Keskiviikko, 21.10.2009

Blogi, keskiviikkona 21.10.2009

Tänään todellinen sporttipäivä. Aamukahvit tänään kahdeksalta SLU:n väen kanssa esillä mm. yhdistystoiminnan verotuskysymykset, seurapilottihanke ja myös kuntien suunnitellut säästötoimenpiteet liikuntaan ja liikunnantiloihin. On erittäin valitettavaa, että nyt osassa kuntia ollaan säästämässä henkilökunnasta ja mm. uimahallien yleisiä käyttövuoroja ollaan supistamassa. Kuitenkin hallit pidetään vettä täynnä ja lämmitettyinä ja näin nuo kulut pysyvät kuitenkin yhtäsuurina. Ehkä jotain säästöä sitten tulee siistimis yms. sellaisista kuluista, mutta kuitenkin. No toivotaan, että näistä kuntien kannalta varsin pienistä menoeristä ei nyt kuitenkaan kovin paljoa tiukassakaan tilanteessa nipistettäisi.

Otin itse myös esille sen huolen, että nyt urheiluseurojen ja myös yksittäisten urheilujoukkueiden ja puhumattakaan yksittäisten urheilijoiden sponsorirahat ovat leikkaantuneet erittäin kovalla kädellä. Enkä siis nyt tässä tarkoita huippu-urheilua vaan ihan näitä tavallisia kuntien ja kylien urheiluseuroja. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että perheiden omavastuuosuudet kasvavat ja silloin tietenkin tulee eteen pelko, että nouseeko esimerkiksi salibandyn harrastaminen joillekin perheille jo liian kalliiksi junnuseuroissakin. Tätä tilannetta tulee nyt seurata erittäin tarkasti, sillä tällaisesta kaveriporukan pelaamisesta ulosjoutuminen voi olla hyvinkin lyhyt tie syrjäytymiseen ja yksinäisyyteen. Toivotaan, etät tämäkin puoli nyt otetaan seurantaan erittäin tarkkaan kuntien ja kaupunkien liikuntatoimissa ja myös sosiaalitoimen tekijöiden osalta. Ehkäpä myös koulut tässä hyviä tilanteen seuraajia.

Eli tällaisia huolia siitäkin huolimatta, että maamme hallitus on esittämässä ensi vuodelle erittäin suuria lisämäärärahaesityksiä urheiluun ja liikuntaan. Liikunnalle esitetään ja tulleekin ensi vuodelle 132,2 miljoonaa euroa eli kasvua on lähes 13 miljoonaa euroa kuluvaan vuoteen verrattuna. Tuen painopisteitä ovat liikunnallisten elämäntapojen edistäminen, liikunnan kansalaistoiminta, lasten ja nuorten liikunta sekä eettinen ja yhteiskuntavastuullinen, kansainväliseen menestykseen tähtäävä huippu-urheilu. Saadaan mennä varmasti hyvinkin kauas taaksepäin että löydämme vastaavia korotuksia ja lisäeuroja, mutta niistäkin huolimatta nyt tilanne ainakin yksittäistapauksissa helpolla hyvinkin tukala.

Mutta haluan nostaa esille myös sen, että joidenkin huippulahjakkaiden nuorukaistemme läpimurto maailmankin huipulle saattaa nyt jäädä kiinni tästä taantumasta. Nuori joka kärkkyy juuri paikkaa maailman huipulle tarvitsee monessa lajissa sponsorirahaa valmentautumiseen, leirityksiin ja kisamatkoihinkin mm. näyttöjen antamiseksi. Jos nyt nuo tukihanat yrityksistä ovat täysin kiinni niin tilanne voi olla se, että useiden 15-25-vuotiaiden urheilu-ura huipulla tai huipulle katkeaa tähän taantumaan. Siksi itse vetoaisinkin nyt kaikki yrityksiin ja toimijiin, että yritettäisiin löytää tähän tärkeää tehtävään myös hieman tukieuroja tiukassakin paikassa. Itse lupaan olla tässä myös aktiivinen.

