Urheilugaalasta on tullut yksi alkaneen vuoden kohokohtia. Itseasiassa alkaneen vuoden kohokohta missä muistetaan päättyneen vuoden kohokohtia. Urheiluvuosi 2018 olikin hienoa suomalaismenestystä. Olympialaiset tietenkin päälimmäisenä, mutta myös upeaa menestystä myös moottoriurheilussa, painissa ja monessa muussa. Hienoja hetkiä tarjosi myös jalkapallon MM-kisat ja lukuisat muut pienemmät ja isommat urheilutapahtumat.
Urheiluvuoden kohokohta itselleni oli tietenkin Korean Olympialaiset. Oli upea saada olla paikalla seuraamassa suomalaismenestystä ja kyllä siinä silmäkulma kostui kun kaikki huipentui Iivo Niskasen kuninkuusmatkan olympiakultaan. Olympialaiset antoivat myös minulle paljon tietoa ja myös taitoa töihin
Urheiluvuotta 2018 ei voi tarkastella mainitsematta myös koripallon tähteämme Lauri Markkasta. Huikea vuosi ja kovaa tekemistä. Vuoden urheilijatasoa sekin. Myös Kimi Räikkösen päättynyt kausi oli kova. MM-pronssia ja huikea palkintopalliputki ja sen kruununa voitto Yhdysvaltain Austinissa. Elävä legenda. Ja kyllä minun motorsport sydän sykki myös silloin kun Tommi Mäkinen tahditti Toyotan rallin maailmanmestaruuteen.
Ja kultaa loi myös painin maailman- ja Euroopan mestaruudet viime vuonna voittanut Petra Olli. Huikeita hetkiä. Ja minulle sellaisia hienoja sporttihetkiä myös ihan kotiampumaradalla kun Eetu Kallioinen ampui Suomenmestariksi ja tiukasti kohti Pekingiä saaden seuraa Timi Vallioniemestä. Loppi on rautaa!
Tänäkin vuonna minulla on ollut kunnia olla mukana Urheilugaalan palkintoraadissa. Urheilualan vaikuttajista koostuva palkintolautakunta valitsi lisäksi omat ehdokkaat neljään palkintoluokkaan: Urheilukulttuuri, Läpimurto, Esikuva ja Taustavoima. Paljastan omien äänieni saajat eli tässä järjestyksessä nuo edellä olleet: Urheilukulttuurin palkintoa äänestin Kari Hotakaiselle Kimi Räikkönen kirjasta, Läpimurto-palkintoa Eeli Tolvaselle, Esikuva-palkintoa Eva Wahlströmille ja Taustavoima-palkintoa Aki Ajolle.
Suuriraati äänesti lisäksi voittajat kolmessa palkintoluokassa: Suomen aktiivisin työpaikka, Suomen liikkuvin kunta ja Vuoden urheiluseura. Urheilugaalassa palkittiin lisäksi Urheilutoimittajain Liiton äänestyksellä vuoden 2018 Vuoden urheilija, Vuoden joukkue, Vuoden valmentaja ja Urheilutoimittajain liiton valiokunnan valitsema Vuoden nuori urheilija. Itse olen jo aikoja sitten ehdottanut, että ainakin tämän vuoden urheilijan saisi valita Suomen kansa, mutta nyt ainakin toistaiseksi mennään vielä näin.
Ja hienoja hetkiä tarjosi meille myös salibandymiehet voittamalla MM-kultaa ja viimeisessä mestaruudessa nyt tahtipuikon heiluttaja Ville Lastikka ja endurossa saatii myös jälleen juhlia maailmanmestareita. Eero Remes oli jälleen pitelemätön maailman mantsareiteillä ja toinen sinivalkoinen maailmanmestaruus tuli Sanna Kärkkäisen ajamana.
Upea ilta tänään Helsingin Areenalla ja uusi urheiluvuosi jo hyvän matkaa ollut käynnissä. On ollut hieno saada olla tässä työssä syvässä päässä mukana nyt jo 12 vuotta ja nyt viimeinen nelivuotiskausi Valtion Liikuntaneuvoston varapuheenjohtajana. Ja minulle enemmän kuin tärkeää myös se miten huippu-urheilu toimii myös lasten ja nuorten ja miksei meidän aikuistenkin innostajina ja kannustajina liikkumaan vaikka emme enää minne muualle tähtäisikään kuin vain hyvään oloon ja hieman parempaan kuntoon.
Omnea vielä Iivo, Kalle, Kale, Teemu, Eva ja kaikki upeat palkitut!
…
Eduskunnassa tänään normaali torstai eli täysi kokouspäivä ja päivällä myös vieraanani Helsingin Itäkeskuksen koukun ysiluokkalaisia. Mukava ja aktiivinen porukka jälleen ja tiukkojakin kysymyksiä.
Nyt lumen keskellä nukkumaan. Onneksi tiiliseinien ja Joutsenen vällyjen alle lämpimään. Valkoinen Kurittajako tämän lumimyräkän nimi oli? Liioiteltu oli.