Odotan jo sitä kun joku rakentaa Suomeen opettajien julkisen arvostelu -sivuston nettiin. Siihen ei kauaa mene. Saksassa juuri korkein oikeus totesi, että tällainen arvostelusivu on lainmukainen ja oppilaat saavat jatkaa siellä opettajien arviointia mm. pätevyyden, mutta myös esimerkiksi ”cooliuden” mukaan. Asia meni Saksassa oikeuteen kun vain keskinkertaisen arvosanan saanut opettaja vei asian oikeuteen, mutta nyt siis tuomio ja sivusto on laillinen eikä oikeuden mukaan se loukkaa opettajan yksityisyyttä. Saksan meidän korkeinta oikeutta vastaava ylin liittotuomiosistuin totesi, että on tärkeämpää turvata oppilaiden oikeus vaihtaa mielipiteitä kuin opettajan oikeus määritellä itseään koskevaa julkista tietoa. Erittäin mielenkiintoinen lopputulos ja uskon tämän johtavan siihen, että jo muutaman viikon kuluttua meilläkin pääsee oppilaat arvostelemaan opettajiaan ja ehkä pian myös meitä poliitikkoja. Eikös se siihenkin sopisi. Vaikka itse arvostankin avoimuutta ja mielipiteen vapautta niin en voi olla hieman ihmettelemättä tätä maailman menoa. Onko oikein esimerkiksi se, että huono numeron saanut haukkuu julkisesti opettajansa. Tai hyvän numeron saanut kehuu. Tai luokassa järjestystä ja työrauhaa pitänyt opettaja haukutaan ja rento oppimääristä ja niiden saavuttamisesta piittaamaton julistetaan cooliksi. Näin ehkä hieman kärjistäen.
Toisaalta itse tiedän ja muista kouluajoilta miten jo varsin pienet koululaiset antoivat lukukausi ja muissakin palautteissa aina varsin järkevästi palautetta ja mm. pitivät ja antoivat usein kiitosta nimenomaan työrauhan ylläpitämisestä. Eli jo lapset arvostivat sitä, että koulussa sai tehdä rauhassa töitä kun oli töiden aika ja pelata ja temmeltää silloin kun oli sen aika. Eli varmasti tällaisilla sivustoilla valtaosa osaisikin arvioinnin tehdä fiksustikin. Arvioinnin tulisi varmasti luonnollisesti tapahtua omalla nimellä. Toisaalta mitä sitten tapahtuisi huonon arvion antaneelle oppilaalle. En haluaisi sellaista uskoa, mutta pelkäisin, että niinkin voisi käydä. Mutta silti tai ehkä edellä olevan perusteella itse sanoisin opettajien arviointi sivuille ”Kiitos ei”. Miten sitten poliitikkojen tai vaikkapa ruokakauppojen, taksien, myyjien ja muiden arvostelusivut. Taidan niihinkin vastata ”kiitos ei”. Päättäkää te poliitikkojen osalta.
Kouluista puheenollen. Itse nostin viime viikolla opetusministeri Henna Virkkuselle esille eduskunnassa opettajien lomautukset. Tein hallitukselle kysymyksen ja toimepideesityksen siitä, että opettajien lomautuksien laillisuus ja sitä kautta oppilaiden oikeus opetussuunnitelman mukaiseen opetukseen jokaisena koulupäivänä tulisi selvittää ja turvata. Olenkin nyt iloinen, että aihe on tänään myös ns. ykkösuutisena monessa mediassa, kun myös Valtiontalouden tarkastusvirasto on todennut nyt, että opettajien lomautukset vaarantavat koululaisten oikeuksia. Valtiontalouden tarkastusvirasto toteaakin, että lomautukset ovat perusopetuksen suurin ongelma ja peruskoulujen taso tulisikin taata tiukentamalla nykyisiä säädöksiä. Olen täysin samaa mieltä, että nyt ensimmäistä kertaa Virkkusen johdolla tehtävät laatusuositukset eikä myöskään täydennyskoulutustakuu tai kansainväliset tutkimukset ja vertailutkaan riitä turvaamaan yhdenvertaista opetusta. Ehkä näihinkin kysymyksiin on syytä paneutua syksyllä tuntijakoa ja opetussuunnitelmia pohdittaessa ja uudistettaessa. Viisi vuotta sitten tehty OPS-uudistus on kuulemma tasoittanut opetuksen laatua, mutta on siellä aivan järkyttäviäkin kohtia mm. taito ja taide aineiden alasajo ja kohtuuttoman suuret oppisisällöt ja mitättömät tuntimäärät muutamissa aineissa. Ja puhumattakaan liikunnanmäärästä.
Tänään oma päiväni menee Hämeenlinnassa. Tapaan muutaman tutun ja hieman töitäkin ja sitten Veripalveluun. Helteellä Veripalvelun pussit aika tyhjillään ja kun juuri kaksi kuukautta täyteen edellisestä luovutuksesta ja jälleen saan käteni ojentaa niin sen nyt teen.
Kiitokset vielä teille kaikille jotka jo reagoitte tuohon Loppijärven Ystävien Loppijärven Haastekampanjaan. Siitä laajemmin siis eilisessä blogissani ja kannustan vielä kaikkia teitä mukaan auttamaan.
…..
Päivä tänään aikalailla lomatunnelmissa. Hieman puheluita ja muutama neuvottelu nekin tosin puhelimella, mutta muuten sellaista ihan rentoa hellepäivää. Päivällä lounas ystävän kanssa Hämeenlinnassa ja jussin jälkeen vain kevyttä salaattia ja sitten Veripalvelulle ojentamaan kättä. Aika hiljaista oli kun hellepäivä oli, mutta tasaisesti kuitenkin koko ajan joku sisälle. Hellepäivät juhlapyhien tapaan aina haastavia ja siksi nyt onkin erityisen hyvä aika luovuttaa verta. Veripalvelulta sitten yhdelle maamme kauneimmalle ja mukavimmalle torille eli Hämeenlinnan kauppatorille. Siellä aina mukava tunnelma ja hyvä torikahvila. Tänäänkin väkeä todella paljon liikkeellä ja myös Skogbergin Mari joukkoineen myymässä sitä maan parasta Lopen uutta Perunaa. Timoa muuten.
Hämeenlinnasta sitten Reskan (mainio sekin) kautta Riihimäelle ja sieltä takaisin kotiin Lopelle. Ilta tänään ratsastusta katsellen Vaahteramäellä ja nyt jo Pekkalan mökillä takaisin. Tuosta ratsastustuntien vain katselustakin oppii todella paljon ja kun sellaisia ratsastajia kuin esimerkiksi Pötryn Paula ratsailla niin sitä osaamista ja taitoa jo sinänsäkin upea katsella. Mutta huomenna MTV3:lle tekemään urheilua. Aikainen herätys siis. Nyt saunan ja järven kautta nukkumaan.