Kokemuksia Tsernobylistä.

Blogi, torstaina 03.05.2012

Lupasin muutamalla sanalla vielä palata vierailuumme Tsernobylissä. Matka siis toteutui viime viikolla osanana Eduskunnan ympäristövaliokunnan matkaa Ukrainaan ja Latviaan. Päävierailukohteenamme oli siis Tsernobylin 26 vuotta sitten tuhoutunut ydinvoimalla ja sen ja sen ympäristön nykytilanne, mutta matkan aikana pääsimme tapaamaan myös kummankin maan ympäristövaliokunnat ja muita ympäristöpuolen vaikuttajia, mutta myös Ukrainan kansalaisjärjestöväkeä. Hieman Ukrainan kansalaisjärjestötoiminnan ”vapaaehtoisuus” jäi mietityttämään. No mietin vain.

Mutta muistan lapsuudestani kuinka Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui vuonna 1986. Päivä oli silloin lauantaina 26. huhtikuuta. Vajaan 50 000 asukkaan Prypjatin kaupungin lähellä sijainnut voimalla räjähti ja aiheutti valtaisaa tuhoa. Euroopassa monessa maassa kiellettiin maidonjuonti ja vihasten syönti. Sateet toivat mm. tänne Hämeeseen poikkeuksellisen korkeat päästöt ja edelleen Lopenkin muutamista metsälammista mitataan poikkeuksellisen korkeita säteilyarvoja. Vahinko siis näkyy edelleen. Tietojeni mukaan silloinen Neuvostoliitto olisi estänyt säteilypilven pääsyn Moskovaan ampumalla sen tekosateella alas. Näin säteily laskeutui Valko-Venäjälle ja teki siellä tuhoa. Ja tänäkin päivänä tuho näkyy.

Wikipedia kertoo voimalasta: ”Tšernobylin Vladimir Leninin mukaan nimetty ydinvoimala sijaitsee noin 18 kilometrin päässä Tšernobylistä Pripet-joen yläjuoksulla lähellä Prypjatin kaupunkia. Yhteensä neljä reaktoria tuottivat lähes 4 000 MW sähkötehoa, joka oli noin kymmeneksen Ukrainan SNT:n sähköntarpeesta. Laitoksen jäähdytysaltaan pituus oli yli 4 km. Ensimmäisen reaktorin rakentaminen aloitettiin 1970, ja se otettiin käyttöön 1977. Vuonna 1986 laitoksessa oli neljä reaktoria ja rakenteilla oli viides ja kuudes reaktori, joiden oli tarkoitus valmistua 1988.”

”Tuhoutunut 4. reaktori edusti epävakaaksi tiedettyä RMBK-1000-tyyppiä, jota on rakennettu vain Neuvostoliitossa, eikä sielläkään enää Tšernobylin onnettomuuden jälkeen. Se oli grafiittihidasteinen ja polttoaine oli sijoitettu 1 600 paineputkeen, joista höyry siirtyi suoraan turbiinihallin generaattoreihin. Itse reaktori oli lujatekoisen betonirakennuksen sisällä osittain maan alla. Reaktorihalli ylettyi 90 metrin korkeuteen ja yläpinnan läpimitta oli 13 metriä. RBMK-reaktori, joka oli suunniteltu tuottamaan myös plutoniumia aseteollisuuden käyttöön, tunnetaan useista suunnitteluvioistaan ja onnettomuudelle alttiista suunnittelustaan. Siinä on 1 600 polttoainekanavaa ja niiden yläpuolella 200 tonnia painava latausnosturi. Itse reaktorissa oli noin 190 tonnia uraania, 1 700 tonnia grafiittia ja 180 booriteräksistä säätösauvaa. 25. huhtikuuta 1986 voimalaitoksen neljännen reaktorin miehitys oli viikonlopun takia alle 150 henkilöä.”

Wikipedia kertoo myös räjähdyksen vaikutuksista hyvin seikkaperäisesti.

