Perinteet kannattelevat joulua – Vaarini vanhat tarinat muistoissa

Blogi, perjantaina 23.12.2016

Hyvää Joulunaikaa kaikki blogini lukijat. Tänään ajattelin julkistaa ensimmäisen Itsenäisyyden Juhlavuoden kunniaksi digitoimani vanhan haastattelun. Nuorena poikana haastattelin rakasta vaariani monta kertaa eri tapahtumista hänen lähes 100 vuotta kestäneen elämänsä aikana. Julkaisen näitä haastatteluja vuoden 2017 aikana, mutta tämän jouluhaastattelun nyt jo tänään. Vanhalla C-kasetilla vaarini kertoo joulunvietosta lapsuudessaan ja sitten Rantapellossa ja lopulta lastenlasten kanssa.

Vaarini oli minulle poikkeuksellisen rakas. Hänen kanssaan sain oppia ja kokea monenlaista. Sain kuulla monia tarinoita ja tehdä kaikenlaista. Vaarini vaikutti minuun erittäin paljon ja ilman häntä en olisi tällainen kuin tänään olen. Kiitollisena vaariani muistellen tänäänkin ja illalla vien kynttilän hänenkin haudalleen.

Tänään suuntaamme perheen kanssa omien lasteni mummulaan. Siellä myös tarinoita lasteni vaarini kertonut. Haalahden Tappi on tullut pienille tutuksi 🙂

Hyvää aatonaattoa kaikille!

Hevosojan Heikkilä 1900-luvun alussa.

Heikkilän talon vanha sali.

Vaarini pienenä poikana. Kuva hänen polkupyöräajokortista 🙂

Vaarini Paavo Heikkilä hiihtokilpailuissa nuorena miehenä.

Vaarin sisko Hulda ja Ida Heikkilä Heikkilän talon edustalla.

Vaarin perhe heinäpellolla. Oikealla edessä Tapio ja hänen takanaan Hilkka mummi ja Paavo Vaari. Vasemmalla Olli ja hänen takanaan äitini Eija-Riitta ja aivan takana lippalakki päässään Pekka-enoni. Kahta muuta en tunnista kuvasta.

Paavo-vaari ja Hilkka-mummi Pekka-enoni kanssa.

Ja tässä joulu sitten meillä. Vasemmalla Paavo-vaari ja hänen vieressä Matti ja edessä minä pienenä poikana.

 

 

Kommentit