Kiitos päättyvästä yhteistyön vuodesta 2016! Ja onnea uudelle vuodelle 2017!

Blogi, lauantaina 31.12.2016

Näin se vuosi on jälleen vierähtänyt. Paljon ehti tapahtua ja monenlaista ehdittii kokea. Matkapäiviäkin kertyi työnkautta aikamoinen määrä ja nähtyä tuli niin Etelä-Amerikka kuin Afrikkakin. Eduskunnassa ennätysmäärä töitä ja päätöksiä ja isotkin uudistukset lopultakin eteenpäin. Samalla talouden alamäki käännettiin loivaksi ylämäeksi ja myös työttömyys hienoiseen laskuun. Mutta niin kuin eilen kirjoitin ei vielä ole varaa hengähtää kuin ehkä tämä aatto ja huominen uudenvuoden päivä. Työtä ja tekemistä riittää ja yhdessä tästäkin selviämme.

 

Päättyvän vuoden aikana tapasin väkeä enemmän kuin kertaakaan ensi vuonna täyteen tulevan 10 kansanedustajavuoteni aikana aiemmin. Monta uutta mukavaa kohtaamista ja monta uutta hienoa kaveria ja ystävää. Myös te blogini lukijat ja Facebook-sivujeni seuraajat olitte aktiivisempia kuin ennen ja piditte yhteyttä ja annoitte palautetta ja kerroitte ideoita. Arvostan tätä yhdessä tekemistä todella paljon. Kiitos teille jokaiselle jokaisesta viestistä niin neuvoista, kannustuksesta kuin moitteista ja opastuksestakin.

Tämän vuoden viimeinen päivä 31.12. edennyt jo aamupäivään ja tänään ohjelmassa ystävien kanssa uuden vuoden vastaanottoa Loppijärven rannassa Pekkalan vastarannalla ja illalla totta kai Säästö-Karien perinteinen suuri ilotulitus. Lopen Launosiin kannattaa illansuussa kello 18 ajella kauempaakin ja tulla ajoissa sillä väkeä on varmasti jälleen ennätysmäärä liikkeellä. Sanotaan siellä kiitokset ja hyvästi päättyvälle vuodelle yhdessä.

Siunattu, kiitollinen ja onnellinen olen.

Kommentit