Kouluterveydenhuollossa on liian vähän sekä lääkäreitä että terveydenhoitajia, kertoo aamun uutiset. Valtiontalouden tarkastusviraston tuoreen selvityksen mukaan koululaisten määräaikaistarkastukset eivät toteudu suositusten mukaan ja osassa kuntia kouluterveydenhuollon palvelut ovat todella vähäiset.
Asiaan ollaan puuttumassa nyt Sosiaali- ja terveysministeriössä ja valmisteilla on asetus, jolla määrätään koululaisten terveystarkastusten määrä ja sisältö. Käytännössä asetus määrittelee kouluterveydenhuollon terveydenhoitajien ja lääkäreiden vähimmäismäärän.
Opettajana koen tämän asian erityisen tärkeäksi. Toimiva kouluterveydenhuolto on nimittäin yksi tärkeimmistä keinoista ennaltaehkäisyyn, varhaiseen ongelmiin puuttumiseen ja terveyden edistämiseen. Nykyisin kunnat joutuvat maksamaan suuria summia muun muassa huostaanotoista, mitkä ainakain osittain pystyttäisiin välttämään varhaisella puuttumisella ja ennaltaehkäisyllä. Minusta tärkeää olisi, että lasten kasvun tukemisesta saataisiin aikaan yhtenäinen saumaton jatkumo neuvolasta aina lukio ja ammatilliseen koulutukseen asti.
Aamun MTV3:n uutisten mukaan tilanne kouluissa on katastrofaalinen. Suositusten mukaan yhtä lääkäriä kohden saisi olla maksimissaan 2100 oppilasta, mutta arkipäivää on nyt se, että yksi lääkäri hoitaa jopa 20 000 oppilasta. Keskimäärin lääkäriä kohden Suomessa on noin 6500 oppilasta eli reilusti yli suosituksen. Ja sama onglema on kouluterveydenhoitajien kanssa. Kouluterveydenhoitajia on tarpeeksi noin puolessa kunnista. Keskimäärin terveydenhoitajalla on noin 680 oppilasta, kun suositus on 600 oppilasta, mutta jälleen on syytä muistaa, että kyse on keskiarvosta ja vaihteluväli on 300:sta aina yli 1200 oppilaaseen.
Kouluterveydenhuollon voimavaroja ei ole juuri lisätty ja asia vaatiikin nyt selkeää lisäpanostusta. Tämä sellainen panotuksen paikka minkä en usko olevan edes kululisä vaan satsaus tulevaisuuteen ja ennaltaehkäisyys. Toisaalta olen aina muistuttanut sitä, että vastuullinen talouspolitiikka ottaa huomioon myös sen, että tämän päivän päätökset eivät synnytä tulevaisuudelle moninkertaisia laskuja esimerkiksi vääränlaisina säästöpäätöksinä ja ennalta ehkäisevän työn unohtamisena. Tässä nyt yksi sellainen asia. Asia tulee saattaa kuntoon valtiovallan toimesta lisäämällä resursseja kouluterveydenhoitoon.
…..
Lueskelen tässä juuri aamun Aamunpostia ja juon aamukahvia. Pitäisi aloittaa työt. Valmisteltavana huomenna käynnistyvä Helsinki Motorshow ja muutama lehtiartikkeli ja tiedote moottoriurheilupuolelle. Mutta hetki vielä kahvin ääressä.
….
Kello 14.35 ja koneen ääressä tiukasti istuttu. Viikonlopun Motorshown materiaalit alkavat pikkuhiljaa valmistua. Huomenna aloitamme Pohjoismaiden suurimman vuosittaisen autonäyttelyn kutsuvieras ja mediapäivällä ja perjantaista sunnuntaihin näyttely on avoinna kaikille autoista, liikenteestä ja vauhdista kiinnostuneille. Viime vuonna kolmessä päivässä näyttelyyn tutustui 55 000 kävijää ja tänä vuonna varmasti päästäneen samoihin lukuihin. Paljon nähtävää siis riittää. Jos Messukeskukseen tulet niin nyppää ihmeessä ihasta. Kiertelen messuilla yleisjuontajana ja haastattelijana.
Nyt vielä tunti töitä ja sitten kohti Lammin Turvantaloa. Tänään Hämeen Kokoomuksen piirikokous ja sen jälkeen kansanedustajaehdokkaiden yhteinen tapaaminen.
