Nyt kaikki valmista meidän osalta huomenna alkavaan Suomen MM-ralliin. Tämä päivä siis asioita hoitaessa ja huomenna sitten starttaamme ensin kohti Jyväskylää ja sitten perjantaina takaisin Hämeeseen ja Lahteen palataksemme sitten taas kilpailun maaliin Jyskälään. Selostuksia siis aikamoinen määrä kalenterissa ja hieno päästä jälleen mikin varteen ja nyt myös Jokimaalla Lahden yleisöerikoiskokeella. Viime vuonnahan sain selostaa Laajavuoren paluun MM-erikoiskokeeksi ja nyt hieno selostaa tuollainen mies-miestä -vastaankin ek.
Tämä päivä siis meni näin. Nyt minun suunnattava pakkaamaan viikonlopun ja loppuviikon tavarat ja aamusta sitten matkaan. Loppuviikosta jättänen siis täällä politiikan hieman vähemmälle ja muutenkin ralli nyt vie miestä. Toki tarpeen mukaan palataan aiheisiinkin.
…
Perjantaina sitten Loppijärvellä alkaa myös I love Loppijärvi -keräyksen tuotoilla niittotöitä. Sajaniemen miehet Kari Kuparisen johdolla suuntaavat ainakin Läyliäisten uimarannan alueelle ja siellä talkoissa mukana myös kampanjamme vetäjistä Jarmo Laukkanen ja Juha Majasalmi. Ensi viikoksi on sovittu lisää niittoja ja rahaa on myös tiedusteltu muutamiin muihinkin hankkeisiin. Tehdään siis yhdessä hyvää järvellemme.