Uusi aamu ja tänään aikainen herätys. Suunnaksi nyt heti aamusta Päijät-Häme Lahti ja siellä järjestettävä Päijät-Parlamentti ja sen ympärille tai oheen rakennettu vierailu yhdessä puolueemme puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen kanssa. Mukava myös se, että nyt pitkästä aikaa saimme aikataulut onnistumaan niin, että koko hämäläinen kokoomuksen eduskuntaryhmä on koossa ja mm. samaan aikaan Kokoomus Kuuntelee Lahdessa tilaisuudessa Kauppakeskus Trion Cafe Sinuhessa kello 11-12. Tervetuloa siis silloin kahvittelemaan ja keskustelemaan. Mutta nyt kello jo puoli kahdeksan ja suunnaksi siis Lahti. Mielenkiintoinen päivä luvassa.
….
Kello 17.41 ja Hämeenlinnasta juuri kotiin. Hämeenlinnassa siis kävimme hieman läpi jälleen kerran vuoden 2011 askelmerkkejä. Tällä kertaa minun oman kampanjani osalta ja myös nuo automatkat tuli hoidettua kampanja-asioita mm. tulevaa seminaariamme ja sen sellaisia. Seminaarissa myös tänään siis aamupäivä. Päijät-Hämäläiset järjestivät nyt jo 14. kerran Päijät-Parlamentin ja jälleen kerran ennätysyleisö. Next Hotel Salpauksen suuri sali oli täynnä, kun Jyrki Katainen puhui taloudesta, tohtori Risto E.J. Penttilä turvallisuudesta ja Ilkka Viljanen sekä Osmo Soininvaara Lahden seudun Uusi Kunta -hankkeesta. Aivan upea ohjelma ja ei siis ihme, että seminaari periaatteessa täyteen myyty. Puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen viesti oli selkeä ja tuttu. Me kokoomuslaiset haluamme toimia nyt niin, että myös tämän laman jälkeen maamme on hyvinvointiyhteiskunta. Tämä tarkoittaa vastuullista politiikkaa ja erityisesti sitä, että emme saa sallia kansalaisten eriarvoistumista tai yhdenkään syrjäytymistä, mutta toisaalta meidän tulee myös sallia menestyminen ja tarjota siihen mahdollisuuksiakin. Katainen linjasi tuttuu tapaan sen miten maamme taloutta tulee nyt vastuullisesti hoitaa ja keskeiseksi nousi työurien pidentäminen eli se että voisimme viihtyä ja pärjätä työelämässä nykyisen keskiarvoeläköitymisikän eli 59,4 vuoden sijaan kolmisen vuotta pidempään ja jäädä senkin jälkeen terveinä eläkkeelle. Jos tähän pääsemme niin julkisentalouden noin 10 miljardin ”pysyvä” vuotuinen käppi on korjattavissa. Tilanne vaatii myös hetkittäistä tai väliaikaista veroasteen korotusta ja budjettitalouden sopeutusta.
Lahden seudun Uusi kunta -hankkeen selvitysmies Osmo Soininvaara piti myös erinomaisen puheenvuoron. Soininvaara totesi, että edessä maassamme on kaupunkiseutujen pudotuspeli ja tässä pelissä olisi tärkeää menestyä. Lahden seudulla ollaankin nyt rakentamassa uutta suurta kuntaa, jonka valmistelusta pois jäänyt Orimmattila saikin Soininvaaralta varsin tylyn palautteen. Kuntien välisellä kilpailulla ei luoda menestyvää kaupunkiseutua eikä eheää yhdyskuntarakennetta ja Soininvaara maalasikin, että enää tulevaisuudessa ei pendelöinti eli työssäkäynti jopa 100 kilometrin päähän ole järkevää ja siksi maapolitiikkaa pitäisi nyt hoitaa yhdessä niin että syntyisi tilaa asutukselle ja tilaa työpaikoille. Soininvaara nosti myös keskiöön tällaisten suurien kuntaliitosten kohdalla myös lähidemokratian. Hänen mukaansa siinä ei ole oikeastaan missään onnistuttu ja siksi lähidemokratian turvaamiseksi olisikin syytä pohtia myös osakuntavaltuustojen valintaa suoraan kansanvaaleilla. Erittäin mielenkiintoinen esitys ja kun sitä peilasi ja myös pääsin hieman Soininvaaran kanssa kahdenkin keskustelemaan mm. Uuden Hämeenlinnan synnytyksestä ja nykytilasta sekä meidän Hyvinkää-Riihimäen talousalueen tilanteesta niin paljon jäi mietittävää. Tällainen esitys olisi syytä kaikkien niidenkin nyt kuulla jotka uskovat, että alle 10 000 asukkaan voimin tulevaisuudessa pärjätään yksin ja menestytään ja voitetaan. Siihen en itse usko ja en usko sitäkään, että impivaaralaisuudella on tässä pelissä yhtään vaihtoa edessä saatikka maalipaikkoja. Samasta aiheesta olin tänään radiohaastattelussa myös Uudenmaan Radioon ja huomenna tv-haastattelu Riihimäen Asemalla Uudenmaan Ylen tv-uutisiin. Varmasti esillä myös esittämäni Riihimäen aseman asemalaiturien peruskorjaus ja hieman muutakin katsotaan.
