Keskiviikko, 20.05.2009

Blogi, keskiviikkona 20.05.2009

Hymyilytti tuo nykyisen oppositiopolitiikan linja, joka näyttää jatkuvan ja vahvistuvan. Se menee: ”Jos hallitus lupaa euron niin Urpilainen vaatii kaksi”. Näin kävi jälleen, kun hallitus kertoi eilen lisäävänsä työllisyysmäärärahoja 61 miljoonalla eurolla täksi vuodeksi. Lisämääräraha on juuri se mikä tällä hetkellä on toimijoiden kertoma todellinen tarve. Eli lisäys nojaa työ- ja elinkeinokeskusten esittämään tämänhetkiseen todelliseen tarpeeseen ja se tullaan kohdentamaan juuri nuorten ja vastavalmistuneiden sekä lomautettujen työllistymisen tukemiseen. Tavoitteenamme ennen muuta nyt elää tiukasti ajassa ja huolehtia siitä, ettei syntyi 90-luvun laman tapaan sellaista ryhmää nuoria jotka syrjäytyisivät heti työelämänsä alkumetreillä kokonaan työelämästä. Niin kuin olen täälläkin useammankin kerran todennut niin on tärkeää elää ajassa ja hetkessä kiinni ja niin tehdään nytkin. Heti jos ja kun tarve vielä kasvaa niin asiaan on tarkoitus palata. Näin totesi eilen mm. työministerikin.

Mutta sitten tuo Urpilaisen ja SDP:n huutokauppa. Samaan aikaan Urpilaisen johdolla demarit jättivät samasta asiasta välikysymyksen vaatien hieman enemmän rahaa mitä hallitus lupasi ja mikä tämän hetken tarve on. Se on nyt sitten se demarien vaihtoehto. Välikysymys tullee hallituksen vastattavaksi tässä lähiaikoina. Eli toisen kerran välikysymys jonka pohja on poissa.

Tänään jatkamme eduskunnassa yliopistolain käsittelyä. Päivällä tarkoitus ensin pienemmässä porukassa hioa ministerimme kanssa esitystä ja sitten työ jatkuu vielä hallituspuolueiden yhteisessä palaverissä. Työtä siis tähänkin keskiviikkoon mahtuu mukavasti. Nyt kuitenkin lakivaliokuntaan aluksi.

….

Viikko tältä osin päätökseen. Tänään saimme varsin mukavaan malliin yliopistolain ja voi olla, että jo ensi viikolla saamme hiottua paketin kasaakin. Itseasiassa erittäinkin hyvin on asia edennyt ja ratkaisut löytyneet. Tänään ei oikeastaan mitään muuta ihmeellistä. Nyt ilta vapaa ja huomenna vapaapäivä. Tarkoitus hieman mökillä urakoida ja sitten illalla konserttiin.

Kommentit