Kokoomuksen hyvinvointiristeilyllä puhuttiin asiaa

Uutiset, maanantaina 22.03.2010

Kokoomuksen hyvinvointiristeily keräsi Itämerelle viikonloppuna yli tuhat kokoomuslaista. Ministereiden, kansanedustajien, kuntapäättäjien, järjestöväen ja kaikkien kokoomuslaisten yhteinen seminaariristeily tarjosi hyötyä ja huvia sopivassa suhteessa ja asiaa riitti molemmille päiville useista ajankohtaisista aiheista. Huvipuolesta vastasivat tyyli- ja tapa-aiheiden lisäksi kokoomuksen toimihenkilöistä koostunut ESTO-yhtye sekä Vicky Rosti ja Menneisyyden Vangit.

Lauantai-iltana käytiin tiivis väittelykilpailu Kokoomusnuorten, Tuhatkunnan, Kokoomusnaisten ja Eduskuntaryhmän joukkueiden välillä. Kansanedustaja Timo Heinonen kilpaili eduskuntaryhmän joukkueessa yhdessä Sanna Lauslahden ja Ben Zyskowiczin kanssa. Väittelyaiheina olivat muun muassa dopinglainsäädäntö, alkoholiveron nostaminen sekä kansanedustajien määrä. Eduskuntaryhmä joutui kuitenkin nielemään tappionsa, kun Kokoomusnaisten joukkue vei voiton.

Sunnuntaipäivä täyttyi seminaareista. Kokoomuksen Osaamisen ja Sivistyksen verkosto oli valinnut aiheekseen suomalaisen lukion tulevaisuuden. Seminaarissa kuultiin muun muassa OPM:n yksikönjohtaja Jorma Kauppisen tietoiskua tulevaisuuden lukion haasteista ja toiveista. Opiskelijoiden ääntä seminaariin toi Suomen Lukiolaisten liiton pääsihteeri Laura Simik, joka kertoi mm. lukiolaisille tehtyjen tutkimusten tuloksista. Seminaariin omat terveisensä toivat myös opetusministeri Henna Virkkunen sekä sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo. Seminaarissa kiinnitettiin erityistä huomiota lukioiden opintojen ohjauksen tärkeyteen sekä pienten lukioiden asemaan.

– Todella mielenkiintoinen keskustelu alustusten pohjalta, ja asiantuntevia ihmisiä monelta alalta mukana. Itse koen erittäin tärkeäksi, että voimme jatkossakin turvata laadukkaan lukiokoulutuksen ympäri koko laajan maan. Tärkeää on myös kiinnittää huomiota opintojen-ohjaukseen, jotta lukioista valmistuvat löytävät haluamansa opiskelupaikan mahdollisimman pian ylioppilastutkinnon jälkeen, totesi seminaarin ja OSSI-verkoston puheenjohtaja Timo Heinonen.

Seminaareissa käsiteltiin myös laajasti muita ajankohtaisia asioita. Maaseutuvaltuuskunnan seminaarissa keskityttiin verotukseen, ympäristöasioihin ja tietoliikenteeseen. Oman seminaarinsa saivat myös mm. työelämän tärkeät kysymykset, ympäristöasiat ja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset.

Linjapuheessaan puolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Katainen katsoi tulevaisuuteen. Kataisen mukaan tärkeintä on nyt keskittyä turvaamaan suomalainen hyvinvointiyhteiskunta jatkossakin. Katainen kävi kokoomusväelle rehellisesti läpi nykytilannetta ja kokoomuksen mahdollisia vastauksia siihen. Peruslinjana Katainen totesi olevan sen, että kokoomus haluaa jatkossakin kannustaa työn tekemiseen ja teettämiseen. Tämä tarkoittaa Kataisen mukaan sitä, että työn verotusta ei tule korottaa, vaan ennemminkin kannustaa työhön.

– Mielenkiintoinen kaksipäiväinen ehdottomasti takana. Puheenjohtaja Katainen puhui erinomaisesti siitä, miten välittäminen ja kannustaminen kuuluvat tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskuntaan. Seminaarien anti oli loistavaa, mutta toki näissä tilaisuuksissa hienoa on myös tavata kokoomusväkeä ympäri maata, kertoi Timo Heinonen laivaseminaarin tunnelmista.

Kommentit