Kokoomuksen EU-kampanja starttasi…

Blogi, maanantaina 28.10.2013

Tänään olimme Helsingissä Kampin Narinkkatorilla starttaamassa puolueemme EU-vaalikiertuetta. MEPit tämän viikon kiertävät uusien ehdokkaiden kanssa Suomea bussilla ja näin kampanjakiertueelle lentävä lähtö. Narinkkatorilla oli paljon väkeä liikkeellä ja täytyy sanoa, että jos istuvat europarlamentaarikkomme Eija-Riitta Korhola, Sirpa Pietikäinen ja Petri Sarvamaa keräsivät hyvin ympärilleen juttuseuraa niin erinomaisella vauhdilla EU-vaalivuoteen ovat lähdössä myös uudet ehdokkaamme Helsingin nuori Aura Salla ja Sastamalan Jari Andersson. Erinomaiset ehdokkaat ja intoa täynnä.

Minullekin juttuseuraa Narinkkatorilla riitti ja mukava huomata, että Lopen mies tunnetaan joka kerta yhä paremmin myös pääkaupungissa kuin muuallakin. Tänäänkin jutulle ihmisiä mm. lomakauden siirtoesityksestäni ja myös lukion uudistamisesta ja nuorisotakuusta. Mukava oli jälleen väkeä tavata ja yksi aivan erinomaisen pitkä ja hyvä keskustelu työttömien mahdollisuudesta tehdä jatkossa hieman työtä menettämättä tukiaan. Rouva oli iloinen kun kuuli, että meidän kokoomuksen tavoite nyt etenemässä ja myös sosiaaliturvassa työntekeminen ja työnteon mahdollisuus asetetaan etusijalle. Näinhän se pitää olla ja työnteon pitää olla aina kannattavaa.

….

Helsingistä sitten Lopelle kuntapäivää. Ensin tarkastuslautakunnan johdon ja ammattitilintarkastajien tapaaminen, puheenjohtajisto ja takana jo myös tutustuminen ja katselmus Isokorkeen lähimetsän hakkuusuunnitelmaan. Itse nihkeä näille lähimetsän hakkuille. Mutta totta se on, että aikamoinen määrä kuusia on kuollut jo pystyyn ja alueesta tulee pikkuhiljaa todella vaarallinen jos mitään ei tehdä. Katsotaan mitä kunnanhallitus lopulta päättää. Nyt kunnanhallitusryhmään ja sitten itse kokoukseen.

….

Kunnanhallitus ja kokouspäivä takana. Päätökset kh:n asioista löytyy viikolla kuntamme nettisivuilta www.loppi.fi. Asiat esitetyissä muodoissa tänään läpi ja kokous reilussa tunnissa ohi. Huomenna vielä työpäivä ja sitten pari vapaata kun eduskunnassa ei istuntoja tällä viikolla ole Pohjoismaiden neuvoston kokousviikon takia. Hieman henkeä siis vetäistään loppuviikosta.

 

Kommentit