Tänään Kataisen johdolla jatketaan työtä ensi vuoden talousarvion parissa. On tärkeää, että elvytystoimenpiteet ovat nyt riittäviä ja oikein kohdistettuja ja itse odotan, että eilen julkitulleiden rakennusaikaistamispäätösten lisäksi tehdään vielä muitakin toimenpiteitä. Paketin tulee olla riittävän vahva luodakseen nyt uskoa tulevaan ja luodakseen myös työpaikkoja nopeallakin aikataululla. Kokonaisuudesta saamme tänään julkisuuteen faktat kun Katainen kertoo tehdyt ratkaisut.
Keskustelua on aiheuttanut myös Afganistanin tilanne. Vasemmistoliiton Arhinmäki vaati jo maatamme jättämään Afganistanin rauhaturvaoperaatio. Mietin vain itse mikä maan kohtalo oli sitten jos sen nyt muut yksin jättäisi. Ja toisaalta mikä olisi maailman turvallisuustilanne sen jälkeen laajemminkin ajateltuna. Afganistanisa näkyy nyt juuri lähestyvät presidentinvaalit eikä levottomuudet ole tulleet kenellekään asioista perilläolevalle yllätyksenä. Itseasiassa joukkoja on juuri lähestyvien vaalien takia vahvistettu ja näin teimme myös me suomalaiset. Eli tuo meidän 100 lisäsotilaan joukko on Afganistanissa juuri vaaleja varten ja se on tarkoitus kotiuttaa sieltä vaalien jälkeen ja sen jälkeen alueelle jää jälleen ISAF-perusmiehityksemme. Itse olen sitä mieltä, että Afganistanissa tarvitaan vielä paljon työtä ja ennen muuta neuvotteluja maltillisimpien kapinallisjoukkojen kanssa. Pakolla ei rauha tähän maahan tule, mutta ei Arhinmäki silläkään, että muu maailma jättäisi Afganistanin yksin. Eli minä jättäisin nyt populistiset puheet sikseen ja kantaisin vastuuta myös tulevaisuudesta.
Tänään itsekin suuntaan Helsinkiin töihin. Tarkoitus aamusta ensin mennä tv-studiolle kuvauksiin ja sitten eduskuntaan loppupäiväksi töihin. Eli tiukka päivä jälleen edessä.
….
Kello 22.58 ja juuri saunasta tupaan. Päivä siis onnellisesti takana. Saimme enduron MM-sarjan seuraavan eli ensi lauantain ohjelman erittäin nopeasti kasaan. VisualSportsin väki Johanna ja Jorma ovat huippuammattilaisia ja kaikki meni niin kuin oli suunniteltu. Eli aamusta ensin kuvasimme studio-osuudet Ilmalassa ja sitten minä siirryin muutamaksi tunniksi keskustaan ja eduskuntaan töihin ja iltapäivällä sitten selostin tuon Slovakian ja Meksikon osakilpailut sisältävät ohjelman valmiiksi. Eli MTV3 ja ensi lauantai päivä, jos joku haluaa katsoa.
Eduskunnassa tänään kesäisen hiljaista. Ben Zyskowicz ja Lyly Rajala siellä ahkeroi, mutta muuten oli aikalailla tyhjää. Sai siis hyvin hommia eteenpäin ja lounaan jälkeen vielä urakoin loput ennen studiolle palaamista. Tänään myös Katainen esitteli lisää ensi vuoden talousasioita. Toiveemme siitä, että tässä tilanteessa olisi tärkeää nyt ohjata merkittävästi rahaa ja panoksia työllisyyden tukemiseen oli kuultu kuin myös toiveemme siitä, että veronkevennyksissä nyt pääpaino laitettaisiin nimenomaan pienituloisiin. Katainen esittikin tänään, että veronkennykset kohdennetaan juuri näin eli kaikkein pienituloisimmille. Tämä tärkeä tuki tässä tilanteessa ja muutenkin oikea ratkaisu. Tarve näissä tuloluokissa kaikista akuutein.
Ehkä yhtä tärkeää oli jatkaa eläkeläisten verotuksen kohtuullistamista. Itseasiassa eilen juuri viimeksi yksi pariskunta tuli lähettämään terveisiä ja kiittelemään puoluettamme eläkeläisten verotuksen korjauksista siis niin, että enää tämän hallituksen aikana ei kenenkään eläkeläisen verotus ole tiukempi kuin vastaavasti tienaavan työntekijän. Eilisen pariskunnan rouva kertoi varsin merkittävästä korjauksesta ja veroprosentin alentumisesta ja oli syystäkin tyytyväinen. Eilen illalla laitoinkin Jyrkille tekstiviestiä ja terveisiä heiltä. Nyt tänään Katainen kertoi sitten lisää näitä korjausliikkeitä. Eli lisähelpotuksia eläkeläisten verotukseen. Eläkeläisille kohdistetaan 50 miljoonan euron veroalennus vähennyksiin.
Työllisyyteen osoitettu paketti ei suinkaan jäänyt siihen mitä eilen mediassa väärin uutisoitiin. Tänään eilisen noin 200 miljoonan euron lisäksi kerrotiin 330 miljoonan euron lisätyöllisyyspaketista. Tämä tulee todellakin tarpeeseen.
Summasummarum ensi vuoden budjetin loppusumma on 49,9 miljardia ja julkisen talouden alijäämä on 4,5 prosenttia BKT:stä. Samaan aikaan siis valtion velka noussee yli 44 prosenttiin bruttokansantuotteesta ja tämä tarkoittaa euroissa noin 13 miljardia velkaeuroa.
Mutta nyt kello jo kohta lähellä puoltayötä ja huomenna aamulla yksi tapaaminen sovittuna ja sitten suuntaammekin jo Keski-Suomea ja Jyväskylää kohden. Upea viikonloppu ja loppuviikko luvassa ja itse uskon kivenkovaan tänä vuonna Jari-Matti Latvalan voittoon ja odotan nappisuorituksia myös nuorilta näyttöjensä antajilta lammilaiselta Matti Rantaselta ja mikkeliläiseltä Jari Ketomaalta. Uskaltaisin lyödä vetoa että heistä toinen on sunnuntaina Neste Oil Rallyn kärkiviisikossa. Näin uskon. Ja varmasti kovaa tulee ajamaan myös nuoristamme Jarkko Nikara neliveto Mitsubishillä. Niin ja mielenkiintoista on tietenkin seurata myös MM-kultajahtia Mikko Hirvosen ja Sebastien Loebin kesken ja myös tänään uuden teamikaverin Michael Schumacherista saaneen Kimi Räikkösen vauhtia kaksivetoisten kisassa.