
Juhani Peltonen osti vaimolleen Tuulalle ruusuja ja sireenejä. ”Juhani minä olin aivan varma, että sinä valitset juuri näitä”, totesi Tuula kukat saadessaan vain kaksi viikkoa nuorenparin häistä. (Seura 16.3.1966)
Tänään Siniristiliput liehuvat jälleen saloissa. Vietäemme Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivää, mutta samaan aikaan myös kirjailija Juhani Peltosen syntymäpäivää. Juhani Peltonen syntyi toukokuu 12. päivänä vuonna 1941 Helsingissä ja tänään tulee siis kuluneeksi tasan 75 vuotta Jussin syntymästä. 15 vuotta sitten Juhani Peltosen syntymän 60-vuotisjuhlassa Elmolassa Lopella syntyi ajatus perustaa kirjallisuusseura vaalimaan hänen elämäntyötään. Perustavassa kokouksessa puhetta johti Juhanin pitkäaikainen ystävä, nyt jo Jussin tapaan edesmennyt, valtiomies Kalevi Sorsa. Minut valittiin seuran varapuheenjohtajaksi ja myöhemmin puheenjohtajaksi jatkamaan Kalevin aloittamaa työtä.
Ystävystyin nuorena poikana ja miehenä Jussin kanssa Lopella. Olen niitä aikoina muistellut täällä ja muuallakin monet kerrat ja edelleen ne kohtaamiset ja yhteiset hetket esimerkiksi Elmo-kuunnelmien parissa kahden Peltosilla ovat vahvasti muistissani. Myös lukuisat keskustelut ja naurut.
Helmikuun 25. päivänä vuonna 1998 Juhani nukkui pois. Liian varhain. Työ ja elämä jäi kesken. Kirjoituskoneeseen liuska.
Tänään Juhani Peltosen kirjallisuusseuramme laskee kukat Jussin haudalle Lopen hautausmaalle. Kevään kirjallisuustuokiomme pidämme Riihimäen Lasimuseolla. Ja mikä mukavinta Jussin kirjallisuus saa koko ajan myös uusia faneja ja vahva teksti ja kerronta – sanataiturointi – elää ja voi hyvin tänäänkin.

Juhani Peltosen seura tänään Jussin 75-vuotissyntymäpäivänä piti kokouksen Suomen Lasimuseolla tutustuen upeaan perusnäyttelyyn ja taitavan Jenni Sorsan ensimmäiseen yksityisnäyttelyyn.
Jussin laajaan tuotantoon kuuluu proosaa, runoutta ja näytelmiä. Hän oli omaperäinen tyyliniekka, jonka tuotannon kaksi ominaispiirrettä olivat toisaalta romanttinen raskasmielisyys ja elämänpessimismi, toisaalta kielellinen keksintä ja ilottelu. Kaikki varmasti tuntee ja muistaa Elmon, mutta ottakaapa kesälukemiseksi tänä suvena joku muu kirja Jussin tuotannosta. 30-vuotisen kirjailijauransa aikana Jussi julkaisi kaikkiaan 22 teosta ja otti haltuun kaikki kirjallisuuden lajit. Hänen kirjallinen tuotantonsa käsittää seitsemän runokokoelmaa, seitsemän romaania, neljä novellikokoelmaa, neljä näytelmää ja yhden pakinakokoelman, minkä lisäksi hän toimitti antologiat runoudestaan ja novelleistaan. Lisäksi Jussi kirjoitti myös käsikirjoituksia televisioteatterille ja kuunnelmia radioteatterille.
Kiitollisena Jussia muistelen tänäänkin ja onneksi hänen kirjoituksensa elävät ikuisesti.
Tervetuloa siis tänään illalla kirjallisuusseuramme vuosikokoukseen ja Jussin syntymäpäiväiltaan Suomen Lasimuseolle.
…
Nyt kello 10.01 ja aamua jo eduskunnan työhuoneessa. Puolentunnin päästä alkaa puolustusvaliokunnan kokous ja päivällä myös muutama tapaaminen sovittuna mm. PV:n ajankohtaisiin lainsäädäntöhankkeisiin ja myös uusiin liikunnankin juttuihin. Mukavaa Snellmannin ja Peltosen päivää kaikille!
…
Kello 20.49 ja jonkun aikaa jo iltaa tässä kotosalla. Kirjallisuusseuramme kevätkokous ja Juhani Peltosen syntymäpäiväkahvit nautittiin tänään Riihimäellä Suomen Lasimuseossa. Mielenkiintoinen kierros jälleen museon perusnäyttelyssä ja myös nuoren lasitaiteilijan Jenni Sorsan näyttelyssä. Jälleen voisi todeta, että ”Olet jo perillä” – eli käykääpä katsomassa Lasimuseon upeat näyttelyt ja tänään avattiin myös viereiselle Metsästysmuseolle uusi näyttely. Nähtävää ja koettavaa siis riittää ihan lähelläkin.
Eduskunnassa tänään neuvotteluiden ja tapaamisten päivä. Siis kaikkien kokouksten välissä. Yksi koski uutta toimintaa Liikkuvan Koulun ympärille ja toinen puolustusvoimien lainsäädännön uudistamista EU:n avunantolausekkeiden ja -lupaustan täyttämiseksi. Niin ja myös mukava lounastuokiokin. Mutta lisäksi siis aamulla puolustusvaliokunta ja iltapäivällä Kokoomuksen työvaliokunta ja ryhmäkokous ennen täysistuntoa. Huomenna palaillaan aiheisiin ja kerron myös ratkaisuni Kokoomuksen puoluekokoukseen liittyen.