Kansanedustaja Timo Heinonen järjesti tukiryhmänsä kanssa ensimmäisen, vaalien jälkeisen, Kiitos Kahvi –tilaisuuden perjantaina 23.3. Riihimäellä. Iltapäivän ja illansuun aikana Riihimäen vaalikahvilalla kävikin yli 100 onnittelijaa tervehtimässä seutukunnan uutta kansanedustajaa ja juomassa juhlan kunniaksi kakkukahvit.
– Halusin, ehdottomasti heti tuoreeltaan kiittää kaikkia äänestäjiäni ja tukijoitani ja Kiitos Kahvi –tilaisuudet ovat tähän paras tapa. Riihimäellä kävi väkeä valtavasti paikalla ja ensi viikolla on vastaava tilaisuus Lopella ja jatkossakin pidämme tilaisuuksia myös vaalien välillä, kertoi Timo Heinonen ja halusi kiittää kaikki paikalla käyneitä.
Riihimäen Kiitos Kahvi –tilaisuudessa kävi kakkukahvilla paljon myös ihmisiä yli puoluerajojenkin. Tyytyväisyyttä oli ilmassa ja moni kahvittelija totesi, että oma kansanedustaja Riihimäen seudulta on kova juttu koko Hämeelle.
Kahvilla käyneet onnittelivat Heinosta ja kiittelivät näkyvää kampanjaa ja ainutlaatuista talkootyötä ja tukiryhmää. Heinonen saikin vastaanottaa lukuisia pieniä muistoja ja kukkakimppuja.
– Pieniä mukavia muistoja ja ennen kaikkea pienten tarinoiden siivittämänä. Jäävät elämään, kiitteli Timo Heinonen ja kertoi saaneensa mm. puukon lakien kulmien ja särmien vuolemiseen, visakoivuisen kynän kirjoittamiseen, Sisu-pastilleja jaksamiseen, vanupuikkoja, kurkkupastilleja, tauluja, kukkia ja leipää.
– Sain muistutuksen myös siitä miksi Luoja on luonut meille vain yhden suun ja kaksi korvaa. Vanupuikkoja kurkkupastilleja oli paketissa, hymyili Heinonen.
Riihimäellä kakkukahvilla poikenneet ihmiset kiittelivät Heinosta avoimesta ja ihmisläheisestä kampanjasta ja toivoivat saman linjan jatkuvan myös tulevaisuudessa. Heinonen lupasikin olla ihmisten helposti tavattavissa läpi vaalikauden ja kannusti ihmisiä myös ottamaan yhteyttä ja tulemaan juttelemaan myös kaduilla ja kaupoissa.
– Pidän kynnyksen matalana tai olemattomana. Haluan, että saan työstäni palautetta. Moitteita jos siihen on aihetta, opastusta ja neuvoja, kun siihen on aihetta ja tarvetta ja kehujakin kun niihin on aihetta, toisteli Heinonen Riihimäellä.
Kiitos Kahvit järjestetään vielä Lopella ensi tiistaina 27.3. kello 16-18 Nordean kerhohuoneella. Kiitos juhlan ajankohdaksi on sovittu huhtikuun loppu ja paikaksi Hämeenlinnan Vanajanlinna.