Tänään minulla oli ilo ja voisi sanoa, että myös kunnia esitellä kokoomuksen vaihtoehtobudjetti. Johdollani syksyn aikana tehty vaihtoehtobudjetti on laadussaan kokoomuksen ensimmäinen 12 hallitusvuoden jälkeen. Se mistä olen erityisen iloinen on, että tämä vaihtoehtobudjetti on myös siinä mielessä uraauurtava, että se on ensimmäinen oppositiopuolueen vaihtoehtobudjetti mikä on vallassa olevan hallituksen esitystä vastuullisempi.
Esityksemme rakentuu vahvasti siihen, että työllisyys täytyy oikeasti saada myös pelkkien puheiden sijaan kasvuun. Meillä tämä ei jää vain puheeksi vaan esityksemme pitää sisällään konkreettiset ja ulkopuolisiin arvioihin perustuvat toimet yli 60 000 uuden työpaikan syntymiseen. Emme kuitenkaan ole laskeneet vielä ensi vuoden budjettiin näiden tuomia verotulokasvuja yms. mukaan vaan ilman niitäkin olemme pystyneet tekemään vaihtoehdon niin, että esityksemme on hallituksen esitystä vastuullisempi. Kaiken lisäksi sosiaaliturvamuutosten ja verojen jälkeen kokoomuksen esitys pienentää tuloeroja.
Esityksemme pitää sisällään mm. takuueläkkeen korotuksen 50 eurolla ja kansaneläkkeen korotuksen 34 eurolla. Myös lapsilisäkorotus on mukana jne. Isoin ero Rinteen esitykseen on se, että meillä työtätekevien verotus kevenee myös heillä, joiden palkka on 2 301 euroa tai tätä enemmän. Rinteen hallitushan antaa verotuksen kiristyä jo tästä 2 301 euron kuukausitulosta lähtien eli käytännössä tarjoilijan ja vastaavaa työtä tekevien kohdalla. Me emme tätä hyväksy vaan teemme tuplakevennyksen pieni- ja keskituloisiin ja huolehdimme, että ihan jokaisen työstä saama tulo kasvaa ensi vuonna.
Emme myöskään suostu leikkaamaan kotitalousvähennystä emmekä suostu korottamaan bensan ja dieselin hintaa. Meidän esitys pitää lisäksi sisällään erityisen uuden +75 -korotuksen kotitalousvähennykseen. Tämä tarkoittaa merkittäviä parannuksia yli 75-vuotiaille, vahvistaaksemme heidän mahdollisuuksiaan asua pidempään ja paremmin omassa kodissaan. Sitran arvion mukaan yksin tällainen korotus kotitalousvähennykseen siirtäisi yli 14 000 ihmisen tarvetta siirtyä tehostettuun palveluasumiseen puolella vuodella.
Joitain veroja mekin korottaisimme tuon miljardin työnverotuksen ja eläkkeiden verotuksen keventämisen kuittaamiseksi. Mukana tässä mm. arpajaisvero, tupakkavero, EU:n ulkopuolisten pakettien ALV ja työmarkkinajärjestöjen sijoitustuottojen tuominen verolle. Lisäksi kiristäisimme viinien verotusta 100 miljoonalla, mutta samaan aikaan toisimme ne myös ruokakauppojen hyllyille.
Meidän esityksessä on sisällä myös rahoitus pääradan remonttiin, 273 miljoonaa vuodelle 2020 ja Turun tunnin junaan 200 miljoonaa. Lisäksi Itäradan suunnitteluun 8 miljoonaa ja Tampere-Oulu -rataosan kehittämisen suunnitteluun 8 miljoonaa. Kaiken tämän lisäksi pääomittaisimme korkeakouluja miljardilla. Tämä tuottaisi esimerkiksi 5% tuotolla tulevaisuudessa noin 50 miljoonaa lisää vuosittain yliopistoille ja ammattikorkeakouluille.
Esityksemme pitää sisällään lisäksi 80 miljoonaa euroa lisää pysyvää rahaa ammattikoulujen opettajien palkkaamiseen. Tällä saataisiin amistoihin 1 000 uutta opettajaa eikä niin kuin Rinne esittää vain kolmeksi vuodeksi vaan pysyvästi, kun tarvekin on pysyvä. Tutkimukseen ja tieteelle on yhteensä 140 miljoonaa euroa lisää, varhaiskasvatukseen 25 miljoonaa laatu ja tasa-arvorahaa. Lisäksi palauttaisimme subjektiivisen päivähoito-oikeuden kaikille lapsille ja pienentäisimme varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja. Lisäksi varhaiskasvatuksen maksuja alentaisimme edelleen 50 miljoonalla eurolla.