Päijät-Parlamentin lisäksi päivään Lahdessa mahtui myös Kokoomus Kuuntelee Lahdessa -tuuletustunti kaupungilla. Kauppakeskus Trion aulatiloissa ja Cafe Sinuhessa olikin hienosti väkeä liikkeellä ja oli myös upea kun puheenjohtajamme Jyrki Kataisen lisäksi paikalla oli myös koko kokoomuksen hämäläinen eduskuntaryhmä eli Tuija Nurmi, Ilkka Viljanen ja Kalle Jokinen. Kertakaikkisen hieno ja antoisa päivä ja aivan pienenä juttuna voisi mainita, että kahvikupin ääressä oli mukava hetki kun eräs mies tuli tervehtimään. Sanoi: Timo Heinonen. Vastasin tavan mukaan: Kyllä. Hän totesi, niin minäkin. Niin ja vieläpä isäni pikkuserkku eli samaa sukua Lammilta. Sovimmekin jo treffejä ensi kesäksi Lammille sukujuhlaa varten.
….
Mutta en malta olla sohaisemattakaan tänään hieman. Siihen nimittäin tarjotaan nyt kyllä mahdollisuutta oikein kunnolla.
Kyse siis tästä. Eli hämmästyi suuresti kun eilen kuulin, että vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäen veropuheista. Tai itseasiassa yllätyin Sinnemäen tietämättömyydestä tai jopa osaamattomuudesta vielä tätäkin enemmän. Sinnemäkihän vaati itseasiassa, että ”osinkojen verovapaudesta luovuttava”.
Eihän kyseessä ole mikään verovapaa tulo. Tämä nykyinen malli nimenomaan takaa sen, että yrittäjät eivät joudu nykyisin maksamaan yritystuloistaan veroa kahta kertaa. Kyseinen osingonnostohan mihin Sinnemäki robinhoodmaisesti halusi puuttua edellyttää sitä, että yrityksessä on voitonjakokelpoisia varoja. Tätä nettovarallisuutta joka on siis ns. voitonjakokelpoista syntyy siis kahta tietä eli osakkaiden yritykseen sijoittamana varallisuutena ja sitten yrityksen menestymisen usein myös työllistämisen eli tuloksenteon kautta. Tästä yrityksen tuloksestahan on siis maksettu vero. Ei siis ole, Arvoisa työministeri, mitään verovapaata tuloa.
On uskomatonta, että tällaisessa asemassa olevalla henkilöllä on tällainen tietämys ja että tällaisia sammakkoja suustaan voi laskea. Ei varmasti helpota työministerin vaativaa työsarkaa tällaisen jälkeen mennä keskustelemaan työtä luovien yrittäjien kanssa miten maamme työpaikkoja turvataan.
Hyvä Anni Sinnemäki, Suomessa tällä hetkellä omistajayrittäjä maksaa yrityksensä koko tuloksesta aina 26 prosenttia yhteisöveroa. Ei ole siis mitään verovapaata rahaa. Ja toisaalta, en usko, että tämä Sinnemäen ja Vihreiden linja toisi valtion kassaan heidän väittämiä 350 miljoonaa euroa. Itseasiassa se tarkoittaisi sitä, että työpaikkoja lähtisi entisestään Suomesta muualle.