” WHO:n Tšernobyl -raportissa vuodelta 2006 laskettiin, että akuutti säteilysairaus (ARS) diagnosoitiin kaikkiaan 134 henkilöllä. Näistä 28 menehtyi vuonna 1986 ja 19 vuosina 1987–2004. WHO:n raportin mukaan väestön saama säteilyannos oli ”hyvin paljon alempi” kuin ARS-oireyhtymä edellyttäisi, mistä syystä muiden kuolemantapauksien syy-yhteyttä säteilyyn ei voida osoittaa.

Onnettomuuden jälkeen on tutkittu kaikkiaan 61 000 pelastustyöntekijän sairauksia. Vuosina 1991–1995 tässä ryhmässä todettiin kaikkiaan 4 995 eri syistä johtuvaa kuolemantapausta. WHO:n tutkijat selvittivät Venäjän valtion terveysviranomaisen RNMDR:n tilastoista, että verrattaessa kuolinsyitä saadun säteilyannoksen määrään, 4,6 % kaikista kuolemantapauksista voisi olla suoraan tai välillisesti säteilyn aiheuttamia.

WHO kuitenkin huomauttaa raportissaan, että suorien johtopäätösten ja syy-yhteyksien osoittamisessa tulee olla varovainen. Syöpäsairauksien synnyssä on yleensä yli kymmenen vuoden kehittymisaika. Lisäksi syöpäsairauksiin vaikuttavat muutkin tekijät, kuten stressi ja elämäntavat sekä etenkin pelastustyöntekijöiden kohdalla muu altistuminen syöpää aiheuttaville aineille.

WHO:n raportin mukaan saastuneimmilla alueilla Ukrainassa kuolleisuus on onnettomuuden jälkeen ollut 18,5 henkilöä tuhannesta kun se muualla Ukrainassa on 16,5 henkilöä tuhannesta. Syy eroon on epäselvä, mutta raportti varoittaa vetämästä tästä sitä johtopäätöstä, että ero johtuisi yksin onnettomuudesta. Ero saattaa johtua esimerkiksi erilaisesta ikäjakaumasta. Raportin mukaan lapsikuolleisuus ei ole onnettomuuden jälkeen kasvanut.

WHO:n raportin lisäksi eri tahot ovat esittäneet huomattavasti suurempia arvioita kuolleisuudesta. Venäjän tiedeakatemian mukaan 210 000 ihmistä kuoli ennenaikaisesti onnettomuuden vuoksi. Greenpeace arvioi kuolemantapausten lukumääräksi noin 93 000-140 000 ihmistä. Venäläinen professori Aleksei Jablokov  on esittänyt, että onnettomuuden vuoksi oli jo vuoteen 2008 mennessä kuollut jopa 900 000 ihmistä, kritisoinut WHO:ta ja IAEA :ta valehtelusta ja katsoo, että WHO on ”ydinvoimafriikkien” hallinnassa.

Vierailumme aikana pääsimme tutustumaan paikkaan aivan lähietäisyydeltä. Lähimmillään olimme vajaan 100 metrin päässä voimalasta. Säteilymittarit näyttivät erittäin korkeita lukuja edelleen ilman lopullista suojakuorta. Räjähtynyt voimala on siis 26 vuottakin onnettomuuden jälkeen edelleen mm. vesisateelle alttiina. Ja paraikaa kun paikka valmistautui vierailua seuraavana päivänä tuhon muistojuhlaan niin miehet tekivät työtä lapioin suojakuoren eteen. Varusteina heillä vain valkoiset haalarit ja hengityssuojain. Sellainen suojain jota Suomessa käytetään esimerkiksi puutahiottaessa. En edes halua ajatella millaiselle säteilylle he altistuvat. Työ oli hidasta ja kuulemma rahat loppu. Kovimmat ”isännistämme” joka syyttivät Europppaa ja erityisesti Saksaa siitä että heidät on petetty voimalan korjaustöiden tukemisen suhteen. Erittäinkin tiukkaa arvostelua EU sai osakseen. Mutta edelleen tavoite, että 2015 kuori olisi valmis. Ainakin sellainen kuori joka kestäisi toista sataa vuotta. Mutta kuulemma 100 000 vuoteen ei alueelle ole pysyvästi mitään asiaa.

