Kansanedustaja Timo Heinonen järjestää tukiryhmänsä kanssa Riihimäen ja Lopen Kiitos Kahvi –tilaisuuksien tapaan vastaavan tilaisuuden myös Hausjärvellä. Riihimäen seutukunnalla oli merkittävä rooli Heinosen eduskuntavaalikampanjassa ja näin kaikki kolme alueen kuntaa tulee kierretyksi myös kakkukahvien merkeissä.
– Hausjärvellä oli merkittävä rooli kampanjassani. Tukiryhmässä oli monta erittäin merkittävää toimijaa Hausjärveltä ja myös kunnan yritykset olivat erittäin vahvasti mukana tukemassa kampanjaani. Ja tärkeimpänä sain Hausjärveltä kaikista ehdokkaista kolmanneksi eniten ääniä ja kokoomuslaisista yli kaksi kertaa enemmän kuin toiseksi eniten ääniä kerännyt. Hausjärven rooli oli siis monessa mielessä läpimenoni kannalta keskeinen.
Hausjärven Kiitos Kahvi –tilaisuus järjestetään Ravintola Kahvio Serafiinassa huhtikuun ensimmäisellä viikolla. Sitä ennen kahvitilaisuus on luvassa Saulin päivänä 27.3. klo 16-18 Lopella.
– Hausjärven tilaisuuden päivä varmistuu alkuviikosta, kun työt eduskunnassa käynnistyvät ja saan kalenteriini työasiat järjestykseen. Hausjärvelle on ollut aina mukana mennä ja jo vaalien jälkeen kävinkin Hausjärven kokoomuksen kevätkokouksessa puhumassa. Varasivat minut jo kolme viikkoa ennen vaalien ratkaisua. Sekin kertoo jotain hausjärveläisten mukanaolosta ja asenteesta, kiitteli Timo Heinonen.