…
Loppilaisten urheilijoiden vahva menestys maailmalla sai jatkoa, kun Rachel Kauppila voitti fitness-ammattilaisten MM-hopeaa Vilnassa viime viikonloppuna. Kyseessä siis nyt ammattilaisten MM-kilpailut ja viime vuonnahan Kauppila voitti amatöörien MM-kultaa ja lunasti ainoana suomalaisena ammattilaislisenssin ja pääsyn ammattilaispiireihin. Lämpimät onnittelut! Mukava oli myös kuulla, että Tasavallan presidentti on kutsunut Kauppilan Itsenäisyyspäivän vastaanotolle 6.12.! Hieno kunnianosoitus.
Meillä Lopella siis menestystä on tullut kohtuullisen komeasti. Tietystikään kunnalla ei näissä roolia ole, mutta ylpeitä voimme varmasti hyvin olla. Kauppilan MM-hopean lisäksi Marko Tarkkala ajoi enduron MM-sarjassa kolmanneksi ja voitti MM-kultaa Suomen miesten joukkueessa ja Mikko Lahtio voitti 800 metrin SM-kultaa ja lunasti paikan Olympiaryhmään. Tässä vain muutamia kirkkaimpia menestyjiä. Niin tuossa joku joskus kyselikin, kun ei kunnan urheilijoiden palkitsemistilaisuudesta ole kuulunut mitään. Kerrottakoon, että ei urheilijoita ole unohdettu. Tilaisuus on nyt siirretty alku vuoteen. Silloin pystymme parhaiten muistamaan kaikkia vuoden aikana menestyneitä. Upeaa onnitella Lopen Vuoden urheilijana MM-mitalistia jälleen tänäkin vuonna.
….
Samalla saimme myös suru-uutisia. Pitkäaikainen kokoomusvaikuttaja ja Lopen kokoomuksen puheenjohtajanakin 1990-luvulla toiminut Karl Ehder on siirtyny ajasta iäisyyteen. TV-alalla elämäntyönsä tehnyt Kalle oli yksi myös minun urani alkuunpanijoita ja merkittäviä tukijoita. Kiitollisuudella muistamme Kallea!
….
Kello 21.50 ja juuri Lammilta kotiin. Lammilla on muuten ainakin osittain myös minunkin juureni. Heinosen talo seisoo edelleen Lammilla ja sieltä aikanaan isoisäni Poliisi-pappa eli Juho Heinonen Lopelle lähti. Sukulaisiakin Lammilla edelleen on ja rakas tätini Helvi on myös haudattu Lammin lapsuuden kotiseurakuntansa maahan.
Mutta Lammilla siis pidettiin tänään Hämeen kokoomuksen piirinsyyskous. Poliittisen katsauksen tilaisuuteen toi Kokoomuksen nuorten puheenjohtaja Tuomas Nurmela ja siinä on mies paikallaan. Tiukkaa asiaa – fiksusti esitettynä. Toivotaan, että Tuomas menestyy kevään vaaleissa!
Henkilövalinnat menivät valmistelevan toimikunnan esityksen mukaan. Puheenjohtajana jatkaa pestiään mallikkaasti hoitanut Kalle Jokinen ja minut valittiin nyt uudeksi varapuheenjohtajaksi yhdessä Marjo Kotioja-Partasen kanssa. Hyvin keskeinen paikka kokoomuksen Hämeen päätöksenteon ytimessä ja osittain ehkä myös puolueen valtakunnan tasollakin. Katsotaan mitä homma tuo.
Meidän seutukuntamme sai piirihallitukseen vahvan edustuksen. Riku Bitter tuli nyt vpj:n paikalta hallituksen jäseneksi ja ns. nuorten paikalla jatkaa Ahosen Antti. Hyvä. Uutta potkua hallitukseen tuli muutenkin kivasti ja toivotaan, että hyvä tekemisen meininki jatkuu hallituksessa.
Piirin syyskokouksen jälkeen pidimme vielä nopean ehdokkaiden yhteistapaamisen vaaliaikataulusta ja muusta. Voin sanoa, että näyttää aika hyvältä. Upea joukkue joka puhaltaa yhteen hiileen meillä koossa.
…..
Juuri sain tiedon, että aloitankin jo huomenna juontotyöt Motorshown lehdistö ja kutsuvieraspäivässä. Sehän sopii minulle. Huomenna siis aikainen lähtö Helsinkiin.