Torstai, 21.05.2009

Blogi, torstaina 21.05.2009

Helatorstai ja luonto alkaa olla jo kesäasusssaan. Eilisen pieni sade Lopella herätteli oikein kunnolla luonnon ja koivunlehdetkin jo aikalailla isoja. Onnea tänään myös rakkaalle Äidilleni. Tänään itse aamusta nyt mökille. Hieman urakkaa vielä jäljellä ja ajattelin, että parempaa hetkeä ei enää tule. Tehdään niitä tänään. Illalla sitten tarkoitus suunnata Helsinkiin Keskisen Kallen Speedpromotionin Raekwonin keikalle. Muutaman kaverin kanssa.

Tuo kauppojen aukiolon selkeyttäminen, mikä on kirjattu myös mm. hallitusohjelmaamme on osoittautunut selkeästi vaikeammaksi kakuksi, vaikka jopa itse kaupanala ja työntekijät ovat päässeet jo aikoja sitten ratkaisuun. Eilen keskiviikkona sitten saatiin myös sopu puolueiden kesken päälinjoista, mitkä noudattelevat kaupan alan työnantajien ja työntekijöiden keskinäistä sopimusta sunnuntaiaukiolosta viime marraskuulta. Päälinja on se, että tulevaisuudessa kaikki kaupat saisivat olla avoinna sunnuntaisin kello 12-18 ympäri vuoden lukuunottamatta juhlapyhiä. Lisäksi pienet eli alle 400 neliömetrin kaupat saisivat olla vapaasti auki vaikka ympäri vuorokauden ja myös siis nyt sunnuntaisin. Meille kokoomuksessa oli erittäin tärkeää sovun ratkaisun kannalta se, että voimme taata kauppakeskusten erikoisliikkeille eli usein pienille yksityisyrittäjille mahdollisuuden myös kieltäytyä sunnuntai-aukiolosta. Tokihan laki lähtee muutenkin siitä, että auki ei ole pakko pitää mitään kauppaa, mutta isot kauppakeskukset ovat vaatineet pakkoaukioloa mm. vuokrasopimuksissa ja tämä tullaan nyt estämään. Mahdollisuus valita itse aukioloajat myös kauppakeskuksissa tullaan säätämään siis suoraan lailla. Tämä meille kynnyskysymys tässä.

Nyt kuitenkin Pekkalan mökkiä kohden.

….

Ilta tänään siis Helsingissä Raekwonin keikalla Circuksessa. Palaillaan huomenna aiheisiin. Kiitokset vielä muuten kaikille uusille Isä-tarinoiden lähettäjille. Aihe saa jatkoa lauantaina viikonlopun lehdissä.

Kommentit