Eduskunnan Kaisun Kuppilan Kaisu eläkkeelle – Yli 40 vuotta eduskunnan paras

Blogi, keskiviikkona 21.12.2016

Tänään oli haikea päivä eduskunnassa. Itselläni tulee keväällä täyteen kymmenen vuotta kansanedustajana ja näinä vuosina eduskunnan kuppila on tullut enemmän kuin tutuksi. Paikka tunnetaan Kaisun Kuppilana ja tänään oli Kaisun vuoro jäädä eläkkeelle. Eduskunnassa vain Ilkka Kanerva on ollut Kaisua pidempään töissä. Ike aloitti syksyllä 1975 ja Kaisu Summanen 1976 marraskuussa. Kummallakin siis yli 40 vuotta eduskunnassa ja varmasti nähty ja koettu monenlaista.

Itse tutustui Kaisuun heti 2007 kun aloitin kansanedustajana. Hänen ihastuttavaa persoonaa ei voinut olla huomaamatta eduskunnan kahvilassa ja ylenmääräistä palvelualttiutta. Jos oli raskas ja vaikea aamu tai pitkä ja piinaava ilta niin Kaisun kohtaaminen sai ainakin hymyn huulille ja voimia jaksaa. Toinen samalainen oli pääoven Reiska, joka hetki sitten jäin eläkkeelle pitkän työuran myös tehneenä. Ja jotain samanlaista oli pääsihteeri Seppo Tiitisessäkin. Kaikki omissa tehtävissää äärimmäisen arvostettuja ja osaavia ja vielä mukaviakin.

Kaisun roolista ja merkitystä kertoo jotain sekin, että eduskunnan ravintola- ja kahvilapalveluiden kilpailutuksissa kun Kaisun edustama firma ei pärjännyt niin Tiitisen johdolla ja Iken tuella konkarit kävivät kertomassa kilpailutuksen voittaneelle, että Kaisu kuuluisi kauppaan ja totta kai vanhana työntekijänä. Eikä kilpailun voittaneen tarvinnut koskaan pettyä. En uskalla edes kysyä millainen työsopimus Kaisulla oli, mutta aina hän talolla oli ja jos istunto päättyi kuudelta niin hän oli paikalla, mutta jos istunto venyi puoleenyöhön tai aamuun asti niin Kaisu oli edelleen paikalla. Palvelu pelasi ja aina hymyssä suin. Ehkä se työsopimus oli muotoa ”kutsumustyö” ja ”rakkaudesta eduskuntaan”.

Jos Reiska osasi tai tunti kaikki kansanedustajat nimeltä kun ensi kertaa ovesta sisään tulitte niin Kaisu tiesi meidän tilinumerot. Minut hän tunsi ”Ysiysinä” ja sillä myös korttini ja lahjani hänelle tänään allekirjoitin. Kaisua tulee ikävä ja yksinkertaisesti on vain sellaisia jotka varmasti jo Johan Siren taloon aikanaan suunnitteli. Kaisu on yksi heistä.

Tänään puhemies Maria Lohela piti Kaisulle upean kiitospuheen, varapuhemies Paula Risikko vedätti Kaisun paidan eduskunnan kahvilan kattoon ja myös Tiitinen kävi kiittämässä. Paikalla oli myös kaikki valtakunnan mediat ja iloksi sain olla minäkin. Kaksi pitkää halausta ja kiitokset. Ikuisesti Kaisulle kiitollinen.

….

Ennen Kaisun läksiäiskahveja Kaisu oli vielä aamulla tarjoilemassa Puhemiehen Joulukahveja Sibeliuslukion Kamarikuoron Joulutervehdyksessä ja sen jälkeen pari tuntia vielä äänestyksiä. Nyt ensi vuoden budjetti valmis ja se odottaa enää vain vuodenvaihdetta.

Talousarvion palautekeskustelu sekä talousarviota koskevat äänestykset käytiin täysistunnoissa tällä ja viime viikolla. Talousarvion loppusumma on noin 55,5 miljardia euroa, mikä on noin 0,4 miljardia euroa enemmän kuin vuoden 2016 talousarvio.

Istunto päätteeksi vielä mielenkiintoinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan UTP-selonteon palautekeskustelu. Turpo-asioihin palaan tässä vielä varmasti laajemmin. Viimeistään ensin vuonna 🙂

Nyt saunaan ja pölyt pois 🙂

Kommentit