansa palvelulaitoksen ja sen toimipisteen joko omasta tai toisesta maakunnasta. Palvelutarpeen arvioinnin perusteella asiakas voi saada asiakassetelin ammattilaisen arvioimissa palveluissa. Esimerkiksi kaihileikkaukseen pääsee asiakassetelillä myös yksityiseen sairaalaan niin halutessaan.
Isona juttuna kaiken tämän ohella pitkäaikaisemmin apua tarvitsevat voivat saada ns. henkilökohtaisen budjetin, jolla voi hankkia yksilöllisiä palveluja, kuten henkilökohtaisen avustajan. Valinnanvapaus tulee siis tännekin asiakkaan niin halutessa. Ihmistä ei kuitenkaan jätetä yksin sote-viidakkoon, vaan tarvittaessa hän saa tukea valintaan. Mikäli asiakas ei halua valita, maakunta osoittaa hänelle sopivan palvelun.
Eli suomalainen valinnanvapausmalli:
– Asiakkaan on mahdollista esityksen mukaan valita neljässä kohtaa:
1. Sote-keskus eli nykyisen kaltainen terveyskeskus.
2. Keskuksen antamalla maksusetelillä esimerkiksi fysioterapiaa
3. Maakunnan yksikkö, joka antaa hoitoa ja arvioi palveluntarvetta eli nykyisiä erityistason palveluita
4. Edelleen asiakassetelillä palvelutarvetta vastaavan palvelun tuottaja.
5. Lisäksi viidentenä mahdollisuutena on henkilökohtainen budjetti, joka tarjoaa valinnanvapautta ennen kaikkea vanhuksilla ja vammaisilla
Sote- ja maakuntauudistus on suuri kokonaisuus. Valinnanvapaus on vain osa sitä, mutta se on uudistuksen tärkein meistä jokaiselle näkyvä muutos. Sen myötä peruspalvelut vahvistuvat ja hoitoon pääsee oikea-aikaisesti eli jonot lyhenevät. Erona nykytilaan on se, että tuottajina on muitakin kuin kilpailutettuja toimijoita ja valta on asiakkailla. Mahdollisuus valita ja vaihtaa sosiaali- ja terveyskeskusta kannustaa kaikkia tuottajia panostamaan palveluiden saatavuuteen ja laatuun. Palvelu maksaa asiakkaalle aina saman asiakasmaksun, joten laadusta tulee vahva kilpailuvaltti.
Ihmisen näkökulma ja vapaus päättää omista palveluistaan ovat olleet pitkään vieraita suomalaiselle järjestelmälle. Ellei Kokoomus olisi ajanut valinnanvapautta niin voimakkaasti, niin tälläkin kertaa olisi puhuttu vain hallinnosta.
…
Kello 20.43 ja ensimmäinen vapaapäivä takana. Aamusta oli mukava nukkua yli kahdeksaan ja ottaa sellainen rauhallinen aamupala Hämeen Sanomien ja ison kahvikupin kanssa.
Päivällä hieman vanhojen arkistojen tutkiskelua kotilipaston kätköistä ja ajatus saada ensimmäinen isoisäni haastattelu julkaistua netissä jouluksi. Ja sitten lasten kanssa Hämeenlinnaan Goodmaniin ja Verkatehtaalle leffaankin. Illalla vielä Shellin Parlamentissä kahvit ja joulukierrosta. Kyllä se joulu sieltä tulee vaikka mustaa onkin.