Ja ehkä vielä sitten voisi nostaa esille senkin, että monet kunnat eivät nyt suunnitelmistaan huolimatta olekaan käynnistämässä liikuntapaikkarakentamisiaan. Siis ei siitäkään huolimatta, että hankkeet saisivat täyden valtiontuen. Tänään olemme saman aiheen kanssa jälleen tekemisissä ja pöydässä, kun teemme esityksen ensi vuoden liikuntapaikkojen valtionavuista. Hakemuksia on paljon ja tukieurojakin hyvin, mutta jotain tilanteen vaikeudesta kertoo sekin, että monen kunnan suunnitelmat muuttuvat nyt hyvinkin nopeasti. Toivotaan kuitenkin, että uudistarakentamista ja ennen muuta korjausrakentamista pidetään nyt kunnissakin yllä ainakin sellaisissa hankkeissa jotka löytyvät tekemättöminä hyvinkin nopeasti edestä. Nyt tällaisten hankkeiden eteenpäin vieminen on varmasti erittäinkin järkevää ja myös taloudellisesti ja rakentamiskustannuksellisesti järkevää. Näitä aiheita siis tänään esillä Valtion Liikuntaneuvostossa.

Mutta urheilun lisäksi tänään myös normaalit valiokuntakokoukset ja sitten täysistunnossa ilmastokeskustelut.

…..

Yli kolme tuntinen Valtion Liikuntaneuvosto nyt takana ja istunnossa jatkamme keskustelua koko illan ympäristöasioista. Mutta sporttiasiat siis todellakin veivät päivästäni leijonan osan tänään. Käsittelimme mm. ensi vuoden liikuntapaikkarakentamisen hankkeet koko maan osalta ja myös tältä vuodelta käyttämättä jääneet rahat laitoimme uusjakoon. Riihimäellä ja Hämeenlinnassa seuraaville vuosille siirtyneiden hankkeiden rahat menivät nyt Lappeenrantaan salibandyareenan rakentamiseen sekä Solvallan ja Pajulahden liikuntakeskuksien hankkeisiin. Riihimäen jäähalli ja Hämeenlinnan Ahveniston maauimala siirtyivät nyt vuodelle 2013 odottamaan kaupunkien päätöksiä ja tarpeita. Esillä myös valtakunnalliset isot hankkeet joihin kuitenkin mm. Iitin moottoriradan osalta ja kaikkien muidenkin osalta tulemme palaamaan alkuvuodesta. Mutta nyt siis tuo iso urakka jälleen tämän syksyn osalta tehty. Vain muutama pieni muutos esittelyyn. Itse esitin pohjaesitykseen lisättäväksi myös pitkään suunnitellun Espoon Kuntoputki -hankkeen ja esitykseni saikin kokouksessa yksimielisen tuen. Sen lisäksi liikkeelle jäähalleja, uimahalleja, liikuntasaleja ja niiden peruskorjauksia yhteensä 59 kappaletta ympäri Suomen. Valtiosuuksien kokonaissumma näille hankkeille tuon esittämäni lisäyksen jälkeen hieman yli 11 miljooaa euroa. Niin ja lopullisesti nämä hankkeet käyntiin siis ensi vuonna.

Samalla kävimme Valtion Liikuntaneuvostossa myös keskustelua tulevaisuuden isommista hankkeista ja niiden valtion rahoituksista sekä hieman myös laajemmin Helsingin Olympiastadionin saneerausta tälle vuosituhannelle. Mielenkiintoisia asioita ja kauaskantoisia pohdintoja ja keväällä myös linjauksia näistä asioista.

Mutta nyt välikahvit juotu ja päivän valiokunnatkin siis jo takana ja nyt istuntoon. Keskustelussa Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko ilmasto- ja energiapolitiikasta otsikolla: ”Kohti vähäpäästöistä Suomea”. Ensimmäinen hallitus joka aidosti tälläkin saralla toimii ja tekee.

Kommentit