Samaan aiheeseen puuttui erinomaisessa blogissaan myös vahva yrittäjävaikuttaja ja asiantuntoja Heidi Ekholm-Talas. Tässä luvan kanssa Ekholm-Talaksen kirjoitus aiheesta ja linkki myös hänen kotisivuille: www.heidiekholmtalas.fi. Suosittelen myös tutustumaan Heidin Kauppalehden Viivan alla -blogiin. Sinne linkki tuolta samalta sivulta. Mutta tässä siis tuo Heidin teksti:
********************
********************
Heidi Ekholm-Talas
Helsinkiläinen yrittäjä, vaikuttaja ja varavaltuutettu
Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan jäsen 2009-2012
Verovapaita osinkoja ei ole olemassa!
Jälleen velloo verokeskustelu, jossa mm. Vihreiden puheenjohtaja työministeri Anni Sinnemäki puhuu harhaanjohtavasti verovapaiden osinkojen poistamisesta.
On se kumma juttu, että ei osata puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Mitään verovapaata osinkoa ei ole olemassa, on ainoastaan yhteenkertaan verotettua osinkoa ja kahteen kertaan verotettua osinkoa.
Yritys maksaa aina ensin 26% yhteisöveroa, ennenkuin se voi jakaa osinkoa ulos. Yrittäjyyden kannustimet ovat Suomessa suhteellisen pienet muutenkin ja nyt ollaan kajoamassa mahdollisuuteen saada edes muutama roponen yhteenkertaan verotettuna. Mikä on sen jälkeen pienyrittäjän kannustin yrittäjäriskin kantamisesta kysyn vaan? Ehdotan, että hallitus pohtisi edes yrittäjästatuksella toimivien YEL-vakuutettujen osalta verokannustimia, jos aiotaan kajota yhdenkertaisesti verotettuihin osinkoihin. YEL:lin avulla pystytään määrittelemään omistajayrittäjien status ja kohdistamaan toimenpiteet oikein.
20 työntekijää työllistävä yritys painii eri ongelmien kanssa kuin kaksi henkilöä työllistävä yritys.
Perheyrittäjä Tom Kaisla on omissa avauksissaan tuonut esiin erittäin varteenotettavaa tapaa rakentaa eriasteisia kannustimia riippuen yrityksen työllistävästä vaikutuksesta. Suomi tarvitsee entistä enemmän työlistäviä pk-yrityksiä ja siihen tarvitaan kannustimia. Jos työllistäminen palkitaan kannustavalla verotuksella se nähdään taatusti tavoittelemisen arvoisena. Tällä hetkellä moni pk-yrityskin ostaa mielummin palveluita ulkoa kuin palkkaa väkeä. Tähän voisi saada muutosta järkevällä verokannustimella. Päättäjät kuunnelkaa kerrankin yrittäjiä tässä asiassa!”
Heidi Ekholm-Talas
*****************
*****************
Juuri näin. Ehkä tästä voisi palata Jyrki Kataisen aamuiseen puheeseen ja sen viestiin, että ”sallitaan myös menestyminen”, mutta pidetään jokaisesta huolta. Ja tänään Päijät-Parlamentissäkin tuli esille se tuttu fakta ”vain menestyvä yritys työllistää”.
Toinen asia on sitten se mihin myös Jyrki Katainen on ottanut osinkojen kohdalla kantaa. Katainenhan tarttui ns. verokikkailuun, missä palkkatuloja muutettiin osingoiksi. Kataisen vaatimus sai aikaan sen, että tämän jälkeen teimme eduskunnan päätöksen jolla lopettiin työsuoritusten perusteella maksettavien osinkojen verottamisen pääomatuloina. Sen sijaan omistukseen perustuvaa osinkoa verotetaan edelleen edellisessä verouudistuksessa päätetyllä tavalla niin kuin tuolla aiemmin kerroin.
Mutta se siis siitä Sinnemäen sammakosta. Olen varma, että tuollaista palasta ei nyt lähdetä varsinkaan tuollatavalla uudistamaan. Paraikaa verotuksen kokonaisuudistusta pohditaan Martti Hetemäen verotyöryhmässä ja katsotaan nyt mitä sieltä tulee ja mitä eri puolueet esittävät. Robinhood-kikkailulla ei maatamme pelasteta.
…
Huomenna sitten jälleen yritysvierailupäivä. Olen tässä tammikuussa yrittänyt pitää sellaista tahtia, että yksi kaksi yritystä ehtisen viikkoa kohden käydä katsomassa ja hieman myös kouluja sen semmoista. Mukavaa lisätietoa ja tuntumaa tähän työhön nyt kun tammikuussa siihen mahdollisuus. Huomenna kohteena Vitabalans Hämeenlinnassa.