Lähimmillään me olimme voimalasta siis vajaan 100 metrin päässä. Iso voima-alue oli lopultakin ajettu kokonaan alas ja täytyy sanoa, että erikoinen oli tunnelma kun paikassa tarjoiltiin lounasta. Sienikeittoa ja kanaa. Vihanneksiakin. Mutta kyllä syäkähdyttävin oli vierailu voimalan työntekijöiden kaupunkiin Prypjatiin. Kaupungin noin 49 000 asukasta evakuoitiin pois vuoden 1986 Tšernobylin ydinvoimala onnettomuuden seurauksena. Tosin kaupunkia ei tuhosta edes varoitettu. Kuulemma sisälläolollakin olisi pelastettu paljon. Mutta ei. Prypjatin evakuointi alkoi 28. huhtikuuta 1986 eli vasta kaksi vuorokautta ydinvoimalaonnettomuudesta, vaikka kaupunki olisi kuulunut tyhjentää välittömästi reaktorin räjähdyksen jälkeen. 1970-luvulla rakennettu voimalakaupunki on nyt siis ollut tyhjänä 26 vuotta. Aavekaupunkiin oli erikoista päästä. Kävelykadut, puistot ja kaikki oli jäänyt siihen kuntoon mitä ne evakuointihetkellä olivat. Kaupassa kauppakärryt olivat käytävillä, leikkipuistossa jopa törmäilyautot sijoillaan ja maailmanpyörä pysähtyneenä. Vain muutama kulkukoira sinnitteli portilla. Kaupunki oli kuollut. Ei ketään missään. Laajemmalla suljetulla noin 30 km vyöhykkeellä kun sentään ihmisiä näkyi siellä täällä. Jotkut asuivat luvatta ja näytti siltä, että jotkut aivan näkyvästikin, mutta tämä pahiten saastunut alue oli hiljainen. Kuollut.

Meidan aikana mittarit näyttivät 6,6 säteilyarvoja ydinvoimalan lähettyvillä. Oli pakko netistä tutkia mitä se tarkoittaa. Prypjatissa eli tuossa voimalan lähikaupungissa on nykyään hieman paikasta riippuen 4–100-kertainen luonnolliseen taustasäteilyyn verrattuna. Vuonna 2008 lokakuussa mitattiin tasoja välillä 0,3–9,1 μSv/h. Samaan aikaan Helsingin lentokentällä ja Kiovassakin taso oli 0,08 μSv/h. Meidän vierailun aikana säteily oli siis hurjaa. Ja kuulemma kaupungin ns. kuumat pisteet ovat pahimpia mm. rakennusten sisällä ja metallisissa osissa.

Tšernobylin ydinvoimaonnettomuuden jälkeen kaupungin asukkaille rakennettiin uusi Slavutytšin kaupunki 50 kilometrin päähän Prypjatista. 

Vierailu oli koskettava. Pelottavakin.

Tiedän, että joku nyt kysyy miksi sitten ydinvoimaa edelleen rakennetaan. Samaa itsekin pohdin. Tottakai. Itse näen sen kuitenkin nimenomaan siirtymäkauden ratkaisuna. Täytyy kuitenkin muistaa, että fossiilisten polttoaineiden pienhiukkaset aiheuttavat vuosittain jopa 200 000 tai jopa 300 000 eurooppalaisen enenaikaisen kuoleman. Ratkaisu ei siis ole jatkaa nykymallillakaan kivihiilta ja muuta polttaen. Ydinvoima on siis tässä valossa parempi ratkaisu. Mutta vain siirtymäkauden ratkaisuna fossiilisista polttoaineista kohti uusia ratkaisuja. Tarvitsemme uusia puhtaita energiamuotoja ja mm. auringon hyödyntämistä. Siihen on syytä panostaa.

Olen tästä tänään jälleen entistä vakuuttuneempi.

 

 

Kommentit