Kokoomuksen Heinonen kannustaa jatkamaan ryhmäkokojen pienentämistä

Uutiset, perjantaina 28.01.2011

Kokoomuksen Osaamisen ja Sivistyksen verkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen on tyytyväinen uusimman nyt toista kertaa tehdyn valtakunnallisen luokkakokoselvityksen tuloksiin. Selvityksen mukaan kokoomuslaisten opetusministerien toimet luokkakokojen pienentämiseksi ovat purreet.

-On ollut Kokoomukselta poliittinen arvovalinta panostaa lasten koulutukseen ja opettajien työssä jaksamiseen pienentämällä luokkakokoja. Olen todella ylpeä Kokoomuksen opetusministereistä, iloitsee Heinonen.
Kokoomus vaati ennen edellisiä eduskuntavaaleja, että ikäluokkien pienentymisestä aiheutuvat säästöt tulisi ohjata takaisin perusopetuksen parantamiseen. Tämä myös toteutettiin.

Ensi kertaa selvitettiin Suomalaisten peruskoulujen luokkakoot. POP-ohjelman myötä on osoitettu kunnille yhteensä 46 miljoonaa euroa ryhmäkokojen pienentämiseen. Lisäksi koulujen kerhotoiminta on uudelleen aloitettu sekä paranettu erityisopetuksen ja oppilaanohjauksen laatua. Kaikkiaan POP-ohjelmaan osoitetaan 200 miljoonaa euroa.

– POP-ohjelmalle on löydyttävä jatkoa ensi vaalikaudella. Tästä pitää saada kirjaus hallitusohjelmaan ja luokkakokojen pienentämistä tulee jatkaa. Kunnissa tulisi ottaa vakavasti opettajien ja vanhempien viestit ylisuurista opetusryhmistä, toteaa Heinonen.

Heinonen kannustaa kuntia tekemään koulutilaselvitykset, jotta lisätilaa uusille oppimisryhmille löytyisi. Heinonen muistuttaa, että on yhtälailla arvovalinta kunnalle investoida koulutiloihin ja pienentää luokkakokoja.

Kommentit