Kokoomuksen eduskuntaryhmä kesäkokoukseen

Blogi, keskiviikkona 21.08.2013

Kello puoli kuusi ja kohta kohti Riihimäen Asemaa ja sitten Lappeenrannan junaan. Tämä päivä Lappeenrannassa kesäkokouksen parissa ja huomenna sitten ohjelmassa Mikkeli. Nyt mennään.

….

Päivä alkoi ryhmäpuheenjohtajamme Petteri Orpon linjapuheella. Arvostin suuresti, että meidän kokouksessa ei nokitella ja lähdetä haukkumaan muita tai muiden esityksiä. Vaan haetaan ratkaisuja ja ollaan valmiita yhteistyöhön ja ratkomaan ongelmia yhdessä hallituksessa mutta myös opposition kanssa.

Petteri totesi, että rakenteellisista uudistuksista puhutaan usein negatiivisessa valossa leikkauksina ja heikennyksinä. Vaikka rakenteelliset uudistukset ovat ennen kaikkea mahdollisuus ketterämpään yhteiskuntaan ja yksilöllisempään palveluun. Hän kiteytti hyvin, että ”Tasapäistäminen ei sovi tähän päivään. Se mikä sopii toiselle, on myrkkyä toiselle. Joustavuus, räätälöinti ja mahdollistaminen ovat oikeita periaatteita”.

Esimerkkinä hän nosti esille muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitusmallin muovaamista raha seuraa potilasta –periaatteella tyyliin; ”Miksei potilas saisi itse päättää, mistä tarvitsemansa hoidon hakee”. Sama logiikka piilee myös palvelusetelin ja palvelualoitejärjestelmän käyttöönoton laajentamisessa.

Rakennetoimilla on myös etsittävä kahdensuuntaisia vaikutuksia. “Samalla on helpotettava paitsi työllistymistä, myös työllistämistä. Emme saisi ajautua työnantajien tai työntekijöiden poteroihin, vaan tehdä yhdessä työtä suomalaisten työpaikkojen eteen”. Loistava ajatus Petterin puheessa oli esitys ns. ensiverokortin käyttöönotton selvittämisestä. “Ensimmäistä kertaa opintojen jälkeen työelämään siirtyvä nuori voisi tehdä töitä vaikkapa parin vuoden ajan alemmalla veroprosentilla. Jos pystymme yhdistämään tähän määräaikaan myös alhaisemmat työn sivukulut, saattaa kokonaisuus kannustaa sekä valmistumaan opinnoista ja työllistymään, mutta myös työllistämään haastavassa taloustilanteessa”. Loistava avaus ja idea jota kannattaa ehdottomasti viedä eteenpäin. Tällaisia tuoreita ajatuksia maamme nyt tarvitsee ja juuri tällaisia itse toivoin myös valtiovarainministeri Jutta Urpilaiselta tässä tilanteessa kun kaipasin uutta.

Heinoa oli myös se, että ryhmäpuheenjohtajamme antoi tukensa pienten osinkoverotulojen säätämiseksi verovapaaksi. Petteri totesi, että: ”Samalla kun kannustetaan kotitalouksia osakesäästämiseen, edistetään myös suomalaisten yritysten rahoituksen saamista.” Juuri näin.

Lopuksi hän vielä alleviivasi, että olennaista on, että hallituksen piirissä keskustellaan nyt avoimesti erilaisista kestävyysvajetta umpeen kurovista toimenpiteistä, jotta löydämme yhteisen Suomen mallin. Hyvä.

Seuraavaksi jatkamme kokousta omalla porukalla. Pääministeri Jyrki Katainen jatkaa…

Antoisa kesäkokouspäivä takana ja erittäin hyvät ryhmätyöosuudet. Petteri Orpo on tuonut ryhmämme toimintaan paljon uusia toimintatapoja ja ajatuksia ja se näkyy nyt ryhmän erittäin hyvä henkenä ja yhtenäisyytenä. Itseasiassa tänään kesätauolta palasi aivan uudenlainen ryhmä ja hyvä henki ja tekemisen ja ennen muuta päättämisen tahto näkyi tästä porukasta.

Itse vedin ryhmämme luonnonvara ja ympäristö -osuuden ja hieman painopisteitä syksyn päätökseen tekoon sieltä. Ja nyt ilta jatkuu vierailuilla ja illallisella. Huomenna puheenjohtajan linjapuhe Mikkelissä ja paikalle odotetaan jopa yli 40 median edustajaa. Koskaan ei näin paljoa.

Kommentit