Peruskoulujen vuosittaista perusrahoitusta lisäisimme 60 miljoonalla. Tästä iso osa ryhmäkokoihin, erityisesti myös oppimisen ja koulunkäynnin tukeen, erityisopetukseen sekä pienryhmäopetukseen. Haluamme myös selvityksen erityisopetuksen toimivuudesta sekä normipurkutalkoot opettajien paperi- ja lomaketäyttelylle. Minulle tämä on Lex Kaitsu entisen OKL-opiskelukaverini ja nykyisen opettaja Kai Nihdin esitysten mukaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnon alalle osoitamme lisää rahaa mm. 1 000 hoitajan palkkaamiseen kotipalveluihin ja 1 000 hoitajan palkkaamiseen ympärivuorokautiseen vanhustenhoitoon. Nämä sisältyvät meidän 150 miljoonan euron Ikäihmispakettiin minkä raha on siis pysyvää ja näin tiekartta myös rahoituksessa 0,7 -hoitajamitoitukseen. Ei siis vain puhetta, vaan myös tekoja.
STM:n puolella olemme varanneet rahat myös terapiatakuun toteuttamiseen, 10 miljoonaa lapsiperheiden palveluiden parantamiseen, palautamme keliakiakorvauksen ja varaamme rahat myös laajentuvaan korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitoon.
Ja vielä lisäämme rahat siihen, että saamme maahan tällä vaalikaudella 8300 poliisia. Lisäämme poliisien määrärahoja 55 miljoonalla jo vuonna 2020. Laitamme myös Migrin resurssit kuntoon jotta työluvat osaajille saadaan kuntoon. Ja meillä on myös riittävät rahat kertausharjoituksiin ja sopimussotilaiden palkkaamiseen.
Ja tämä kaikki siis voidaan tehdä niin, että velkaa otetaan Rinteen hallitusta vähemmän ja työllisyysvaikutusten kautta ei ehkä yhtään. Ja teemme siis nuo koulutus yms. panostukset pysyvinä emmekä vain muutaman vuoden hankerahoituksella kuten Rinteen hallitus.
Ja ihan sellaisina pieninä juttuina vielä… Kokoomus on valmis portaittain poistamaan autoveron. Ensi vuonna me keventäisimme sitä 100 miljoonalla. Ja isona kokoomus on nyt myös se puolue joka laittaa Suomea kuntoon. Jatkamme 300 miljoonan rahoituksella tiestön korjausvelan umpeen kuromista ja laitamme ARA:n varoista yli 500 miljoonaa Suomi kuntoon -ohjelmaan millä seutukaupungit ja maaseutukin voivat kehittää ja parantaa teitään ja myös asumista. Laitetaan siis seisova raha liikkeelle.
Lisäilen tämän vaihtoehtobudjetin kokonaisuutena myös tänne ainakin linkkinä myöhemmin. Tässä vaiheessa vielä iso kiitos talouden johtoryhmällemme jonka kanssa tätä sain tehdä ja myös talouspoliittiselle erityisavustajallemme Sakari Rokkaselle ja avustajalleni Malin Anomaalle. Iso urakka valmis ja nyt se myös esitelty medialle. Huomenna sitten tämä kokonaisuus esittelyssä eduskunnan täysistunnossa.
….
Kello 21.17 ja aika kiittää tästä päivästä. Illalla vielä eduskunnan töiden jälkeen junalla Riihimäelle ja sieltä Janakkalan Kokoomuksen syyskokoukseen Turenkiin. Olipa taas kiva ilta ja niin kuin olen aiemminkin todennut ”on kuin kotiin tulisi”. Erityisen iloinen oli siitä, että viikonloppuna Kokoomusnaisten 100-vuotisjuhlassa Riitta Lindell oli palkittu arvokkaalla Kokoomusnaisten Kultaisella 100-vuotismerkillä. Sellaisia vain yksi per piiri ja Riitta meiltä Hämeestä palkittuna. Valtavan työn Riitta onkin tehnyt ja tekee aina kun kokoomus tarvitsee. Itsekin ikuisesti kiitollinen ”omalle Janakkalan äidilleni”. Poika aika tervetullut ja ruisleivät odottamassa. Kiitos!
Onnea myös Ahtiaisen Markolle Janakkalan Kokoomuksen puheenjohtajuudesta ja kiitos kaikille mukavasta keskustelusta. Huomenna keskustelut sitten Kokoomuksen vaihtoehtobudjetista jatkuu eduskunnassa. Tänään vastaanotto ollut mitä parhain. Kiitos paljon!